Roadtrip Pohjois-Norjassa ja mökkielämää

Loman ensimmäinen Lapinreissu on nyt heitetty. Lähdettiin torstaina, 3.8. kolmen akan, neljän koiran ja kahden auton voimin liikkeelle ja ajaa huristelimme kohti pohjoista. Kiirettä ei taidettu pitää, sillä perillä mökillä oltiin vasta 12 tunnin matkanteon jälkeen. Mutta mihinpä se oliskaan lomalla kiire. :D

Toinen auto jäi alas tienvarteen, ja Suzuki toi minut ja kaiken sen tavarakuorman ylös mökille. Ihmettelenpä vain että mihin sitä tavaraa niin paljon aina tarvii...

Mielimaisemani laskevan auringon valossa. Mahtava olla taas täällä ja katsella tuota maisemaa. <3

Perjantaina lähdimme Norjan turneelle. Ensin Karigasniemelle ja siitä Karasjoelle, missä saatiinkin kulumaan pitkä tovi kauppoja kierrellessä ja välipalaa syödessä. Toinen reissukavereista tuli siinä puhuneeksi työpaikankin itselleen paikallisesta apteekista. :D Sitten matka jatkui Lakselviin ja sieltä edelleen kohti Ifjordia. Lakselvissä en pysähtynyt, sillä ajattelin että sieltä emme pääsisi loppupäivän nimissä eteenpäin jos sama meno jatkuisi. Lopulta ehkä olisi kannattanut, sillä Ifjordissa ei ollut kerrassaan mitään elämää, eikä kyllä sen jälkeenkään ennen Tana Bruta...

Jossain vähän Lakselvin jälkeen bongasin tienvierestä kyltin: Silfar Canyon. Muistin kuulleeni siitä, ja kurvasin oitis kyltin suuntaan. Nyt se käytäisiin kyllä katsomassa. Ja onneksi reissuseuralla ei ollut mitään sitä vastaan. Komea paikka se kyllä olikin. Tietenkin minun piti laskeutua kuvaamaan vähän alemmas jyrkänteen reunalta, vaikka reissukaverit kiekuivat että ei saa mennä. Meninpä kuitenkin, kuriton penikka kun olen, ja selvisin hengissä. :P

Silfar Canyon

Sama näkymä hieman alempaa.

Mielettömän kirkasta vettä.

Vielä löytyi yksi kukkiva lapinvuokko.

Jonkin matkaa ennen Ifjordia pysähdyimme neljän vuoden takaa tutulle kalliolle ihastelemaan maisemia. Kuten viimeksikin, niin myös nyt paikalla oli poroja, ja koirilla riitti kouhkaamista. Saipahan ainakin ryhdikkäitä kuvia. Vänkärin paikalla istunut reissukaveri teki ristinmerkkiä kun parkkeerasin jyrkän rinteen reunalle, ja lauloi virsiä kun lähdin peruuttamaan siitä pois. Höh, johan nyt on kun ei kuskintaitoihini luoteta. Auton käsijarrukin kuitenkin melkein piti. 😁

Kerttu-terrieri.

 Porot kiinnostavat yhä edelleen 11 v pappaa.

Minä ja laumani.

Sitten jatkettiin taas matkaa. Ifjordissa olisimme käyneet syömässä, mutta kun siellä ei tosiaan ollut mitään elämää, niin jatkoimme karujen tunturiylänköjen läpi kohti Tana Bruta. Olin ajatellut että etsisimme jostain noilta ylängöiltä kivan leiripaikan, mutta sitten kun yritimme lähteä leiriytymään, niin hyytävän kylmä ja kova tuuli iski vastaan sellaisella voimalla, että päätimme ajella hiukan alavammille maille. Lopulta, kun olimme ajelleet ties mitä pikkuteitä lampaiden keskellä, löysin kartasta lupaavannäköisen paikan, mistä lähti retkeilypolku tunturiin. Auto siis parkkiin ja rinkat selkään. Reitti alkoi reippaalla nousulla ylös tunturiin, mikä uuvutti tottumattomat retkikaverit täysin. Onhan se ensimmäinen nousu itse kullekin aina kova, mutta tämä näytti olevan vähän liikaa. Parin päivän matkustaminen, nälkä ja iltaan kääntyvä päivä vaativat veronsa, ja pienten väärinkäsitysten jälkeen päädyimme lopulta sivuuttamaan mielettömän kauniin leiripaikan ylhäällä tunturissa ja palaamaan takaisin parkkipaikalle leiriytymään. Hyvinpä se yö tuossakin sujui, ja ainakin paikka tunturikoivikossa oli avotunturia suojaisampi. Retkiateriat iltapalaksi ja olimmekin valmiita nukkumaan.

