Pieni kevätretki

Edellisen pikkuretken jälkeen en viitsinyt edes purkaa reppua, vaan nakkasin sen kaikkine varusteineen autoon lähtiessäni keskiviikkona mökille. Perjantaina sitten koitti jälleen uusi pieni retki. Lähdin liikkeelle taas aika myöhään ja käppäilin melko lähellä olevalle mäntykankaalle yöpymään. Siinä kankaalla on semmoinen kallioisempi alue, josta avautuu jopa vähän maisemaakin nuoren taimikon ylle. Osuin paikalle juuri sopivasti auringonlaskun aikaan ja ihastelin hienoa värimaailmaa.

Leiripaikan olisin halunnut löytää tuosta "kalliolta", mutta ei siinä oikein semmoista hyvää paikkaa ollut, joten palasin metsän laitaan, mistä löytyikin tasaisia paikkoja ihan valita asti. Vähän tylsää se tuommoinen nuori talousmetsä on, mutta se ilo siinä on, että telttapaikkoja riittää. Pystytin tällä kertaa vain sisäteltan sääskisuojaksi (kyllä, ne olivat jo heräilleet pistämään), kun oli kirkas ja tuuleton sää. Semmoisella ilmalla ulkoteltasta on enemmän haittaa kuin hyötyä. Tälläkään kertaa en iltatulia tehnyt vaan painelin suorilta telttaan unta odotelemaan. "Metsä" oli yllättävän hiljainen. Tai ei kai se mikään yllätys edes ole, puupeltomainen talousmetsä ei ole kovinkaan suosittu elinympäristö. Linnut viihtyvät paremmin luonnollisemmassa sekametsässä.

Leiri pystyssä jälleen.

Uni maistui ihan mukavasti, ja lämpötilakin oli ihan sopiva. Auringon kajastus näkyi taivaalla melkeinpä koko yön ajan, mikä oli taas yksi hyvä syy jättää ulkoteltta pois. Joka kerta kun kävi hereillä, sai ihastella taivaan värejä suoraan makuupussista. Migreenihän se herätteli kolmen aikoihin, mutta onneksi olen sen verran oppinut että lääke on syytä ottaa heti eikä 15. päivä. Niinpä sain aamulla herätä kivuttomaan päivään (joka toki kesti vain iltapäivään saakka).

Aamulla nukuin taas minun mittakaavallani katsottuna pitkään. Laitoin heti leirin kasaan ja siirryin kalliolle keittelemään teetä. Maasto oli niin kovin kuivaa, että varvikkoon en tohtinut risukeitintä laittaa, vaan halusin sen saada kiven päälle, ja paikkaan missä olisi jokin vesilammikko vieressä. Rinkkaa pakatessa huomasin kyllä tulusten roikkuvan läppätaskusta ulkona, mutta olin tukkivinani ne sinne takaisin. Sopivan keittelypaikan löydettyäni huomasin niiden kuitenkin pudonneen, joten nouduin käyttämään tulitikkuja tällä kertaa. No, pääasia että teet tuli keiteltyä, ja maasta löytyi vieläpä mahtavantuoksuisia tervasoksia polttopuuksi. Lämmin aurinkoinen aamu kruunasi aamupalahetken.

Aamuhetkiä

Puhelimen laajakulmakamera nappaa aina kappaleen vihreää suojakuortakin kuvaan mukaan.

Aamupalalla viineri ja teetä.

Aamupalan jälkeen palasin takaisin leiriin ja sieltähän ne tulukset löytyivätkin maasta. Hyvä homma. Sitten etsiytymään kelkkareitille ja sitä pitkin tielle ja edelleen kärrypolkua pitkin mökille. Matkalla huomasin koivunlehtien puhjenneen hiirenkorville.

Paju kukkii.

Omassa metsässä.

Sen pituinen se retki. Mukavia ne nämä pikkuretketkin ovat, mutta pitäisihän se jo päästä ihan viikonloppuretkellekin. Kunhan vähän hellittäisi nämä kiireet niin ehtisi vielä käydä ennen sääskiarmeijaa.

Retkeilyvuoden avaus

On se tämä elämä menny kiireiseksi kun ei ole kerennyt tietsikan ääreen sen vertaa istua että olisi blogia pitänyt ajantasalla. Kevät toi tullessaan pikku projekteja, kuten talon maalaamisen, 700 kg kattohuopaa (ja sen asennusta), pihanlaittoa, suursiivousta jne, joten välillä tuntuu että vuorokaudessa eivät tunnit riitä kaikkeen.

Retkeilyä olen kuitenkin kerennyt pikkuisen harrastaa. Kaksi viikkoa sitten, kun kesä tulla tupsahti kertaryminällä, niin pakkasin yöpymiskamppeet pikkurinkkaan ensimmäistä kertaa tälle vuodelle. Kyllä nyt olen ollut aika huono retkeilijä, kun vuoden eka retkiyö pääsi toukokuulle asti venähtämään, mutta kai se on parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Lähdin liikkeelle aika myöhään kotipihasta, aikomuksenani käppäillä tuohon muutaman kilometrin päähän missä olisi vähän kuivempaa maastoa ja jonkinlainen mahdollisuus löytää telttapaikka. Matka lämpimässä kevätillassa lintujen konsertin säestäessä kulkua, tuntui varsin mukavalta. Jalassa oli kumpparit, koska lunta oli vielä maassa ja vettä sitäkin enemmän. Kuorihousutkin olin laittanut jalkaan, koska en vaan voinut käsittää että ilma oli lämmin. Se kostautui, mutta enpä antanut pienen hikoilun häiritä.

En ollut aiemmin käynyt tuolla alueella, joten en tiennyt juurikaan mitä olisi edessä. Vaikka kartalla maasto näyttäisi mukavalle kangasmaastolle, niin todellisuudessa paikalla voikin olla tiheä taimikko, johon ei telttaa pystytetä hyvällä tahdollakaan. No, onneksi tällä kertaa löytyi ihan oikeaa metsääkin ja sopiva paikka teltallekin suht helposti. Mielenpahoitukselta en kuitenkaan välttynyt, sillä tottahan pienen metsäautotien päästä löytyi jonkun idiootin kaatopaikka, pitäen sisällään mm. skootterin. Olisikohan maailma vähän parempi paikka jos nuo roskaajat lähetettäisiin vaikka maata kiertävälle radalle?

Uuden teltan pystytys vähän vastusti, joten sen kanssa meni hiukan aikaa. Ilta oli jo sen verran pitkällä, että en jaksanut, enkä oikeastaan nähnyt tarpeelliseksikaan alkaa viritellä tulia risukeittimeen. Söin iltapalaksi palan patonkia ja limukan ja painelimme koirien kanssa teltan uumeniin. Oli aika mukava olla taas pitkästä aikaa metässä yötä ja kuunnella lintujen ääniä. Laulurastas piti senkokoista meteliä, että unta siinä ei pahemmin saanut, mutta enkös ollut juuri lintuja tullutkin kuuntelemaan. Siinä iltapalalla tulin vilkaisseeksi retkikartasta vähän tarkemmin että missäs sitä oikein ollaan, ja huomasin että paikan nimihän on Murhikangas. Onneksi olen varsin mielikuvitukseton ihminen, nimittäin muuten olisin voinut ruveta keksimään päässäni monenmoisia syitä moiselle nimelle.

Auringonlasku oli todellisuudessa paljon hienompi kuin kuvassa.

Kevään eka leiri pystyssä.

Iltapala.

Yö meni varsin katkonaisesti. Kun laulurastas meni nukkumaan, niin seuraava porukka aloitti konserttinsa, ja välillä joku kaveri lenteli teltan yli ees taas. Aamuyöstä kun kömmin teltasta ulos, niin ihan läheltä lähti lentoon valtava ukkometso, ja siinä kohtaa se laulurastaskin oli taas virittänyt äänihuulensa uuteen nousuun.

Aurinkoiseen aamuun on hyvä herätä.

Mukavasti on tilaa uudessa asumuksessa.

"Nukuin" ruhtinaalisen pitkään, eli melkein kahdeksaan asti (viime aikoina on tullut noustua siinä viiteen mennessä), kunnes nousin aamupuuron keittoon. Tai no puuroveden, mutta kuitenkin. Risukeittimeen löytyi reilusti polttopuuta lähistöltä ja pian olikin pannullinen kiehuvaa vettä puuroon ja teehen. On se vaan kätevä vekotin.

Täydellisyyttä hipova aamuhetki.

Uudessa teltassani on erikoinen pakkauspussi.

Omaisuus paketissa. Matka jatkuu taas.

Rauhallisen aamupalastelun jälkeen leiri pakettiin ja kotimatkalle. Poikkesin Murhikankaan korkeimmalle kohdalle ja törmäsin siellä pitkänomaiseen ystävään:

Rauhallinen mamma oli tämä. Vanni taisi sen päältä kävellä, mutta ei se juuri reagoinut, ja antoi kuviakin ottaa, mitä nyt vähän piti vahtia ettei tuo omituinen kummajainen nyt sentään liian lähelle tule. Ja tokihan minä käärmeen yksityisyyttä kunnioitin, ja muutaman kuvan jälkeen tiemme erkanivat. Laskeuduttuani alas tielle, ihmettelin kummallista ääntä, kunnes tajusin mistä on kyse. Sulamisvesilammikoissa kävi mieletön molske, loiske ja kurnutus, ja lähempi tarkastelu paljastikin sammakoiden kutupuuhien olevan kovassa vauhdissa.

Matkalla tapasin vielä yhden sammakon, joka paistatteli päivää keskellä tietä. Minä tietenkin otin ja siirsin sen tien reunaan, ettei se jäisi auton alle. Ojassa näin myös ensimmäisiä leskenlehtiä. Ihmettelin kun siinä kulkiessa alkoi tulla kauhean kuuma, ja kotona yllätyin kun mittari näytti +15 astetta. Kesä oli saapunut ja retkikausi avattu!

Kevätretkiä ja varustehankintoja

Viime postauksen jälkeen kevät onkin alkanut edetä huimalla vauhdilla. Lunta on vielä jonkin verran metsässä, mutta suurin osa alkaa olla sulanut ja pahin tulvakin on jo laskemaan päin. Tänään saatiin vielä räntäkuuroa niskaan, mutta ensi viikolle povaillaan jo lähemmäs parinkympin lämpötiloja, joten eiköhän tämä tästä ala kesäksi muuttua. Kulku on ollut huonoa, mutta sitkeästi olen koittanut kulkea jokirannassa ja suolla, ja onpa risukeitinkin saanut taas raitista ilmaa. Tai oikeastaan nyt tulin hankkineeksi uuden, joten sillä on tullut tietysti keiteltyä enemmän.

Kuten viime postauksessa mainitsin, niin tein tässä vähän varustepäivitystä. Jo edellä mainittu risukeitin oli semmoinen heräteostos, johon satuin nettisurffailun lomassa törmäämään sattumalta. Kyseessä on siis Bushcraft Essentials bushbox-keitin, joka pakkautuu taskukokoiseen tilaan ja painaa vaivaiset 61 grammaa. Sitä voi käyttää joko risukeittimenä tai vaihtoehtoisesti spriipolttimen tuulisuojana. Kaiketi myös kaasupolttimen kanssa sitä voisi käyttää, mutta veikkaan että ainakaan tuo Trangian poltin ei siinä vakaasti pystyssä pysy. En ole tosin kokeillutkaan vielä.

Pieni mutta jämäkkä paketti. Kokoaminenkin onnistuu aika helposti. 

Koepoltto kotipihassa. Ikea-keittimelle hankkimani metallipurkin kansi sopii tämänkin alustaksi juuri passelisti.

Sitten jokirannassa iltakaakaolla.

Alustakin pakkautuu juuri sopivasti pannun kanssa, eikä näin ollen vie ylimääräistä tilaa.

Muutaman keittelyn jälkeen olen ollut ihan tyytyväinen tuohon hankintaan. Polttopuut joutuu tietenkin katkomaan hyvin pieniksi ja niiden syöttäminen on hiukan työlästä, mutta toisaalta, risukeitin onkin sellaisen tulistelijan ja tulen kanssa tuohaajan keitin, eikä niinkään semmoisen joka haluaa napsauttaa keittimen päälle ja hommailla veden lämpenemisen ajan muuta. Itse kun rakastan tulistelua ja savuntuoksua, ja tykkään touhuta sen tulen kanssa koko ajan, niin minulle risukeitin sopii paremmin kuin hyvin. Niiden kanssa saan tehtyä tulen melkeinpä missä vain (varovainenhan näiden kanssa on oltava, erityisesti kuivaan aikaan) ja polttoainettakin löytyy oikeastaan kaikkialta ehkä ihan kaikkein karuimpia tunturialueita lukuun ottamatta. Tämä minikeitin onkin kätevä kuskata mukana vaikka kaasukeittimen kaverinakin kun ei se juuri mitään paina eikä vie tilaa. Vaihtoehtoisesti voin ottaa sen kanssa spriipolttimen ja kokkailla huonolla säällä sillä ja paremmalla säällä risuilla.

Sitten se isompi hankinta, nimittäin teltta. Vauden Power Lizardista olen tykännyt kovasti, mutta viime kesän tunturiretki varmisti sen mitä olin jo aiemminkin miettinyt: se on pikkuisen ahdas minulle ja koirille, mikä nousee esiin eritoten sadesäällä kun teltta on ainoa sääsuoja. Itseasiassa tila loppuu kesken myös korkeussuunnassa, kun tuo prinsessapetini ei ole ihan matalimmasta päästä toisin kuin teltta. Jo silloin kesällä lupailin kaverille että voisin myydä Vauden hänelle (tämä erikoinen ihminen nukkuu jopa ilman minkäänlaista alustaa. Ei aito prinsessa siis.), ja nyt sain ukaasin että mulla on kesäkuun loppuun asti aikaa hankkia itselleni uusi. Hätäpäissäni aloin katsella vaihtoehtoja, joiden lukumäärä kutistui lopulta kahteen: MSR Hubba hubba NX taikka Vaude Hogan SUL. Molemmat ovat aika samantapaisia telttoja, parinsadan gramman paino- ja satasen hintaerolla. No, lopulta olin jo päätynyt Hubbaan lähinnä kahden oven takia, mutta loppusuoralla ohi kiilasikin täpärästi sen kevennetty versio MSR Freelite 2. Eroa Hubbaan siinä on oikeastaan vain kevyemmät materiaalit ja sen myötä 400 g kevyempi paino. Satasen hintaerokin kääntyi lopulta Freeliten voitoksi kun satuin (taas kerran) osumaan melko hyvään tarjoukseen ja sen takia otinkin ja tilasin sian säkissä.

Koepystytys hyytävässä kevätsateessa ja -tuulessa osoitti että teltta on ihan kohtuullinen pystytettävä ja tilaakin tuntuisi olevan aika passelisti (petikin mahtunee). Kaksi ovea ja absidia ovat varmasti hyödylliset, kun toisessa voi säilyttää tavaraa ja toista voi käyttää kulkemiseen. Freelite on "sisäteltta ensin" -pystytettävää mallia, missä on hyvät ja huonot puolensa. Sateella sisäteltta kastuu väistämättä jonkin verran pystytysvaiheessa, mutta toisaalta, lämpimällä ilmalla hiostavan ulkoteltan voi jättää kokonaan pois, ja sääskiaikaan sisäteltan voi pystyttää tauolle (tai vaikka laavuunkin) suojaksi. Sisäteltta on myös tällä tyylillä pystytettynä huomattavasti napakampi, eivätkä sisä- ja ulkoteltan kankaat painu niin helposti toisiinsa kiinni. Tämä on ensimmäinen tämän tyylin telttani, joten aika näyttää miten opin sen kanssa elämään. Hiukan minua mietityttää myös materiaalien kestävyys, mutta sekin jää nähtäväksi. Footprintin ajattelin itse väsäillä tuohon, sen tuo ohuenohut pohja nimittäin vaatii suojakseen. Mietinnässä on jonkinlainen yhdistetty sadeviitta-footprint-huomiovaate -ratkaisu, joka olisi monikäyttöinen mukana kuljetettava.

Kompakti pakkaus.

Valmistajan ilmoittama paino heitti muistaakseni kolmella grammalla. ☝

Jospa tässä lähiaikoina saisi koeyövyttyäkin niin näkisi millainen se on käytännössä. Ajan myötä varmaan sitten lisää käyttökokemuksia.

Samaan syssyyn möin pois kuleksimasta myös varateltaksi ostamani halpisteltan, jolle ei sitten olekaan ollut käyttöä. Mielessä on pyörinyt myös neljän vuodenajan tunneli, joita olen jo vaivihkaa katsellut. Sen hankkiminen vain tarkoittaisi Abiskosta luopumista, koska kahta tunnelia on turha pitää kun nuo talviteltatkin pyörivät jo samoissa painoluokissa. No, tämä kuitenkin harkinta-asteella vielä.

