Syyskuu

Loma on nyt onnistuneesti takanapäin ja niinpä on syyskuukin. Hirmu vauhtia menee syksy näin kun loman venyttää noinkin pitkälle, mutta eipä se mittään. Viimeinen lomaviikko meni osaksi kotosalla, osaksi Lapissa. Säät eivät oikein suosineet, joten ei huvittanut lähteä pidemmälle retkelle, vaan tyydyin päiväretkeen sekä sienestykseen ja marjastukseen.

Päiväretki suuntautui Tervareitistön varrelle ja samalla tuli koluttua hiukan umpimettiäkin. Kaivinkoneen ääni rikkoi rauhan, ja pian vastaan tulikin tienpohja. Tiennee hakkuita ensi talvelle. :(

Tarkoitus oli palailla Tervareittiä autolle, mutta bongasin kartasta kivan pienen lammen, joten päätin käppäillä sinne teetä keittelemään. Kotalampi ei ole ihan reitin varressa, mutta ei sinne pitkäkään matka ollut mettää pitkin suunnistaa. Suolammen ympäristö oli märkää, mutta saihan tuolla risukeittimen tulille ja teen kuumaksi. Juuri kun aloin tehdä lähtöä, alkoi sataa, mutta onneksi olin lähtenyt kalvokamppeissa liikkeelle. Tätä osaa Tervareitistä en ollutkaan ennen kulkenut. Eihän se maisemallisesti kaunista maastoa ole, paitsi Matkalammen ympäristö pitkoksineen, ja sen jälkeenkin polku kulki ihan sievässä kuusimetsässä jonkin matkaa.

Kurjaa maisemaa.

Kotalampi

Matkalammella

Kotimetsissä on nyt hirvikärpäsbuumi pahimmillaan. Alkuun niiden puremat aiheuttivat parikin viikkoa kutisevia isoja paukamia, mutta ilmeisesti tässä on alkanut tottua, kun nyt jo pääsee vähemmällä. Puolen tunnin puolukankeruu tuossa kotimetsässä huppu ja pipo päässä, niin saldo jää hyvällä tuurilla jonnekin kymmenen kieppeille. Ei käy kateeksi hirviä. 

Mutta jos unohdetaan nuo inhottavat kiusankappaleet, niin tämä syksy on tarjonnut mukavasti luonnonantimia. Tuossa lähellä on hyvä herkkutattipaikka, josta olen jo melko määrän tatteja kerännyt pakkaseen, ja yhtenä iltana satuin löytämään tästä läheltä myös suppilovahveroita. Mukavan määrän niitäkin sain kerättyä ja kuivattua talvea varten. Puolukkaa on hyvin, kuten muitakin marjoja on tänä kesänä ollut. Pakastin alkaa jo pullistella marjoista, mutta kylläpä vaan aion vielä pari litraa karpaloita sinne tunkea. Luultavasti sitten pärjään taas ensi heinäkuuhun ilman että pääsen marjoja poimimaan. 🙈

Iltakävelyn saalis.

Viimeiset lomapäivät menivät Utsjoella. Lähdimme vähän erikoisella kokoonpanolla reissuun tarkoituksenamme viedä mökille kärrykuorma polttopuuta sekä sänky. Tavoite saavutettiin ja reissu onnistui kommelluksitta, vaikka säät eivät meitä oikein suosineetkaan. Matkalla piti käydä ostamassa vihreä iso Kupilka-kuksa Ivalon S-marketista. Olin kateudesta vihreä kaverilleni, joka viime reissulla osti sellaisen itselleen, joten pitihän se minunkin saada. 😂 Tuo on mukavan iso, ja siksi monikäyttöisempi kuin se pienempi. Ja tätäkään en löytänyt myytävänä mistään, vaikka kuinka koitin Googlailla. Ivalon kauppa on kumma paikka, kun Vauden reppuakaan ei tahtonut muualta löytyä. :D

Tällä reissulla ei nyt retkeilty lainkaan, vaan perjantaina kuskattiin puut paikoilleen ja kasattiin sänky, ja lauantaina käytiin mutka Utsjoella sekä ylhäällä tunturissa. Sunnuntaina pitikin jo lähteä kotiin.

