maanantai 6. huhtikuuta 2015

Pääsiäinen pohjoisessa

Tänä vuonna vietimme pääsiäisen Lapissa. Jo syksyllä päätimme alustavasti asiasta ja mukavasti päätös piti ja reissu saatiin heitettyä. Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän piti lähteä ajamaan torstaina aamuyöllä, jolloin olisimme ehtineet päiväsaikaan perille. Mutta koska pääsin livistämään töistä keskiviikkona jo puolen päivän aikaan, niin emmehän me malttaneet jäädä enää illaksi kotiin läsimään. Olihan iso osa tavaroistakin jo pakattuina. Puoli kahden aikaan päivällä liikkeelle ja perillä Dalvadaksessa olimme alkuyöstä, n. 22.30.

Reppuarsenaali lähdössä. Mikä ei kuulu joukkoon? ;)
Kamppeet ahkioon, rinkat selkään ja otsalamppujen valossa ylämäkeen. Onneksi ylös tunturiin oli ajettu kelkalla, joten ura oli kova ja hyvä kävellä. Ahkiossa oli valtavasti tavaraa, ja painoa koko komeudella oli lähemmäs 100 kilon luokkaa. Pakkausvaiheessa myös huomasimme että vetovaljaat olivat jääneet kotiin. Jyrkkää ylämäkeä tuollaisen kuorman kanssa on kohtuullisen rankka nousta, mutta kun kaksissatuumin kiskoimme vähän matkaa kerrallaan ja taukoja pitäen, niin reilussa tunnissa urakka oli suoritettu. Ottaen huomioon, että matkan pituus on noin 600 m, niin kovin nopeasti matka ei taittunut. Kelkkauraakin riitti vain jyrkimpään nousuun, minkä jälkeen se erkani eri suuntaan mökkitiestä. Hanki kantoi lumikenkää noin suunnilleen kokoajan, mutta välillä sitten upottiin koko jalan mitalta. Kamiinaan tulet, tavarat levälleen ympäri mökkiä ja muuta semmoista pientä tuloselvitystä, ja viimein joskus kolmen aikaan pääsimme nukkumaan.

Kuorma lähdössä liikkeelle.

Tärkeä yksityiskohta: pääsiäisherkut.
Torstaiaamuna olimme vielä aika väsyksissä matkasta, mutta koska ilma oli hyvä ja aurinkokin pilkisteli, niin päätimme lähteä heti aamusella käymään hiihtolenkin tunturissa. Ajoitus menikin nappiin, sillä iltapäivä oli jo pilvisempi. Parin tunnin hiihtely, emme tehneet tulia tai syöneet eväitä. Retken jälkeen hyvin ansaittu sauna ja tuhti päivällinen. Uni maistui seuraavana yönä!

Hyvä pito, sievä ilma, nätit maisemat. Kelpaa hiihtää!
Vannilta sai vähän vetoapua.
Riekkoja näkyi useampia. Kuvaan jäivät kuitenkin vain jäljet.
Vähän vielä matkaa huipulle, mutta välillä piti tollistella maisemia.
Pakolliset "koirat kivellä"-kuvat.

Muston kuvaaminen on hieman haastavaa. Kun koira erottuu niin tausta palaa.
Kuvaajakin tallentunut.
Hyvältä se Tenon laakso näyttää talviasussaankin.
Takaisin mökille.
Perjantaille oli luvattu koko pääsiäisen paras sää, joten ajattelimme lähteä huiputtamaan Nuvvus-Ailikkaan. Laskeuduimme alas autolle ja ajelimme Nuvvukseen vain huomataksemme että Ailikkaalle menevä tie oli aurattu vain alkupäästä erään mökin pihaan, eikä sinne viitsinyt autoa jättää. Niinpä täytyi palata takaisin ja tehdä uusi suunnitelma. Matkalla nappasimme pulloihin vettä Nuvvusjoesta.
Matkalla alas kohtasimme irtokoiran. Kohtaaminen sujui nätisti ja jatkoimme matkaa kukin omaan suuntaamme.
 Koira muistutti lapinkoiraa, mutta ei liene ihan puhdas kun oli niin valtavan suuri.
Raikasta tunturivettä pulloon.
Nuvvusjoki.
Uusi reittisuunnitelma muotoutui sellaiseksi, että hiihtäisimme Nilijokea pitkin ylöspäin ja nousisimme jossain kohtaa tunturiin ja sieltä alas mökille. Jossain välimaastossa tekisimme nuotion ja paistelisimme makkaraa. Niinpä ei muuta kuin sukset jalkaan ja jokiuomaan. Joessa oli oikeastaan koko matkalla kapea "railo", jossa oli välillä enemmän ja välillä vähemmän sulaa. Jokiuomassa lumi ei kantanut juurikaan vaan hanki humahteli pelottavasti suksen alla pitkältä matkalta. Onneksi jäällä kulki vankka kelkkaura, jota pitkin oli turvallista ja helppoa hiihtää.

Jokilaaksoa ympäröivät korkeat tunturit.

Koski pauhasi jään alla ja railossa oli sulia kohtia.
Kettu oli tullut elämänsä päätepisteeseen.
Noin viiden kilometrin jälkeen jokeen laskevan sivupuron kohdalla oli sen verran loivempaa rinnettä, että sitä pitkin saattoi lähteä yrittämään ylös tunturiin. Nousu sujui muuten suht kivuttomasti, mutta paikoin kun sukset upposivat syvälle lumeen, oli melkoinen työ päästä jälleen hangen pinnalle. Pikkuhiljaa sieltä kuitenkin noustiin ylöspäin ja saatoimme alkaa etsiä sopivaa tulistelupaikkaa. Yleensähän tunturissa tuulee aina sen verran kovasti että huipulla tulistelu ei tule kysymykseen, mutta tällä kertaa tuuli oli lähes olematon. Niinpä päätimme kivuta mahdollisimman korkealle, jotta voisimme tulistelun ohella ihailla maisemia. Aurinkokin näyttäytyi juuri kun aloimme sytytellä nuotiota. Mutta jotta retki ei olisi ollut liian täydellinen, niin molemmat saappaani hiersivät kantapäitä siinä määrin että kulkeminen oli melko tuskaista. Vaikka yleensä kannan rakkolaastareita jopa käsilaukussa, niin tällä kertaa niitä ei tietenkään ollut mukana, edes ensiapupakkauksessa. Koitin liimailla niihin jos jonkinnäköistä laastaria ja teippiä, mutta eiväthän ne auta mitään. Pieni helpotus tuli kuitenkin kun nappasin villasukat pois jalasta. Loppumatka sujui jotenkuten siedettävästi. Ja huvittavintahan tässä on se, että olen koko talven kulkenut noilla saappailla milloin lumikengät, milloin sukset jalassa, eikä ne ole kertaakaan vielä hiertäneet ennen kuin nyt...

Loputon ylämäki.
Huipulla vaivannäkö palkitaan.
Kaakaovesi tulille ja makkarat paistumaan.
Pääsiäistunnelmaa tunturissa.
Minäkin voisin ottaa vähän makkaraa.
Maisemissa ei valittamista.
Eipä paljon parempaa hiihtokeliä voisi toivoa.

