Tunturiunelmia: Kalareissu Finnmarkissa

Loman ensimmäinen retkireissu suuntautui Norjaan, Finnmarkin tuntureille, samaan paikkaan, mistä tämä retkeilyurani 6 vuotta sitten alkoi. Tämä oli jo kolmas kerta tuolla seudulla ja samalla leiripaikalla. Tokihan siellä lääniä olisi kulkea muuallekin, mutta tuolla nyt sattuu olemaan sen verran hyvät kalavedet, että jos kalalle aikoo, niin se on ainakin varma valinta siihen hommaan.

Lähtö Jergulista maastouraa pitkin ylös tunturiin. Sää oli pilvipoutainen ja viileä, oikein passeli kulkea. Polulla oli vettä paljon, ja Jerguljoessa vesi oli melkoisen korkealla. Kuljimme jonkin matkaa joenvartta ylävirtaan kunnes löysimme sopivan ylityskohdan. Kengät pois ja koskeen. Pääsimme koko revohka turvallisesti yli ja matka jatkui. Muutaman kilometrin päässä odotti uusi ylitys, puro, jonka keskellä pari vuotta sitten istuin kivellä syömässä mikropitsaa. Tämäkin puro oli sen verran tulvan vallassa, että kivelle ei ollut nyt istumista, vaan kengät oli otettava jälleen pois ylityksen ajaksi. Viimeinen isompi ylitys onneksi onnistui juuri ja juuri kengät jalassa, ja loppumatkalla ennen leiripaikkaa olikin enää pieniä puroja, joista pääsi yli loikkaamalla. Piekanoita lenteli tunturien yllä, muuta elämää emme juuri nähneet matkalla. Muutama kilometri ennen määränpäätä Vanni alkoi selvästi väsähtää ja jättäytyä jälkeen, joten pidimme pienen jalkojenlepuutustauon. Eipä tuo pahaa tehnyt itsellekään.

Retkikoira lähdössä jälleen.

Sallia ei oikein kiinnostaisi.

Tästä ei kengät jalassa mentykään.

Pienempikin joki virtasi vuolaana.

Tästä onneksi vielä päästiin kenkiä riisumatta.

Vannikin menee ihan itse.

Tauolla.

Vielä jokunen kilometri.

Perillä leiripaikalla alkoi jo olla aikamoinen väsy ja nälkäkin. Siispä ensimmäisenä teltta pystyyn ja ruoanlaittoon. Ruokalistalla oli perinteinen läski-sipulipaistos pottumuusin kanssa, ja kyllähän se hyvältä taas maistui. Kaasun kanssa meinasi olla vähän ongelmaa, kun käytössä oli sellainen pitkänomainen kaasupullo, joka tohotti niin isolla liekillä että hyvä ettei koko teltta palanut. Ja jos säädintä ruuvasi pienemmälle, niin liekki sammui, tai vaihtoehtoisesti jatkoi holtitonta tohotustaan. Vasta kun pullon nosti pystyasentoon, kaasuntulo tasaantui, mutta kaasua oli jo ehtinyt kulua aikamoinen määrä. Kyllä aion tästedes pitäytyä noissa tavallisissa kaasupöniköissä, vaikka ne eivät ihan niin käteviä olekaan pakata rinkkaan. Turvallisuus painaa tässä vaakakupissa kuitenkin enemmän. No, mahat saatiin täyteen eikä telttakaan palanut. Mies kävi vielä kalastelemassa ja minä poimin hillaa ja mustikkaa lähiympäristöstä. Melko aikaisin kuitenkin kömmittiin jo makuupusseihin ja unten maille.

Maistuva illallinen.

Hillat ilta-auringossa.

Absidin asukit.

Marjasaalis.