Kahvi- ja vesipannut sulassa sovussa samoilla tulilla.

Uusi Kupilkani.

Rastigaissa valkoisessa hunnussaan.

Utsjoen kirkko.

Nilijoki

Iloittelua.

Komean tumma syysväri riekonmarjalla.

Muutama auringonsädekin eksyi maisemaan.

Ensimmäinen työviikko meni vähän hömpsis. Podin melkeinpä koko viikon migreeniä, välillä enemmän, välillä vähemmän. Toisen työviikon ensimmäisen päivän oksennettuani (onneksi on semmoinen työ missä pikku oksentelu ei haittaa. 😆 ) aloin jo olla melko epätoivoinen, mutta onneksi tilanne lopulta helpotti. Mikä lie tullut kun noin kauan piinasi. Viikonlopun olin kuitenkin mökillä, vaikkakin olo oli koko ajan sielläkin vähän kehno. Ilma oli mitä hienoin, joten kävin lounasretkellä läheisellä "kalliolla". Sen pidemmälle ei yksinkertaisesti jaksanut, mutta olihan tuokin jo jotain. Chorizo-makkaroita paistelin pannulla itselleni ja koirille ja kyytipojaksi oli mökillä valmiiksi tehtyä coleslaw-salaattia. Jännä, että tuon reissun jälkeen pelkkä ajatuskin noista makkaroista sekä jälkkäriksi syömistäni Omar-karkeista on yököttänyt. Kummallisia mielleyhtymiä jäänyt, vaikka tuolloin ei varsinaisesti huono olo ollutkaan.

Kotimatkalla piipahdin UKK-reitillä katsomassa Markonpalon laavua. Eihän siitä meinannut mitään tulla, kun tovin matkaa käveltyäni osuin suppilovahveroapajaan, eikä minulla tietenkään ollut mukana mitään mihin niitä kerätä. Pipokin olisi ollut liian pieni moiselle saaliille. Ei muuta ku takaisin autolle ja ajamaan pikkutietä pitkin lähemmäs sienipaikkaa ja keräämään. Aikamonen kasa niitä lähtikin mukaan, ja muistin vielä käydä vilkaisemassa sen laavunkin. Ei ehkä viihtyisin mahdollinen paikka kun on aika lähellä tietä, mutta talviretken yösijana voisi olla ihan jees.

Kiva löytö lähimetsästä.

Hyvähkö tattisaalis.

Jotenkin tätä kaveria katsoessa tulee aina hyvälle tuulelle.

Hattu päässä.

Lounaaksi chorizoja ja coleslawia.

Joku malttamaton kärkkyy omaa makkara-annostaan.

Jälkkäri.

Uskollinen puukkoni.

Lurjus varasti risukeittimen kasata kepin.

Joskus se leikityttää kärttyakkaakin.

Vanski tyytyi vain söpöilemään.

Markonpalon laavu.

Kotimatkan saalis.

Toinen työviikko sujui noita kahta ekaa päivää lukuun ottamatta jo huomattavasti mukavammissa merkeissä. Kummasti sitä osaa arvostaa kivutonta oloa tuollaisen migreeniputken jälkeen. Perjantaina ajelin taas mökille, tällä kertaa ajatuksena käydä etsimässä karpaloita. Sää oli nyt pilvinen, mutta ei kuitenkaan satanut, joten sikäli ihan hyvä. Lauantaina kävin vähän melomassa järvellä ja sitten keräilin niitä karpaloitakin. Saisi niissä pakkanen käydä että olisivat parhaimmillaan, mutta kylläpä nuo avosuolla kuitenkin jo kypsiä ovat. Reilu litra löytyi, ja vielä voisi pari litraa keräillä lisääkin. Sunnuntaina taas lähdin katselemaan herkkutatteja, mutta löysin vain yhden syömiskelpoisen yksilön. Tyhjää parempi sekin.