Laskeutuminen alas mökille ei ollutkaan ihan helppoa. Avorinteessä laskeminen onnistuu vielä mukavasti, mutta kun puusto lisääntyy ja rinne jyrkkenee, niin tilanne muuttuu jo vaaralliseksi. Sukset saavat rinteessä äkkiä turhan kovan vauhdin ja puiden väistely on melko toivotonta. Torstaina saimme huomata että kaatuminen on ainoa tapa saada vaarallinen vauhti pysähtymään, ja vaikka kaatuminen itsessään ei satu, niin sen jälkeinen ylösnousu ei todellakaan ole mitään helppoa hommaa. Hanki kyllä kantaa sukset ja koirat, mutta pystyynrämpivä ihminen kyllä uppoaa kuin kuuma veitsi voihin. Siinäpä kun koittaa sitten könytä pystyyn kun sukset ja jalat ovat tuhannen solmussa jossain muun ruhon ja lumen alla, ja mistään ei saa käsille tukea kammetakseen itsensä taas suksille. Tällä kertaa koitimmekin olla erityisen varovaisia ja laskea reilulla siksakilla puiden lomitse. Aika hyvin tässä onnistuimmekin, sillä ainakin itse selvisin koko paluumatkan kaatumatta. Sukset kaipaisivat ehdottomasti teräskantit reunoilleen, jolloin niiden hallittavuus kohenisi huomattavasti. Nyt ne luisuvat sivusuunnassa aivan holtittomasti, eikä esim. auraamisesta ole mitään hyötyä. Ne myös luistelevat silloin, kun hiihdetään vähänkin kaltevalla alustalla, mikä aiheuttaa aivan typeriä kaatumisia helpossakin maastossa.

Pitkän retken jälkeen oli taas mahtava päästä saunaan ja syödä savulohta päivälliseksi.

Savulohi onnistui aivan täydellisesti.
Lellipentu haluaa kans.
Keittovesien sulatusoperaatio käynnissä.
Lauantaiaamu alkoi lätynpaistolla. Päivän ohjelmassa oli autoilua ja Jäämeren maisemia. Hiihtäminen ei oikein kumpaakaan innostanut, joten oli ihan mukava käydä vähän reissussa. Koko päivä siellä vierähtikin Varanginvuonolla, ja maisemat olivat jälleen upeita.

Lätty hillolla ja kermavaahdolla. Hyvää on!
Tottakai lellari sai osuutensa (ja myös muu hiskiporukka).
Jäämerellä oli paikoin jo kevät pitkällä. Tunturivarvikko tuoksui aivan kesälle!

Porojakin nähtiin.
Nää on aina niin innokkaita poseeraamaan.
Turisti kameroineen.
Nessebyn vanha kirkko.
Simpukankuoria oli valtavasti.
Kallioilta avautui hienot näkymät merelle.
Salli löysi aarteen. Olisi mielellään ottanut sen mukaan, mutta jostain syystä ajatus poron luurangosta auton katolla ei houkuttanut...
Reissun jälkeen porsaspihvit rehuilla ja potuilla tekivät kauppansa.
Panoraamayritelmä. Vähän on mökki vinossa mutta ihan kohtuullinen lopputulos kuitenkin.
Sunnuntaina pakkailimmekin sitten tavarat ahkioon ja lähdimme kohti kotia. Jos ahkion kiskominen tullessa oli kova homma, niin ei sen hilaaminen alaspäinkään ollut ihan helpoimmasta päästä. Tosissaan sai roikkua naruissa ettei se lähtenyt lapasesta jyrkässä alamäessä. Selvisimme kuitenkin autolle ja kotimatka saattoi alkaa. Loistoreissu jälleen kerran. Lapissa on hienon näköistä talvellakin, mutta kyllä silti vieläkin odotamme kovasti kesää. :)

Tästä se alamäki alkaa...

5 kommenttia:

  1. Onpa teillä ollu kerrassaan hieno pääsiäisreissu! :3

    VastaaPoista
  2. Oioi, kuinka hieno reissu ja kuvat ihan mahtavan kauniit ♥

    VastaaPoista
  3. Kiitos. Hieno reissu oli kyllä. :)

    VastaaPoista
  4. No on kyllä komiat maisemat ei ole ihime että kuvat ovat kuin postikortteja . Kyllä näyttää että salli , Vanni ja Musto osaavat nauttia maisemista . ja ruoka se on tietenkin taas gurmee tasoa ... kateeksi käy ja näläkä tullee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nuo koirat on aika tottuneita matkustajia. Melkeinpä jo valmiiksi hyppäävät kivien päälle kun tietävät että kohta meidät kuitenkin sinne komennetaan. Ja ruuat oli kyllä hyviä, mutta eipä sitä pahaa kannata tehdäkään. :)

      Poista