perjantai 3. maaliskuuta 2017

Varokaa heikkoja jäitä

Minä en nimittäin varonut tarpeeksi.

Tänään lähdin aivan tavalliseen tapaani lumikenkälenkille, vieläpä oikein iloisin mielin kun edessä olisi kiva viikonloppu. Lumikenkäreittini eivät kulje joen jäällä kuin yhdessä kohtaa ihan pienen koukkauksen kohdassa, missä puro laskee jokeen (niin, tiedän kyllä että se on juuri se petollisin paikka...). Olen kulkenut tuota reittiä miltei päivittäin koko talven ajan, säällä kuin säällä hyvällä menestyksellä, kunnes sitten tänään menestys ei enää ollutkaan niin hyvä.

Juuri kun huomasin, että polun vieressä olikin sula kohta, lähti jalat alta ja jouduin vedenvaraan. Yllättävintä oli, että jalat eivät yltäneet pohjaan, vaikka ranta oli vain n. puolentoista metrin päässä. Vaistomaisesti otin käsillä tukea jäästä, joka murtui välittömästi siihen nojattuani. Sydän hakkasi vähintään kahtasataa ja hengitys oli luultavasti hyperventiloinnin tasoa. Kuitenkin sain itseni pidettyä suht rauhallisena ja kykenin ajattelemaan melko selkeästi. Etenin kohti puronsuuta rikkoen jäätä edelläni ja tiedostaen että jossain kohtaa jalat ottavat pohjaan ja saan tukea rannasta. Jossain kohtaa koitin myös ottaa kenkiä pois jalasta, mutta ennen kuin ensimmäinen kenkä irtosi, niin sain jo otteen tukevammasta jäästä/lumesta ja sain hilattua itseni ylös vedestä. Maalle päästyäni irroitin ensimmäisenä lumikengät jalasta, jotta niiden lukot eivät jäätyisi kiinni ja samalla hoin itselleni että "pysy liikkeellä". Joku koirista oli jo avannon reunalla kuikuilemassa, joten komensin sen pois sieltä. Sitten lähdin pohnostamaan kotia kohti. Matkaa oli vain puolisen kilometriä, mutta matkanteko ilman lumikenkiä oli hidasta. Sikäli rämpiminen ei haitannut, että ainakin pysyin lämpimänä. Joka kerralla, kun hanki upotti jalan alla, hätkähdin ja sekunnin sadasosan ajan luulin vajoavani taas. Hengitys alkoi tasaantua vasta kotipihassa, ja suussa maistui veri ja kurkkuun sattui. Olo oli hyvin sekava ja monenlaista ajatusta pyöri päässä. Kylmä ei kuitenkaan ollut, vaikka vaatteet olivat pipoa lukuun ottamatta läpimärät. Vaatteet pesukoneeseen ja sitten piti hetken aikaa istua ja miettiä mitä oikeastaan tapahtuikaan, ja soittaa äidille.

Minun lisäkseni myös kamera ja puhelin saivat kylmän kylvyn. Kameran en usko toipuvan (en ole vielä testannut että toimiiko), ja näköjään puhelinkin sekoilee siihen malliin että sekin lienee ottanut nokkiinsa. Toivottavasti saan niistä jonkinlaisen korvauksen vakuutuksesta, vaikka toki tässä tärkeintä on että itse selvisin säikäyksellä. Jostain syystä minulle tuli tarve vielä palata paikalle, joten kävin suksilla pienen hiihtoreissun katsomassa aikaan saamaani avantoa. Parin metrin päässä siitä, missä mulahdin, oli eiliset hirvenjäljet, eli heikko kohta näemmä oli juuri siinä minun polkuni kohdalla. Viime aikoina on ollut ihan hyvin pakkasta lukuun ottamatta kahta edellistä päivää. Viimeksi kävelin tuosta alkuviikosta, eikä siinä silloin näkynyt sulaa lainkaan. Jostain syystä jää on nyt yhtäkkiä haprastunut, olisiko purossa vesi noussut tai jotain, mutta kyllä minun osaltani tuossa jäällä kulkemiset ovat tältä talvelta ohi.