Päätin jättää omat koirani autoon nukkumaan, koska telttamme oli siinä ihan lähellä. Ovathan ne ennenkin nukkuneet autossa ihan tyytyväisinä. Joskus viiden aikaan muistin unohtaneeni avata ikkunoita, joten kävin sen tekemässä ja silloin autossa oli ihan rauhallista ja kaikki hyvin. Toisin oli muutamaa tuntia myöhemmin, kun oli aika nousta ja hakea koirat aamupalalle. Jo kontin aukaistessani haistoin jotain, mutta ihmettelin kun koirien peitto oli suht puhdas. Todellinen yllätys odottikin kuskin penkillä, tai oikeammin kuskin penkin ja oven välissä sekä myös vänkärin puolella. Mustolla oli jostain ihmeen syystä mennyt vatsa sekaisin, vaikka varoin edellisenä päivänä antamasta sille mitään muuta kuin omaa ruokaansa. Raukka oli tietenkin yrittänyt siirtyä mahdollisimman kauas nukkumapaikasta ja valinnut sitten juuri sen kaikkein hankalimmin siivottavan paikan. Olin hieman järkyttynyt tilanteesta. Tällä autolla meidän pitäisi hetken päästä lähteä jatkamaan matkaa, eikä mukana ole mitään kunnollista pesuainetta. Ja tietenkään kyseessä ei ollut edes oma auto... Toivoton tunne. Mutta kaikesta selvitään, niin myös tästä. Kahden ihmisen voimin kun parisen tuntia kuurattiin käyttämällä hyödyksi kaikki saatavilla olevat paperit, kosteuspyyhkeet, pyyhkeet ja saippuat, saimme auton lopulta kohtuulliseen kuntoon. Hajuhan ei ihan hetkeen lähde, mutta sen kanssa oli nyt elettävä. Ikkunat auki ja puhallin täysille ja matka saattoi jatkua. Aamupalaakaan ei tarvinnut enää tuon operaation jälkeen. :D Tästä viisastuneena taidan ruveta pitämään autossa aina jonkinlaista pesuainetta ja luutua matkassa... Koirien kanssa sattuu ja tapahtuu. Koirakuumeisille tiedoksi, että helpommalla pääsee kun ei sellaista vaivoikseen hanki. Mutta toisaalta, onpahan enemmän muisteltavaa sitten kiikkustuolissa vanhana. 😝

Ruuhkaa tiellä.

Kertulle ei liene kukaan kertonut, että se on kettukoira, ei lammaskoira.

Lappalaiset matkustivat kontissa.

Kohti korkeuksia.

Maisemassa ei valittamista.

Katso nyt kuinka suloisia me ollaan. Ja kilttejä! (=anna jo se ruoka!!!)

Hetki pitää vaan antaa jäähtyä vielä.

Seuraava etappi haisevaksi muuttuneella matkallamme oli Tana Bru, jossa etsimme ensimmäisenä ruokapaikan. Tenon lohi maistui mainiolta ja saimme vatsamme täyteen. Sitten pyörähdettiin vielä paikallisessa Intersportissa sekä ruokakaupassa, ja taisipa joku ostaa hopeamyymälästä korvakorutkin. Hauska muuten, että Norjassa (tai ainakin Tana Brussa) Intersport on lähinnä retkeilytarvikekauppa urheilutarvikkeiden osuuden ollessa melkoisen pieni. Suomessahan kyseisen ketjun myymälöistä saa retkitarvikkeita hakemalla hakea. Ruokakaupasta lähti mukaan evästä illaksi ja aamuksi sekä pesuainetta ja luutu. :D

