torstai 22. elokuuta 2013

Romuläjä ja varustejuttua

Tässä sitä taas ollaan, rinkkaa pakkailemassa. Tällainen läjä tavaraa nousee selkään perjantai-iltana Puolangalla. No okei, puuttuuhan tästä vielä jotain, ruokia lähinnä, mutta kuitenkin. Kasasta löytyy telttaa, makuualustaa (kahdenlaista), makuupussia, vaatetta, kuivaruokia, juomapulloa, mealkittiä, makkaratikkua, vispilää ym ym.


Niin ne vaan kaikki sujahtivat sinne Kestrelin uumeniin. Teltta vaihtui pienempään, kun päädyimme reissukaverin kanssa ottamaan omat teltat isomman yhteisen sijaan. Selkä kiittää kun 2,7 kg Taurus II vaihtui kiloiseen Power Lizardiin.


En osaa vielä oikein suhteuttaa tavaramäärää reissun pituuteen vaan pakkaan mukaan kaikkea lähinnä "kaiken varmuuden välttämiseksi", vaatetta varsinkin. On luvattu ihan tosi hienoa säätä ja lämmintäkin, mutta kun jos illalla onkin kylmä niin tarvitsee fleeceä ja merinovillaa ja taukotakkia jne, ja sateen varalta tietenkin kuoriasua. No, itsepä kannan, elämä on valintoja.

Lupailin tuolla aiemmin kirjoitella vähän raporttia testaamistani uusista varusteista, joten tässäpä sitä sitten tulee. Aloitetaan rinkasta. Osprey Kestrel on ajanut asiansa hyvin. Se tuntuu mukavalta selässä ja tilaakin löytyy sitten lopulta ihan riittämiin. Lyhyillä reissuilla ainakin ihan jees, istuu (minun) selkään paremmin kuin Oxo. Tykkään. Tosin, kävi semmoinen pieni juttu, nimittäin menin sovittamaan Fjellun Abisko-rinkkaa ja se oli menoa se. Jos/kun saan Oxon myytyä niin taidan pistäytyä Partioaitassa....

Sitten teltta, Vauden Power Lizard. Huiman yhden yön siinä nukuttuani en löytänyt moitittavaa. Hyvin mahtuivat akka, koira ja kamppeet suojaan. Vettä ei satanut eikä tuullut, joten veden- ja tuulenpitävyys jäivät tältä erää kokeilematta. Tuuletus olisi voinut pelata paremminkin, mutta kun absidin aukaisi niin johan alkoi ilma liikkua. Ihanan kevyt.

Cumulus Panyam 600-makuupussi. Ihana! Paksu, lämmin, tilava, pehmeä, kevyt, mitäs vielä. Kesäkeleissä turhan kuuma mutta en valita. Kylmät säät vielä kokematta mutta voisin veikata että tuolla tarkenee.

Kuva: MH

Pienempiä varusteita ovat Fjellun Alta-housut, jotka ostin käytettynä viime joulun aikaan. Erinomaiset housut, muuta ei varmaan tarvitse sanoa. Fjellun villapaita on samaa luokkaa. On ollut päällä helteestä pakkaseen ja aina se on yhtä hyvä. Ostin toisen samanlaisen. Ostin kesän aikana myös Marmot Precip-kuoritakin ja -housut. Kaatosateessa en ole päässyt testaamaan, mutta odotukset ovat korkealla. Haglöfsin Solar-hatusta olen tykännyt myös paljon. Vikingin core-kengät toimivat hyvin helpossa maastossa ja päiväretkillä, 8 vuotta vanhat Meindlit (mallia en muista) taas ovat omimmillaan tuntrurissa. Briteistä tilasin keväällä edullisen, ohuenohuen untuvatakin, joka toimii hyvin "taukotakkina" leirissä ja yöllä tyynynä. Hyödyllinen ostos sekin. Vastaavanlaiset housut kun vielä löytäis jostain. Ikeasta ostin lasten "ruoanlaittosetin", jossa oli minikokoista vispilää, lastaa jne. Lasta mahtuu kulkemaan mukavasti mealkitin mukana, ja hyvinpä sillä paistelee munat, pekonit ja lätytkin. Vispilä toimii myös hyvin. Erämessuilta löytämäni Biwak-retkipyyhe on myös hyvä. Mukavan pieneen tilaan pakkautuva, mutta itse pyyhe on suht iso ja toimii hyvin.

Vaatemateriaaleissa alan suosia yhä enemmän villaa. Merinovillakerrasto, villapaita, villaiset sukat, niillä tarkenee. Nuo G-1000-kamppeet siihen kaveriksi ja sateen varalle ohut kuoriasu niin jopa kelpaa retkeillä.  Hassu laji tämä kun koko ajan löytyy jotain uusia varusteita ja vaatteita, jotka on toki "pakko saada". No, ei nyt sentään, mutta jospa sieltä varusteviidakosta (vai pitäiskö sanoa varuste-erämaasta) joskus löytyisi se oma polku ja ne itselle mieluisimmat ja toimivimmat kamppeet. Nythän hoksasin alkaa haaveilla uudesta teltasta. Sellainen tunneliteltta isolla absidilla vois olla ihan jees, mutta kun osaisikin vaan valita sen omaan käyttöön sopivimman mallin. Niin ja tuo Taurus pitäisi myydä pois. Hyvä telttahan sekin on, ainoa miinus vain siitä absidista, joka olisi koirien kanssa varsin kätevä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti