Ensikosketus Hossan kansallispuistoon

Hädintuskin olin tunturista palannut, kun kävi jo käsky lähteä uudelle retkelle. Norjan roadtripiltä tuttu reissukaveri, karkeakarvaisen Kerttu-terrierin emäntä riehaantui retkeilemisestä ja halusi päästä Hossaan. No minuahan ei ole ennenkään tarvinnut kovin suuresti Hossanreissuille houkutella, joten niinhän sitä taas mentiin. Kerkesin peräti yhden kokonaisen päivän olla kotona, juuri sopivasti jotta sain nurmikon leikattua ja poimittua muutaman litran mustikkaa ja toisen mokoman hillaa (ja vähän vattujakin taisin siinä poimia). Johan tuota sitten joutikin reissunpäälle moisen kotona läsimisen jälkeen. Tiistaina siis Puolangalle, joskin sitä ennen käytiin vielä katsomassa mummoa, ja jätin vikavaloja vilkuttelevan Suzukin äidilleni murheenkryyniksi ja otin oikean auton käyttööni. Samalla vaihdoin koirakookonpanoa, eli Vanni jäi äitini hoiviin Muston päästessä mukaan retkelle.

Puolangalta suunnattiin keskiviikkona Hossaan, ja luontokeskuksessa nautittujen kahvin ja trippimehun (minä kun en osaa kahvia juoda) jälkeen päästiin starttaamaan Huosivirralta kohti Kangaslampia. 4,5 kilsan matka taittui reilussa tunnissa ja siellähän se oli vielä lempilaavuni entisessä kuosissaan. Ilta kului siinä tavalliseen tapaan tulistellessa ja tuhtia pekonipastaa valmistaessa ja syödessä. Olihan hyvä ruoka! 

Nukkumaan mentiin vasta seuraavan päivän puolella, ja yö meni hiukan vähillä unilla sääskien takia. Pussin sisällä oli liian kuuma, ja jos jonkin raajan koitti työntää pussista ulos, niin jo kohta tuli pistoksia solkenaan. Ratkaisin lopulta asian niin että puin päälle untuvatakin ja jätin makuupussin jalkojen peitoksi. Naaman vuorasin tuubihuivilla ja kädet piilotin tyynyn alle. Tällä keinoin pääsin lopulta kunnon uneen joskus aamuyön puolella ja sitten nukuttiinkin mukavasti yhdeksään asti. Aamuyöstä alkoi tuulla melko kovaa, joten sääsketkin hiukan vähenivät sen myötä.

Lähtöhetket käsillä. Toiset on valmiina, Kertulla omat touhut.

Ei jäänyt nälkä tän evään jälkeen.

Iltatee.

Hämärtyvän illan tunnelmaa.

Aamupuuron ja kamppeiden pakkailun jälkeen lähdettiin jatkamaan matkaa. Ajateltiin tehdä leppoisa retki, kun retkikaveri ei ole tottunut rinkkaa kantamaan, eikä näin äkkiseltään osannut arvioida minkä verran jaksaisi. Silloin kannaattaakin tehdä maltillisia päivämatkoja ja kuunnella omaa jaksamistaan. Nauttimaanhan tänne oli tultu, eikä suorittamaan. Eikä rauhallisempi tahti minullekaan pahaa tee, kun on viime aikoina lähtenyt vähän lapasesta nuo päivämatkat. 😁

Otimme suunnan kohti Laukkujärven tupaa, jossa päätimme pitää lounastauon. Matkalla tapasimme useita poroja, joista yksi yllätti retkikaverin käppäilemällä polkua pitkin ihan hänen takanaan. :D Syykin selvisi lopulta: Sillä oli vasa vähän meidän edellämme ja tietenkin sitä penikkaa piti kiirehtää vahtimaan.

Laukkujärvellä teimme kaikessa rauhassa tulet ja keittelimme vettä. Paikalla kävi muutama muukin porukka pitämässä taukoa. Onnistuin kaatamaan retkiruokapussimmekin maahan, ja yritin sitten pelastaa niitä riisinjyviä maasta sillä seurauksella, että ruoassa oli sitten vähän hiekkaakin mukana. Hyvin nielautui hiekasta huolimatta. Tuo Real Turmatin sweet & sour pork on kyllä hyvää!

Aamupalaa.

Vähän vetoapua koirille.

Ja taas vouhkataan.

Hossan oma yksisarvinen.

Laukkujärven tupa.

Lounastauon jälkeen jatkettiin Laukunharjua pitkin kohti Pitkä-Hoiluaa. Tällä puolella (entistä) retkeilyaluetta alkoi jo näkyä enemmän muutosta vanhaan. Kokonainen joukko ihan uusia reittien nimiä ja parkkipaikka vääränään autoja. Erakko melkein säikähti moista väkimäärää, mutta eipä auttanut kuin jatkaa matkaa. Lopulta vastaantulijoita koko reissulla oli aika vähän, joista suurin osa iäkkäämpää porukkaa lukuun ottamatta paria söpöä maastopyöräpoikaa ja yhtä nuorempaa pariskuntaa. Ihan kuten Luontokeskuksen setä sanoikin, että maastossa on nyt rauhallista (ja kuitenkin paljon paljon enemmän porukkaa kuin yhdelläkään 13 aiemmasta Hossanreissustani), ja että liikkeellä ovat mummot ja papat, jotka ovat kyllästyneet laittamaan lapsenlapsia kouluun ja paenneet retkeilemään. 😂 Mutta ei siinä, kaikki kohtaamamme ihmiset tervehtivät iloisesti, osa jäi juttelemaankin. Ei siis mitään hätää erakko-Eemelilläkään.