Seuraava määränpäämme oli nimeltään Berlevåg, jota muistan erään tutun joskus ohimennen mainostaneen käymisen arvoisena paikkana. Eikä suotta, sillä maisemat olivat jo matkalla ihan huikaisevat. Itse kylän ohitimme nopeasti ja lähdimme iltakävelylle Tanahorn-nimiselle jyrkänteelle (vai mikä kieleke se nyt onkaan) vievälle polulle. Reissukaverit hyytyivät taas vähän ennen määränpäätä ja palasivat takaisin autolle kahvia keittämään. Me Sallin ja Vannin kanssa jatkoimme perille asti ja voi mikä paikka siellä olikaan! Äkkijyrkät, kymmeniä metrejä korkeat pudotukset suoraan mereen ja edessä avomerta silmänkantamattomiin. Pisteenä i:n päälle vielä aurinkokin tuli esiin juuri kun saavuin paikalle. Fiilis oli aika huikea. Palattuani autolle siellä oli jo kahvit keitelty ja päiväunet otettu, joten lähdimme palailemaan takaisin tulosuuntaamme. Olimme jo matkalla katsoneet muutaman potentiaalisen leiripaikan, joista lupaavimman nyt valitsimme. Teltat saatiin pystyyn nätin puron rantaan ja iltapalaksi oli voileipää ja teetä (ja reissukavereilla kahvia ja rommia). Muutama norjalaismies kulki ohitsemme ja heidän koiransa kävi tekemässä tuttavuutta meidän koiriimme. Koitin kysyä englanniksi että is it finnish lapphund, kun oli kovasti lappalaisen näköinen, mutta kysymys meni perille vasta ruotsin kielellä. Ja sain käsityksen että juu, kyllä se lapphundi oli. Joukkio jatkoi matkaansa ja palasi tovin kuluttua takaisin autolleen. Yön saimme nukkua rauhassa ja tällä kertaa koiratkin olivat teltan absidissa, eikä kummempia kommelluksia nyt sattunut.

Jylhää on maisema!

Tytöt joutuvat aina jollekin kielekkeelle poseeraamaan.

Olin se minähin siellä.

Ei tän kuvan nyt ihan tämmönen pitäny olla...

Siinäpä ei meri lopu ihan heti kesken.

Joku selhvievillitys iski. Pahoittelen.

Iltapalalla.

Monitoiminen kippo. Kahvikuppi, tuhkakuppi, snapsilasi ja koirankuppi samassa. :P (toim. huom. minä en kuvassa näkyviä  juttuja harrasta! 😔)

Seniorikoirat. <3

Aamulla leiri kasaan ja tien päälle. Kävimme merenrannassa vielä ennen lähtöä ja taas raikasivat virret minun pysäköintipaikallani. Vaikka ei tuossa olisi ollut edes kovinkaan jyrkkä pudotus... Samaa reittiä takaisin Tana Bruhun, missä kävimme huoltoasemalla lounaalla muiden paikkojen ollessa visusti suljettuina sunnuntaiaamuna. Sitten suunnaksi Nuorgam, mutta eipä aikaakaan kun löysimme itsemme Varanginvuonolta. Miten lie unohtunutkin kääntyä siitä yhdestä ainoasta risteyksestä, mutta eipä tuosta lopulta kovin pitkää mutkaa tullut ja löytyi se Nuorgamikin sieltä lopulta. Ruokaostosten jälkeen jatkoimme Utsjoelle grillille syömään. Grillin pihalla katselimme harvinaisen ärsyttävää variksenpoikaa, joka rääkyi taukoamatta äidilleen. Äitiparka oli laiha ja riutunut (eikä ihme semmoista syöttöporsasta hoitaessa), ja kun se toi herrantertulleen vaikkapa ranskalaisen, niin penikka oli vähällä syödä koko äidin. Ja taas jatkui rääkyminen. Jollakin ihmeen tavalla minusta alkoi tuntua, että eri lajien väliset erot eivät taida lopulta olla kovinkaan suuria... 🙈

Kuva ei kerro totuutta aallon koosta.

Ruoholaukkaa kasvaa villinä noilla seuduilla.

Rakkolevää.

Tämä lienee ollut merisiili.

Löysin onnen, mutta syötin sen tuolle taustalla olevalle kaverille ja jatkan epäonnista elämääni. 

Sunnuntai-ilta meni leppoisissa tunnelmissa mökillä. Muutaman päivän reissussa ryvettymisen jälkeen oli ihana päästä saunaan ja vaihtamaan puhtaat kamppeet päälle. Kodassa tunnelmoitiin Lappi-aiheisen musiikin tahdissa (Lapin jenkka, Lapin tango, Norjalainen villapaita jne), ja sittenpä se maistuikin jo uni pitkän reissun jälkeen.

Maanantaiaamuna kävin saattelemassa reissukaverit ja kaksi koiraa alas tienvarteen ja kotimatkalle. Pieni jännitys oli ilmassa, kun jäin ekaa kertaa tuolle mökille yksinäni. Eniten kai mietitytti että mitä jos auto hajoaa, muutenpa tuolla ei hätää olisikaan. :D Polttelin risuja ja siivoilin varastoa, ja pakkailin varusteita parin yön tunturiretkeä varten.

Tiistaista torstaihin olin tunturissa, mutta siitä on tulossa oma kertomuksensa, joten hypätään tässä kohtaa suoraan torstaihin, tai oikeastaan perjantaihin, sillä torstaina nyt en juuri muuta tehnytkään kuin saunoin ja lepäilin tunturistapaluun ja Karigasniemellä käynnin jälkeen. Perjantaikin meni aika pitkälti laiskoissa merkeissä lueskellen, mitä nyt vähän kotaa ja mökkiä järjestelin aikani kuluksi ja pinosin puita.

Mökillä jälleen. Tällä kertaa sadeusvainen sää.

Mutta paistaa se aurinko Dalvadakseenkin. Maisemakeittiössä kelpaa kokkailla.

Yömaisemaa.

Lauantaina päätin lähteä ulos lounaalle. Siispä eväät, keitin ja muut tarvittavat reppuun ja tunturiin. Kipusin tietenkin ensin Skadjaroaiville, mistä jatkoin Skadjavarrin rinteille ja "oman" puroni yläjuoksun kautta kiertäen tuttua mönkijäuraa takaisin mökille. Matkaa kertyi kymmenisen kilometriä. Olihan ihana kulkea tunturissa kevyen repun kanssa maisemia ihastellen. Lounaaksi olin ottanut kebakoita ja nuudeleita. Ei ehkä mikään gurmee-eväs, mutta oikein kelpo tunturiolosuihteisiin. Koirat saivat kumpikin yhden kebakon ja minä rohmusin kolme. Lähellä lounaspaikkaa puroni varressa oli mitä ihastuttavin pieni lähde. Minä kun rakastan paitsi tunturipuroja niin myös lähteitä, niin innostuin löydöstä tietenkin valtavasti. Pienistä asioista se yksinkertainen ihminen voikin innostua. :D Melkein mulahdin puroonkin sopivaa ylityspaikkaa etsiessäni. Onneksi kuitenkin vain "melkein", enkä siis saanut kylmää kylpyä. Lounasta syödessäni koin järkytyksen: Puronvarressa kyykkii ihminen. 👀 On nimittäin aika harvinainen näky tuolla. Hilloja ilmeisesti keräili suolta. Itsekin muutaman kypsän bongasin ja söinkin. En kuitenkaan mennyt häiritsemään hänen rauhaansa vaan jatkoin omia polkujani. Erittäin kiva päiväretki. Kannatti lähteä.

Illalla pakkailin kaiken valmiiksi sunnuntain kotimatkaa varten. Sunnuntaille oli luvassa vesisateita, joten päätin lähteä tässä kohtaa kotiin nurmikonleikkuuseen ja mustikankeruuseen. Sunnuntaiaamuna jo seitsemän aikaan tien päälle ja kotona olin jo hyvissä ajoin, melkeinpä minuutilleen 9 h ajon jälkeen. Kauaa en kotona ehdi kuitenkaan olla, sillä mielessä siintävät jo uudet seikkailut. Kiireellistä se on tämä lomalaisen elämä.

Pakollinen maisemakuva Skadjaroaivilta. Pokkarilaatua.

Hiukan vitamiineja päiväretkeen.

Mustikatkin koittivat jo sinertää, vaikka enimmäkseen olivat ihan vihreitä vielä.

Parivaljakko.

Lähteestä virtaava puro.

Varmasti maailman puhtainta vettä!

Vedenalaista maisemaa lähteestä.

En voi lakata ihastelemasta tätä avaruutta.

Gaimmoaivi siellä siintää. 

"Oman" puroni yläjuoksua.

Jonkin sortin sinisiipi kai tämä kaveri.

Riekonmarjat alkavat punertaa.

Lounas valmistumassa.

Joskus kannattaa lähteä ulos syömään. 

Jokin näissä tunturipuroissa viehättää ihan hirmuisen paljon. <3

Mökin takaseinän on aurinko ahavoinut nätin väriseksi.

Kodan piippu-raukka lentää aina talvimyrskyissä maahan, ja on siksi tuon näköinen. :D

Kotimatkalla.
Liikkeellä ei aamulla 7.30 ollut muita kuin minä ja nämä herrasmiehet, joista niistäkin yhden herätin uniltaan.