Usvaa kotijoella.

Kesäasukkaiden jälkiä.

Juolukoilla on nyt komea syysasu.

Karpaloita löytyi ihan mukavasti.

Maisemaa matkanvarrelta.

Herkkutattikin tarvitsee valoa ruskettuakseen. Tämä kasvoi osaksi sammaleen alla.

Kemihaaran erämaasta on kuulunut ikäviä uutisia. Iäkäs pariskunta on ollut kadoksissa siellä jo syyskuun puolivälistä asti, ja nyt pari päivää sitten tuli tieto että mies oli löydetty menehtyneenä. Tuskin rouvakaan enää elossa löytyy, mutta toivottavasti löytyy kuitenkin. Tapaus on mietityttänyt paljon, ja viime viikolla jo mietin että lähtisinkö sinne myös auttamaan etsinnöissä. En kuitenkaan sitten lähtenyt, sillä yksin en halunnut lähteä ja lyhyellä varoitusajalla olisi ollut vaikea löytää ketään kaveriksi. Se, mitä noille ihmisille on tapahtunut ja mikä tuohon tilanteeseen on lopulta johtanut, jäänee arvoitukseksi. Uutisten mukaan he olivat saaneet toiselta kulkijalta hyvät ohjeet, kartan ja kompassin, joten kaiken järjen mukaan heidän olisi pitänyt selvitä maastosta pois niiden avulla. Surullinen tapaus, toivon mukaan näistä ei tarvisi kovin usein lukea. 

Mietin tässä, että miten sitä voisi itse parantaa näitä turvallisuusasioita retkillä. Ainakin repusta pitäisi löytyä aina mieluummin vähän liikaa kuin liian vähän vaatetta ja evästä, avaruuslakana, välttämättömät lääkkeet, ensiapupakkaus, alueen kartta ja kompassi (ja käyttötaitoa näille). Pillikään ei olisi huono varuste, ja tulentekovälineet (tulukset/vesitiiviisti pakatut tikut ja sytytyspaloja) nyt tietenkin pitää olla. Ja ehkä se tärkein asia vieraaseen maastoon lähdettäessä, ja varsinkin alueilla, missä puhelimen kuuluvuus ei ole taattua, on se, että aina pitäisi ilmoittaa jollekin mihin päin mennään ja koska viimeistään tullaan takaisin. Näin edes joku tietää alkaa huolehtia riittävän ajoissa jos paluukuittausta ei kuulukaan aiotussa ajassa. Viikko, kuten tässä edellämainitussa tapauksessa, on todella pitkä aika eksymisen ja etsintöjen aloittamisen välillä. Nämä kaikki olisi siis syytä huiomioida myös päiväretkillä, ainakin silloin kun ei olla tutussa ympäristössä liikkeellä. Polkujen ulkopuolellakin retkeileville, kuten minulle, hätälähetin on myös tarpeellinen hankinta (ja se onkin minulla vakaa aikomus ostaa). Aina on parempi vähän ylireagoida näissä asioissa ja pelata varman päälle. Vaikka moni meistä luontoihmisistä varmaan romantisoikin että olisi hyvä kuolla nukahtamalla jonnekin kuusen alle, niin todellisuudessa tuollainen eksyminen ja siitä seurannut paleltuminen ei varmasti ole ollenkaan mukava tapa kuolla, puhumattakaan siitä huolesta ja epätietoisuudesta mikä omaisilla on läheisen kadotessa. Vaikka Suomen erämaat suht pieniä ovatkin, niin ne ovat kuitenkin erämaita, ja niissä on senmukaiset olosuhteet. Hyvät varusteet sekä sopivasti nöyrää ja luonnonvoimia kunnioittavaa asennetta mukaan, niin niillä pääsee jo pitkälle. Koitetaan pysyä tallessa. 💜