Pitkä-Hoiluan tulipaikalla pidettiin kahvitauko. Tai enhän minä edelleenkään juonut kahvia, mutta pullasta en sentään kieltäytynyt. Kuulimme että Lipposensalmen laavulla oli ollut kanoottiporukka, joten pohdimme seuraavan yön leiripaikkaa. Päätimme lopulta niin, että mikäli laavulla on porukkaa, niin menemme sitten Lounajan tulipaikalle yöksi. Nätti paikka se on sekin, ja teltat kun on mukana niin eipä me laavuista olla riippuvaisia.

Laukunsalmi.

Iltapäiväkahvitulet Pitkä-Hoiluan tulipaikalla.

Kun mukana on täti-ihminen, niin voi saada välipalaksi pullaa. 

Melkein heti matkan jatkuttua retkikaveri otti ja humpsahti nurin polulla. Vammoilta säästyttiin, mutta hetken kuluttua hän huomasi silmälasien tippuneen siinä rytäkässä. Onneksi ne viimein löytyivät varvikosta, ja pääsimme kommelluksitta Lounajan rantaan. Laavulla näkyi kanootteja, joten jatkoimme vielä vähän matkaa tulipaikalle ja leiriydyimme sinne. Päivän aikana tuuli todella kovaa, mutta juuri kun saimme leirin pystyyn ja tulet tehtyä, alkoi tyyntyä ja illasta tuli ihan mielettömän kaunis. Tämän illan ruokalistalla oli pottumuusi ja savukylki-sipulipaistos, jota höystettiin vielä pastan teosta jääneellä valkosipulinkynnellä. Olihan se hyvää tämäkin, luottoeväs. Ruoan jälkeen alkoikin jo väsyttää ja kömmimme hyvissä ajoin telttoihimme. Niin, päivästä piti tulla kevyt, mutta lopulta gepsi kertoi meidän kävelleen 16 km. Hups. 🙈

Tuhdihko annos tänäkin iltana. Ja suoraan kattilasta tottakai.

Nätti ilta Lounajalla.

Iltamaisema...

...ja aamumaisema.

Sisäinen kello herätteli seitsemän aikaan uuteen päivään. Yön olin nukkunut kuin tukki, joten ei muuta kuin virkeänä uuteen päivään. Järven yllä oli sankka sumu, ja tilanne tietenkin houkutteli ottamaan paljon kuvia. Nämä loppukesän ja syksyn usva-aamut on vaan niin ihania! Auringon noustessa usva alkoi pian haihtua, ja ilma lämmetä hienoa päivää lupaillen. Siinä kelpasi aamutulia pitää ja teetä juoda.

Kerttua tympäisee kun emäntä nukkuu ja toiset on jo aamulenkillä.

Tällainen aamupala tällä kertaa.

Täydellinen aamu rauhalliseen tulisteluun.

Kosteat makuupussit ja vaatteet kuivumaan ja tuulettumaan.

Voisko joku vähän auttaa?

Kerttu 1 v!

Koitettiin ottaa nättiä rakennekuvaa, mutta tämän parempaan en pystynyt. Hiukan liikkuvainen tuollainen terrieri. :D

Verkkaisten aamutoimien jälkeen lähdimme kulkemaan Jatkonvaaran kautta kohti Huosivirtaa. Kerta kerralta minä vain enemmän ja enemmän tykkään tuosta reitistä. Siellä metsässä vaan vallitsee jokin sanoinkuvailematon rauha. Melkein kyllä haluan kävellä siellä vielä joskus aamuvarhaisella, kuten parin vuoden takaisella retkelläni, kun aamu-usva viipyili puiden välissä kunnes aamuaurinko haihdutti sen pois. Tunnelma oli ihan mieletön! Mutta hieno se oli kyllä nytkin.

Jatkonvaaran laki saavutettu.

Ihanan rauhallinen tunnelma aamuisessa metsässä. <3

Kerttu arveli vissiin toimia kuskina.

Paluulimpparit, tietenkin.

Sellainen oli ensimmäinen retkeni Hossan kansallispuistossa. Kyllä minulla on vähän ikävä sitä Hossaa, mihin kuusi vuotta sitten tutustuin ensimmäisellä retkelläni. Mutta maailma muuttuu, se on vain hyväksyttävä. Ja ilokseni sain huomata, että ainakin tuolla reitillämme paikat olivat pysyneet siisteinä, eikä roskia näkynyt. 👍

Lähtiessä kävimme vielä syömässä lounasta Luontokeskuksen ravintolassa. Oikein hyvä oli ruoka, sillä jaksoi mukavasti poimia marjoja mökillä loppupäivän. 😁