Edessä on varmaankin aika vähäuninen yö, sen verran pää on vielä sekaisin tuon kokemuksen jäljiltä. Kurkku ja keuhkot ovat vielä arat siitä hengenhaukkomisesta, mutta muuten olen fyysisesti ihan kunnossa, enkä edes ehtinyt kylmettyä missään vaiheessa. On se vaan aika fiksu tuo ihmisen elimistö, kun se ihan sekunnin murto-osissa pystyy kytkemään hätämoodin päälle ja pitää kropan ylikierroksilla kriittisimmän hetken yli. Minähän olin kaiken lisäksi yksin liikkeellä ja tuossa ei ole ihan lähellä ketään kuulemassa vaikka koittaisi apua huutaa (en huutanutkaan kyllä), joten tilanne oli kaikkinensa melkoisen vaarallinen. Koiratkaan eivät tainneet juuri huomata koko tapausta, enkä tiedä olisivatko ne tajunneetkaan muuta kuin pyöriä avannon ympärillä.

Olen monesti miettinyt, että pitäisi järjestää hallittu avantoonputoaminen joskus, ihan sillä että tietäisi mille se tuntuu. No nyt ei tarvitse enää miettiä. Tietenkin tällainen olisi voinut sattua myös retkellä, jolloin tilanne olisi ollut vielä pahempi. Tulin ajatelleeksi että eritoten talvivaelluksilla, varsinkin jos liikutaan vesistöjen yli, pitäisi kuivat vaatteet olla rinkassa tai ahkiossa ehdottoman vedenpitävästi pakattuina jotta olisi edes kuivaa vaatetta päälle jos vahinko tapahtuu. Ja sama koskee toki myös makuupussia. Minulla oli päällä nyt merinokerrasto ja -sukat, coretex-kengät, kalvolliset toppahousut sekä villakankainen takki. Vaikka tosiaan vaatteet olivat lopulta läpi asti märät, niin veteen joutumisen hetkellä ne eivät päästäneet kylmää vettä suoraan iholle. Tämä varmasti edesauttoi myös toimintakyvyn säilymistä ainakin tuon hetken ajan, minkä itse ehdin vedessä viettää (ehkä puoli minuuttia, en osaa oikein arvioida kun aika tuntui varmasti paljon pidemmältä kuin todellisuudessa olikaan). Kengät hörppäsivät vettä, mutta eivät päästäneet sitä poispäin, joten vesi kengissä oli lopulta ihan lämmintä. Tottapuhuakseni, ilman "pientä" paniikkia tuo kokemus ei olisi ollut edes hirmuisen epämiellyttävä. Mutta olihan tässä paljon tuuria mukana, enkä kuitenkaan haluaisi kokea samaa uudelleen. Ja ne naskalit, ne olisi todellakin hyvä olla mukana aina jäällä liikuttaessa. Nyt kun lunta oli paljon, niin otteen sai ilman piikkejäkin, mutta paljaalla jäällä ilman niitä olisi varmasti lähes mahdotonta päästä omin avuin ylös.

Olihan tämä melkoinen kokemus, joka ei varmasti koskaan unohdu. Eikä sen pidäkään unohtua, vaan pikemminkin tämän pitää muistua mieleen aina kun (jos vielä joskus) jäälle olen menossa. Mietinpä sitten kaksi kertaa että menenkö. Jospa tästä ei jäisi kuitenkaan mitään suurempaa kammoa, vaan ennemminkin tervettä järjenkäyttöä vain.


2017-03-03_08-10-01
Parin metrin verran kerkesin jäätä särkeä.

2017-03-03_08-11-13
Tuosta olen ryöminyt ylös. Muistikuvia ei kovin paljoa ole.

2017-03-03_08-10-41
Joki voi olla yllättävän äkkisyvä ihan lähellä rantaa.

6 kommenttia:

  1. Hui! Mikä seikkailu, onneksi kaikki meni hyvin! Eipä kyllä kuvistakaan katsoen yhtään ajattelis että tuossa ois vaaran paikka, koitampas oppia tästä sun kantapään kautta, ja kiertää aina kaaaaukaaa ojansuut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, jotenkin sitä aina ajattelee että kun on se ennenkin kestänyt niin ei osaa kunnolla varoa. Mutta ehkä vastaisuudessa vois yrittää olla tarkempi. 😃

      Poista
  2. No huh, onneksi selvisit säikähdyksellä ♥

    VastaaPoista
  3. Onneksi selvisit tuosta! On varmasti karmea tunne tippua jäihin. Huh, huh! Tuota ei kyllä haluaisi kokea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli se aika hurja kokemus, mutta ihan hyvä oli huomata että jonkinlainen toimintakyky sentään säilyi hätätilanteessakin. Toivon mukaan oli kuitenkin ainutkertainen kokemus.

      Poista