Kevättä kuvin

Kevään etenemistä on hauska seurata. Viimeiset lumet tuntuvat aina olevan niin kovin sitkeässä, mutta sitten yhtäkkiä ne ovat vaan hävinneet, ja seuraavaksi alkaakin jo vihertää. Minun mielestäni juuri tämä aika on vuodenajoista paras: ei ole liian kuuma, muttei kylmä, ei lunta, ei sääskiä (eikä hirvikärpäsiä), luonnossa tapahtuu muutoksia ihan koko ajan, linnut laulavat taukoamatta ja kaikkialla on elämää. Isompia retkireissuja emme ole vielä tälle keväälle päässeet tekemään, mutta lähialueilla ollaan toki kuljettu luonnon heräämistä seuraamassa. Melkoinen muutos on viimeisen kuukauden aikana tapahtunutkin.

Vielä kuukausi sitten käppäiltiin kestohangilla ja ihasteltiin joen jääpatoa sekä hangella kulkevia sumukorentoja. "Saukkopurollakin" oli vielä hyvin talviset meiningit. Kevään viimeinen hiihtoreissu alkoi kuitenkin muistuttaa enemmän vesihiihtoa.

Lumet sulaa vauhdilla ja suolla on tulva.

Tulisteluretkelle piti päästä, mutta koska lähialueet olivat vielä lumen peitossa, niin suunnistimme etelään, eli miehen kotikonnuille Temmekselle retkeilemään. Nuotiolla valmistui nyyttipottuja, savukylkeä ja sipulia ja jälkkäriksi munkit ja kahvia/kaakaota. Kiva fiilis, eka sulanmaanretki tälle keväälle.

Reilussa viikossa lähtivät enimmät lumet, ja huhtikuun 19. päivä lähipellot olivat jo melkein sulat. Katiskalla saimme joesta pienen mateen, joka pääsi jatkamaan kasvuaan. Joessa vielä jäälauttoja ja tulva huipussaan,

Loppukuusta ostin ensimmäiset orvokit, mukavaa piristystä värittömän kevään keskelle. Kävimme katsomassa Tervalammen laavua, missä odotti ikävä määrä erinäistä roskaa talvikulkijoiden jäljiltä. Oli kaljapäkin kuoria, mehupurkkeja, muoveja, pahvia, vessapaperia... Siivoilimme vähän ympäristöä ja poltimme palavaa roskaa. Mikä siinä on, että ei voi omia jälkiään siivota, varsinkin kun laavun vieressä on roskis ja kaikki. Vaikka olenkin itse ehdoton roskattoman retkeilyn kannattaja, niin eiköhän silti olisi järkevämpää laittaa ne jätteet edes sinne roskikseen kuin maahan laavun/tulipaikan ympäristöön. En vaan ymmärrä tämmöistä porukkaa. Toinen mieltä riepova asia on rakennusten sotkeminen. Mikä ihme siinäkin on ideana, että se "minä was here" on sitten aivan pakko päästä kirjoittamaan laavun seinään/kattoon. Mutta, kaikesta huolimatta se on todella kiva ja kaunis paikka tuo Tervalammen laavu. Toivon mukaan se nyt kesän ajan taas pysyisi siistimpänä kun moottorikelkkailijat eivät siellä käy siellä käy vähemmän porukkaa, ja kävijät liikkuvat pääasiassa lihasvoimin. Anteeksi nyt vaan, mutta minusta ihmisten, joiden on aivan pakko sotkea paikkoja ja roskata ympäristöä, ei tarvisi juuri luonnossa liikkua. Pysyisivät kaupungissa levittelemässä jätteitään ympäriinsä ja lähtisivät luontoon vasta sitten kun osaavat käyttäytyä.

Koitelinkoskillakin pyörähdimme kun ohikulkumatkalla olimme. En ollutkaan ennen siellä käynyt, mutta kyllähän tuo näkemisenarvoinen paikka oli varsinkin tulva-aikaan. Valtavat vesimassat syöksyivät vallaten moninkertaisesti normaalien uomien kokoisen alueen. Vaikuttava näky, äänestä puhumattakaan. Muutenkin paikka vaikutti viihtyisältä, vaikka porukkaa olikin paljon. Täytynee piipahtaa toistekin.

Olen tässä kevään ajan koittanut epätoivoisesti etsiä itselleni kumisaappaita. Siis sellaisia, joilla pystyisi vähän kävelemäänkin ilman että ne lonksuvat ja hölskyvät jalassa holtittomasti hiertäen kantapäät verille. Olen sovittanut erinäisen määrän saappaita ja kaikissa on ollut sama ongelma: liian kapea varsi. Entisen ratsastajan pohkeet ei mahdu mihinkään rimppakinttujen saappaisiin, ja vielä kun sinne varren sisään pitäisi mennä jalan lisäksi vaellushousujen lahje ja mielellään myös pitkävartinen villasukkakin. No sitten sattumalta kävin Kiimingin halpahallissa ja siellä silmiin sattuivat Viking Trophy-saappaat, jotka istuivat jalkaan niin täydellisesti kuin kumpisaappaat vain voivat. Varsi oli juuri sopiva paitsi leveydeltään niin myös pituudeltaan (halusin mahd. pitkävartiset) ja pohjakin tuntui sopivan jämäkältä. Niinpä saappaat lähtivät mukaan sen enempää miettimättä. Mitä nyt olen niillä tässä kävellyt, niin olen ollut oikein tyytyväinen. Kumisaapasvaeltajaksi ei ole tarkoitus ryhtyä, mutta näin märkään aikaan ne ovat kyllä enemmän kuin tarpeelliset tässä lähimaastoissa rämpiessä.

Uusia kumppareita piti tietenkin heti lähteä testaamaan suolle. Jo talvella panimme merkille, että Jättiläissaareen menevän polun alkupäässä oli kasa uutta pitkospuutavaraa ja nyt selvisi miksi. Pitkoksia ollaan näemmä jatkamassa siten, että polusta tulee rengasreitti. Tietenkin meidän piti lähteä utelioimaan mihin tekeillä olevat pitkokset (jotka siis retkottivat vain summittain pitkin suota) vievät, ja huomasimme kiertäneemme kivan reitin suolla ja sen metsäsaarekkeissa. Toinen tulipaikkakin näytti olevan tulossa. Hieno homma, erittäin kaunis polku kaikenkaikkiaan, ja rengasreitti on aina mukavampi kiertää kuin edestakainen.

Joutensuon laavullakin poikkesimme tässä eräänä iltana. Lammella oli mukavasti lintuja, näimme mm. heinäsuorsia, telkkiä, kurkia ja jotain tunnistamattomiksi jääneitä muita vesilintuja. Olen hirveän huono tunnistamaan lintuja, vaikka niitä onkin mukava katsella. :P Tämä laavu oli talven jäljiltä kaikinpuolin siistissä kunnossa, ja puitakin sinne oli tuotu runsaasti. Laavu on yöpymisen kannalta vähän hankalan muotoinen, varsinkin nyt kun puut on ladottu laavun sisään, mutta kylläpä tuolla voisi makkaranpaistossa käydä ennen sääskiaikaa. Nätti paikka.

Eräs ilta-ajelureissumme suuntautui Viinivaaraan, joka on tästä meiltä katsottuna suhteellisen lähellä (~40 km). Viinivaara on "kuuluisa" pohjavedestään, ja upeista luonnonvaraisista lähteistään. Ja isot herrat ovat nyt ilmeisesti päättäneet että nuo alueen pohjavedet tulisi valjastaa kaupunkilaisten käyttöön. Asiaa on käsitelty ennenkin, mutta silloin hallinto-oikeus on hylännyt hakemuksen ympäristösyihin vedoten ja hanke jäi toistaiseksi toteuttamatta. Nyt kuitenkin kaupunki on ilmeisesti päättänyt ottaa asian taas esille. Täältä voi lukea lisää Viinivaarasta.

Lähdimme siis katsomaan, millaisesta seudusta on kyse. Kävimme parilla lähteellä sekä Ahvenlammella, ja jo tämän näkemämme perusteella täytyy todeta että on todella surullista jos alue "tuhoutuu". Isohete ja Hanganhete olivat kumpikin mielettömän kauniita, varsinkin Isohete, jonka pohjahiekka ikäänkuin kiehui veden pulputessa lähteen pohjasta. Myös Ahvenlammen vesi oli aivan kristallinkirkasta. Tällaisia paikkoja olisi mielestäni ehdottomasti suojeltava viimeiseen saakka. Tarkoitus olisi käydä tuolla uudelleenkin, kenties yöretkelläkin.

Isohete

 

                                         

Hanganhete

Nyt täällä kotona alkaa jo mukavasti vihertää. Koivut ovat hiirenkorvilla ja ruohovartiset kasvit pukkaavat jo hyvää vauhtia esiin maasta. Kuukaudessa on siis melkein siirrytty talvesta kesään. :)

Viime viikonloppuna käväisimme mutkan Rovaniemellä ja mukaan tarttui jotain mikä vie tämän retkeilyharrastuksemme taas vähän uudelle tasolle. Mutta siitä lisää myöhemmin. :)