Seuraavan päivän ohjelmassa oli kalastusta ja tulistelua. Mies lähti isommalle järvelle kalaan ja minä kuuhasin aikani leirissä ja lähdin sitten koirien kanssa perässä. Olimme päättäneet yöpyä toisenkin yön samassa leirissä, joten kiirettä ei ollut mihinkään ja mikä parasta, ilmakin oli oikein mainio. Palattuani kävelyltä aloin keräillä risuja nuotiota varten. Vaivaiskoivurisua löytyikin mukavasti, joten ei muutakuin tulentekoon. Koivurisunuotio onkin melkoinen ylläpidettävä. Risua saa olla syöttämässä kokoajan lisää ja tuli palaa kunnolla vasta pitkän ajan päästä kun nuotionpohjaan on ehtinyt kertyä kunnon kuuma hiillos. Mutta mukavaa hommaahan se on istua nuotion äärellä, juoda teetä ja ruokkia nuotiota. Kaupanpäälle saa vielä hengitellä kitkerää savua, jonka vieno tuoksu tarttuu kivasti vaatteisiinkin.

Aamupalalla kuivalihaleipää ja mustikoilla höystettyä Lämminkuppi-soppaa.

Päiväkävelyn ainoa onnistunut kuva. Joskus käy näinkin. :P

Lounasvesi tulilla.

Herkkuhetki.

Miehen palattua leiriin söimme lounaan. Minulla oli pussiruokana Chicken korma currya, joka oli oikein hyvää (tämä taas muistutuksena itselle). Lisäsin joukkoon Ruotsista ostamaani kermajauhetta, mikä ei ainakaan huonontanut makua. Mies söi jonkin ihme pasta-aterian joka oli siis märkäruokaa ja olisi pitänyt lämmittää kiehuvassa vedessä keittämällä 8 minuuttia. Eihän meillä ollut niin isoa kattilaa ja muutenkin lämmitysaika kuulosti melko pitkältä, joten koko eväs lyötiin paistinpannulle lämpiämään ja hyvin se noinkin onnistui. Makukaan ei tainnut olla ihan kauhea. Ei tuommoinen silti oikein retkiruokana toimi jo painonsakaan takia, lämmityksestä sitten puhumattakaan. Mutta kokeiltu on.

Lounaan jälkeen lähdettiin hakemaan koirille iltapalaa eräältä harreja kuhisevalta lammelta. Minullekin oli kalakuvat tälle reissulle, joten pitihän se vähän heitellä. Yksi pienehkö harri sieltä tulikin, ja mies sen jälkeen nosteli niitä ties kuinka monta. Pah. No, koirille otettiin pari ja muut laskettiin menemään. Vanni hullaantui kalojen mätiin, joita tarjoilin koirille perkauksen yhteydessä. Kaksi hyeenakoiraa vain irvistelivät sille, mutta Vanni veti kuin viimeistä päivää. Arvelin että sillä oli vähän energiavajetta, laiha luuviulu kun on, eikä karvaakaan ole nyt lämmittämässä juuri nimeksikään. Harrit päätyivät nuotioon kypsymään ja lopulta koirien kuppeihin ja sieltä mahoihin. Näytti kelpaavan.

Kala-akka. (Kuva Tero M)

Meikäläisen saalis.

Iltapala kypsyy.

Tuoretta iltapalaa. Ihan kätevät muuten tuollaiset kokoontaittuvat kupit, jotka olivat nyt ekaa kertaa käytössä.

Loppuilta menikin siinä tulia pidellessä, päiväkirjaa kirjoittaessa ja karttoja tutkaillessa, rauhallisissa merkeissä siis. Iltapaksi oli mikropitsaa. Illan paras hetki on aina se kun pääsee telttaan makuupussin lämpöön lukemaan hyvää kirjaa.

Väsynyttä porukkaa.

Ajanvietettä.

Aamulla nousimme hyvissä ajoin ylös ja lähdimme heti aamupalan jälkeen paluumatkalle. Yhdellä tauolla mentiin tälläkin kertaa, ja nyt jokien vedet olivat laskeneet sen verran, että ne olivat ylitettävissä kengät jalassa. Mukava näin, kun ei olisi millään jaksanutkaan ruveta vekslaamaan kenkiä pois. Polkukin oli huomattavasti kuivempi nyt. Melko nopeasti nuo vedenkorkeudet voivat vaihdellakin näköjään.