Lomareissu aloitettiin parisen viikkoa sitten pienellä Jäämeren turneella. Ensin ajettiin Haaparantaan, missä tietenkin piti koluta läpi Naturkompanietit, Haglöfsit, Djurmagazinetit sun muut, ennen kuin otettiin suunta kohti Kiirunaa. Tätä varten oli koirillekin hankittu kahdet ekonokokkilääkitykset, jotta matka Lofooteille olisi vähän lyhyempi Ruotsin läpi ajaen. Kiirunasta matkattiin Abiskoon ja edelleen Norjan puolelle ja Jäämeren rantaan. Yö nukuttiin jossain tienvarressa teltassa ja sitten päästiin viimein sinne Lofooteille asti.
|
8 vuoden takaa tuttu peikko, joka on nyt joutunut työmaan saartamaksi. |
|
Reissun eka telttaleiri. |
|
Aamulenkkimaisemissa ei moittimista. |
|
Yö oli kolea ja sateinen, huippu oli saanut valkean kuorrutteen. |
Lofootit on yhdenlainen turistirysä, mihin olimme varautuneetkin. Aamuvarhaisella saatiin kuitenkin ajella vielä suht rauhassa, kunnes aamupäivän aikana matkailjat asuntoautoineen alkoivat parveilla tiellä. Maisemat olivat kuitenkin näkemisen arvoiset. Emme jalkautuneet pieniä pysähdyksiä lukuun ottamatta, vaan ajoimme koko saariryhmän läpi Å:n kylään asti ja palailimme saman päivän aikana takaisin lähelle edellisyön leiripaikkaamme toiseksi yöksi. Torstaina sitten ajelimme rannikkoa pitkin Altaan ja edelleen mökille Dalvadakseen.
|
Piiiitkä silta. |
|
Sama toisesta suunnasta. |
|
Å |
Nytpä on tuollakin käyty. (Tai olen kyllä käynyt kerran aiemminkin joskus yli 20 vuotta sitten, mutta siitä reissusta on hyvin vähän muistikuvia.) Kannatti käydä maisemien puolesta ja varmasti olisi saanut niistä vielä enemmän irti tekemällä päiväretkiä autoilun ohella. Kenties toisella kertaa sitten.
Lomareissu ei kuitenkaan ole vielä ohi. Pari retkeä on takana ja ainakin yksi vielä edessä ennen kotiinpaluuta. Niistä lisää tuonnempana.
Hienot maisemat ja onpa sattunut hieno sääkin. Lofooteilla selkeä sää ei aina ole itsestäänselvyys.
VastaaPoistaMaisemat olivat kyllä varsin hienoja ja tosiaan ihmeen hyvä tuuri kävi säidenkin suhteen. Olis tietenkin kannattanut käydä patikoimassakin, mutta matkustelu vei veronsa tällä kertaa eikä sitten tullut lähdettyä.
Poista