sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Hiihtimien päivitystä ja tammikuuta kuvina

Vuoden eka kuukausi paketissa ja taas ollaan vähän lähempänä kevättä. Tähän kuukauteen onkin mahtunut oikeastaan koko talvi pienoiskoossa. On ollut pakkasta, plussakeliä vesisateineen, lumipyryä, kantohankea ja kaikkea niiden väliltä. Liikkumaan on päässyt lumikengillä, suksilla ja kävellen ja koko talvivaatearsenaalikin on ollut käytössä. Mutta mikä parasta, päivä on pidentynyt jo huomattavasti ja aurinko on paistellut yllättävänkin usein.

Suksien vaihtaminen on pyörinyt mielessä oikeastaan jo viime pääsiäisen Lapinreissulta asti. Tunturinrinteitä laskiessa Karhuilla tulin todenneeksi että teräskantit olisivat oikeastaan aika jees, mikäli sukset meinaa saada pysähtymäänkin joskus ilman pakotettua kaatumista tai vaihtoehtoisesti puuhun törmäämistä (joista ensimmäistä kokeiltiin, jälkimmäistä onneksi ei). Niinpä aloin etsiskellä tällaisia suksia jo syksyllä. Lyhyisiin ja leveisiin suksiin tykästyneenä halusin malliltaan suht samantyyppiset kuin nuo Karhu Jakt-sukseni, mutta teräskanteilla. Myös siteiksi halusin jotkut muut kuin kenkiä raastavat finngripit, mutta kuitenkin sellaiset, joihin menisi tavallinen kenkä taikka saapas.

Madshusin valikoimaan tutustuessa sieltä nousivat mielenkiintoisimpina esiin Epoch-malliset sukset, joiden leveys on leveimmillään 10 ja kapeimmillaan n. 7 cm, ja joita saisi lähtien 165-senttisistä. Aika vähän noita oli myynnissä, mutta Varuste.netistä sattui vielä yhdet löytymään kohtuuhintaan ja ne lähtivät sitten lopulta tilaukseen. Suksia odotellessa kävin testaamassa miehen Myhkyri-suksissa olleita Tegsnäs Epok-siteitä ja totesin että sellaiset voisin haluta uusiin suksiini. Vaikka testireissu ei kaikilta osin mennytkään ihan putkeen:

14.1. Hiihtämisen riemua.
Myhkyreissä on hyvä luisto...jokaiseen ilmansuuntaan.

Asia ratkaistiin lopulta siten, että nuo samaiset siteet ruuvattiin irti Myhkyreistä ja kiinnitettiin Madshuseihin, ja mies hiihtää nyt toistaiseksi armeijasuksillaan kunnes saa päätettyä millaiset sukset ja siteet haluaa itselleen.

Ensikosketus uusiin hiiksiin ei ollut ehkä lupaavin mahdollinen, kun luisto -30 asteen pakkasessa oli onneton ja sormet jäätyivät sun muuta (mikä nyt ei välttämättä ole suksien vika. :P), mutta en nyt silti heti työntänyt suksia uuniin, vaan kokeilin reippaasti uudelleen ilmojen lauhduttua. Hyviltä nuo tuntuvat nyt useamman reissun jälkeen. Laskuominaisuuksia en toki ole vielä päässyt testaamaan, mutta jospa siihenkin vielä mahdollisuus tulee. Ensi viikolla pitäisi saapua myös tilaamani nousukarvat, ja sitten alkaisi suksipaketti olla aika hyvin kasassa. Karhutkin löysivät uuden kodin, kun jäivät näiden myötä minulta tarpeettomiksi.

16.1. Uudet menopelit.
Uutukaiset hiikset.
P1290382
Tositoimissakin kelvolliset.

Tammikuu on mennyt aika rauhallisissa merkeissä kotosalla ollessa ja lähimaastoissa liikuskellessa. Treenirutiineja olen koittanut taas joulun jälkeen herätellä henkiin, ja pakkasilla kun ei oikein juokseminen onnistu, niin hankittiin crosstraineri aerobisia treenejä varten yläkerran "kuntosalille". Mikäs tuolla on vintatessa kun samalla voi katsella tabletilta ohjelmia taikka kuunnella musiikkia, eikä edes pakkanen tai liukkaus ole enää tekosyy jättää treenaamatta. :P

Järven tarina käytiin katsomassa yhtenä viikonloppuna ja tänään katsottiin kotisohvalta Everest. Molemmat ovat ehdottomasti näkemisenarvoisia elokuvia, joten suosittelen katsomaan. Elokuvissakäynnin yhteydessä poikkesimme myös vilkaisemassa joutsenta Tuirassa, ja siellähän se pötkötteli voimalaitoksen kupeessa kavereineen. Sitä oltiin jo siirtämässä Ranuan eläinpuistoon, kun sen sulkiin kertyi edelleen jäätä, mutta kiinniotosta ei oikein tullut mitään, joten se sai nyt toistaiseksi jäädä Ouluun. Pitäisi käydä uudelleen päivänäöllä katsomassa niitä, jos vaikka saisi parempia kuviakin sitten otettua.

P1220259

P1220247
Sorsalauma olisi kai halunnut pullaa.

Sitten tammikuun kuvasaalista ennen kuin siirrytään helmikuun puolelle.

OI000046
Osmankäämipelto

OI000044
Varokaa heikkoja jäitä, sanoo Musto. Onneksi turkki ei ihan vähässä päästä vettä läpi.

P1170156
Repolainen was here.

P1170160
Jokin pikkukaveri jättää aika kivaa jälkeä.

P1170189
Auringonnousu.

P1170196

P1170207

P1180008
Pakkaspäivinä kierrettiin koirien kanssa lumikenkäreittiä jalkaisin.

P1180014

P1180015
Pupun matkan pää.

P1180021

P1180031

P1180041
Kolmikko poseeraa.

P1180068

P1180065

P1180089
Vanni tanssii.

P1190125
Jääkukkasia vintin ikkunassa.

P1200146

P1210155

P1210160

P1210161
Aina joku ilmestyy kuvaan.

P1210171
Joutsenen koski kohisee jo jään alla.

P1210179

P1210187
Lisää näitä hienoja jälkiä.

P1210200

P1210210
-30 mittarissa.

P1210224

P1230277
Viime viikonloppuna tehtiin tällainen löytö. Metsokukon surmaajan ehdimme vilaukselta nähdä, ja epäily kohdistui maakotkaan.

P1230279

P1240301
Suollakin piipahdettiin.

P1270331
Kotimetsän lumikenkäpolkua.

P1270335

P1270338
Ojassa on jännittäviä, paperinohuita jääkerroksia. Pahaa-aavistamattoman lumikenkäilijän koivet kiittää.

P1290358

Näidenkin jälkien jättäjät olisi kiva tietää (suksisauvan tunnistan).

P1290369
Herra hirvi lontosteli tästä.

P1290378

P1290385

P1290396'

P1290401

P1310430
Kappale kauneinta suoluontoa? 

4 kommenttia:

  1. Voi kuinka kauniita kuvia ja kivasti kerroottu. Olen eka kertaa sun blogissa ja liityin lukijaksikin. Ois kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tervetuloa lukijaksi! :) Pitääpä käydä vastavierailulla blogissasi. :)

      Poista
  2. Onpa upea kuvasarja <3 mukavaa talven jatkoa sinulle :)

    VastaaPoista