Toissa sunnuntaina uskaltauduin pitkästä aikaa suolle. Itseasiassa hoksasin että en ole käynyt siellä tammikuun jälkeen. 😲 No, nyt menin ja melko kehnolla menestyksellä. Lunta oli vielä niin paljon, että pitkoksia ei edes näkynyt ja kelkkajälkikin kantoi pakkasaamun jälkeen aina muutaman askeleen ja sitten lätsis. Kovan lumikerroksen alla oli luonnollisesti vettä. Kaikkien aikojen lyhin suoreissu tuli siitä, mutta rämmin silti urheasti lähimpään metsäsaarekkeeseen, missä oli sulaa, ja keittelin aamupuurot ja -teet. Kävelyt hoidettiin sitten autolta toiseen suuntaan mukavaa metsätietä pitkin, jonka varrella on vielä ihastuttavan paljon vanhaa metsää ja siksipä näinkin lukuisia metsoja ja koppeloita.

Niin mukavaa kulkea.

Happystove oli iloinen päästessään taas ulkoilemaan.

Juomapullokokoelmani uusimmat jäsenet. Juoksureppuun nämä ostin (kuten väristä näkyy).

Tuo metallinen kuppi on muuten ihan järjetön. Huulethan siinä palaa. 

Taas niin mukavaa kulkua.

Jäljet, jotka ilahduttavat aina.

Viime sunnuntaina uhmasin kohtaloani ja suuntasin taas suolle toiveikkaana että pitkokset olisivat jo näkyvissä. Olivathan ne suurimmaksi osaksi, mutta välillä niiden päällä oli kyllä lunta, vettä ja jäätäkin. Jännittävä kulku siis tälläkin kertaa, mutta niin sitä vaan hammasta purren kierrettiin koko lenkki. Reitin suo-osuuden jälkeinen metsäpolku oli taas karmeata kuljettavaa, mutta sinnillä vaan puskin läpi, sillä takaisinkaan ei huvittanut kääntyä enää kahlaamaan, konttaamaan ja hoippumaan pitkoksille. Risutulet tuli taas tehtyä, teen kaverina tällä kertaa sämpylää.

Reitille on taas tulossa uudistusta. Hyvä niin, jos se tarkoittaa sitä että alue pysyy jatkossakin luonnontilaisena.

Sinne katoavat pitkokset jään sekaan.

Pikkukeitin käytössä.

Risukeittely ei juuri jätä jälkiä maastoon (takapuolen alle tosin jää painauma).

Kävelyä olen jatkanut ahkerasti ja siitäkös jalkani ovat ottaneet nokkiinsa. Käyn siis aamuisin tunnin lenkin ja iltapäivällä tunnista kahteen, mikä on ollut vielä ihan ok. Kipuja on, mutta useimmiten ne ovat olleet vielä siedettävissä. Lauantaiaamuna kävelin sitten pidemmän lenkin, jolle tuli pituutta 16 km ja aikaa meni 3 h. Sen jälkeen vasemman nilkan etuosa olikin sen verran kipeä että piti muutamana iltana nappailla Motifene dualia ja vähentää kävelyä, jotta sen sai rauhoittumaan. Ei taida minulle sopia nuo pidemmät kävelyt kovalla alustalla, ja nyt retkeilykauden alla varsinkin voisi olla paras pitää nuo jalat tyytyväisinä.  Jospa nuo nyt sen parisen tuntia päivässä kestäisivät niin saisi ylläpidettyä kuntoa. Aamulenkit ovat kyllä mahtavia. Olen nähnyt nättejä auringonnousuja, pöllöjä, joutsenia, kuullut teerien pulinaa ja sitä mieletöntä pikkulintujen konserttia. 😍

Jokirannassa vielä ennen tulvaa.

Auringonnousun värejä.

Montan voimalaitoksellakin piipahdin.

Matkalla Tervajärvelle.

  

Tein syntiä ja kävelin ladulla. :/ Tässä muuten työkäytössä olevat Dunlopin saappaat. Toimii myös retkellä.

(Vesi)hiihtolatu

Laavu paikallaan ja yllättävän siistissä kunnossa.

Kesäreitillä oli kiintoisaa kulkea.

26.4. Pellolla näytti vielä tältä.

Iltakaakaolla.

Usva-aamu.

28.4. 

Vertailun vuoksi sama paikka viime vuonna 4.5. Ihan noin myöhässä ei onneksi tänä vuonna olla.

Tulvahuippu

Mulle ei aina nuo pikku risukeittimet riitäkään.

Aamuaurinkoa tulvivalla joella ja täysikuulla.

Tulvaa vielä.

1.5.

Hassu jälki jäänyt lumikenkäpolusta.

Palokärjellä on ollu bileet.

Puronylityspaikka toistaiseksi poissa käytöstä.

  

  

3.5.

  

Tänään tämmöstä.