Kirsunmitan edellä- blogin Tytti antoi minulle Liebster Award- haasteen, jonka ilolla otan vastaan. Kiitos!
Haasteeseen kuului vastata annettuihin kymmeneen kysymykseen ja jakaa haaste eteenpäin uusine kysymyksineen. Aloitetaan kysymyksistä ja vastauksista.
1. Kerro, kuka olet?
Olen Emma 30 v, luonto- ja koiraharrastaja Pohjois-Pohjanmaalta.
2. Mitkä ovat sinulle rakkaimpia asioita elämässä?
Luonto on tällä hetkellä se ykkösjuttu. Toki läheiset ihmiset ja omat koirani kuuluvat myös niihin rakkaimpiin asioihin. Vaikka yritän olla kiintymättä paikkoihin taikka esineisiin, niin kyllä erittäin rakkaita ovat myös mökit Puolangalla ja Utsjoella, sekä nykyinen kotini.
3. Mikä on intohimosi?
Luonto ja retkeily. En etsi välttämättä hienoja tai erikoisia paikkoja, vaan riittää että löydän sen tietyn loistavan fiiliksen. Se voi tulla minä vuoden- tai vuorokaudenaikana tahansa ja lähimetsässä taikka sitten kauempana.
4. Missä tilanteessa viimeksi koit ajan hyvällä tavalla pysähtyneen?
Perjantaina, kun pääsin taas pitkän tauon jälkeen "oman" tunturipuroni varteen ja sain jälleen ihastella sen kauneutta. Tuli vahva tunne, että tänne kuulun.
5. Kuvaile sielunmaisemasi. Mitä tunnet, kun sitä katsot ja siellä kuljet?
Tämä on hirveän vaikea kysymys. Olen monesti miettinyt, mikä olisi se oma sielunmaisemani, mutta en ole löytänyt siihen selkeää vastausta. Listaan tähän muutamia esimerkkejä siitä, mitä se voisi olla ja millaiset maisemat herättävät voimakkaan hyvänolontunteen, sellaisen wau-fiiliksen, tunteen, että "tämä on mun juttu".
Se on varjoisa, kostea kuusikko,
se on punertavan keskitalven auringon värjäämä suo,
se on metsä talvisen illan hämyssä.
Se saattaa olla myös paljon paljon muuta.
Nämä kaksi liittyvät vahvasti toisiinsa. Valokuvata saatan myös retkien ulkopuolella, mutta retkille en lähde ilman kameraa (ellen sitten unohda sitä kotiin, uita joessa tms). Retkeily on tärkein harrastukseni, mutta valokuvaus tulee siinä rinnalla, koska haluan ikuistaa mukavat luontohetket jotta voin palata niihin myöhemmin. Muistot säilyvät mielessä, mutta kuvat vahvistavat noita muistoja.
7. Missä olet kokenut 'suurimmat tunteesi' retkillä ja miksi?
Veikkaan, että tässä tarkoitetaan nyt positiivisia tunteita, mutta suuria tunteita voi olla sekä positiivisia että negatiivisia. Aika monenlaiset tunteet ovat kulkeneet mukana retkilläni.
Ehkä innostunein fiilis oli ihan ekalla vaelluksellani Finnmarkissa 2010, kun kauan odotettu reissu viimein toteutui. Onnellisin vaellus lienee ollut samassa kohteessa neljää vuotta myöhemmin uuden onnen astuttua elämääni. Iloisimpia reissuja olen kokenut rakkaan ystäväni kanssa. Naurua riitti muunmuassa Syötteellä 2013. Surullisia retkiä olivat samaisena syksynä Hossassa mummini kuoleman jälkeen, sekä viime syksynä eron jälkeen. Tunnelmaltaan hienoin retki oli Vätsärissä 2015 ja maisemat salpasivat henkeä Rastigaissalla.
8. Mitä retkikohdetta haluaisit suositella muille?
Kaikkia käymiäni kohteita voin suositella muillekin.
9. Valitse joku retkikuva ja kerro siitä.
Melkein kaikki retkikuvani jonkinlaisine selityksineen jo täältä blogista löytyvät, joten laitetaanpa tällainen vanhempi kuva retkiurani alkuaskelilta. Kuva on siis otettu kesällä 2005 kalareissulta Finnmarkista. Tämä ei ollut varsinainen vaellusreissu, sillä majoituimme mökissä Mollisjokin tunturituvalla. Kalaa tuli, kuten kuvasta näkyy. Pääasiassa harjusta, jokunen taimenkin ja sitten tämä nelikiloinen jänkhäkoira. Tuolla reissulla sairastuin pahasti lapinkuumeeseen, ja kuten tiedämme niin se tauti vain pahenee ajan myötä. Myös rakkaus Finnmarkin tuntureihin on jatkunut ja jatkuu yhä.
 |
| Kuva: KL |
10. Miksi kirjoitat?
Aloin seurailla vaellusaiheisia juttuja netistä jo joskus tuon edellisen kuvan reissun aikoihin, ja silloin löysin vaellusnet-foorumin. En koskaan kirjoittanut foorumille mitään, mutta sain sieltä valtavasti arvokasta tietoa ja vinkkejä ja sitä kautta löysin retkeilyaiheisia blogeja, joista myöskin tiedonjanoani taltutin. Tuossa vaiheessa en vielä ajatellut että kirjoittaisin joskus omaa blogia, eihän minulla ollut oikeastaan mitään kirjoitettavaakaan. Keväällä 2012 sitten päätin tämän blogini perustaa ajatuksella että se olisi ainakin kiva kuvapäiväkirja itselle, jos se ei ketään muuta kiinnostaisikaan. Samalla periaatteella pidän sitä edelleenkin, ja ilmeisesti se jonkin verran kiinnostaa muitakin kun 100 000 vierailua tuli vastikään täyteen. Valokuviakin kun tykkään ottaa, niin onhan niitä kiva laittaa jonnekin näytille kun ei viitsi sosiaalista mediaakaan niillä täyttää. Ihan kiva että aloitin kirjoittamisen heti harrastuksen alkutaipaleella, niin voi itsekin seurailla miten harrastus on kehittynyt vuosien varrella.
Haaste pitäisi myös jakaa eteenpäin uusien kysymysten kera, mutta taidan nyt röyhkeästi skipata tämän vaiheen kun pää lyö ihan tyhjää. Pahoittelen, olen hirveän huono näissä. Katsotaan josko myöhemmin innostuisin keksimään kysymyksiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti