Laatuaikaa Hossassa

Viimein meille tarjoutui retkiystävän kanssa tilaisuus lähteä yhdessä retkelle, pitkästä aikaa. Edellisestä yhteisestä retkestä onkin jo vierähtänyt melkein 1,5 vuotta, joten jo oli korkea aika päästä reissuun. Kohde oli tottakai päätetty jo aikoja sitten, ja vaihtoehtoja oli tasan yksi: Hossa (tuli varmaan yllärinä ihan kaikille). Retken päätarkoituksena oli todellakin viettää aikaa yhdessä metsän siimeksessä, matkasta viis. Toivomuksenani oli vain päästä toiseksi yöksi Kangaslammille, mutta muuten annoin ystävälle vapaat kädet suunnitteluun.

Ystävä oli rohjennut lähtemään reissuun jo torstai-iltana ja uskaltanut ihan yksin yöpyä Hakokosken laavulla pimeässä. Tai no, Mörkö-malamuutti toki oli henkivartijana, mutta kuitenkin. Minä sitten ajelin perjantaina heti töistä ehdittyäni Huosivirralle ja lompsin sovitulle treffipaikalle Puukkojärven tuvalle. Ystävä oli ollut palelluksissa laavussa yöllä siinä määrin että halusi, mikäli vain mahdollista, niin päästä tupaan seuraavaksi yöksi, eikähän minulla ollut vastaan sanomista. Kolmen kieppeillä olin Huosivirralla ja käpyttelin siitä kohti puukkojärveä käyden matkalla moikkaamassa vanhaa tuttua, Hakokosken laavua, josta niin kovasti myös pidän. Nautin kulkemisesta ja otin kaikessa rauhassa kuvia laavulta, matkanvarrella suottajärven jäätyneestä lahdekkeesta, nätistä valosta joka osui polkuun, jne. Mutta, syystä joka selviää myöhemmin, minulla on tästä saaliista näyttää vain tällainen kännykkäräpsäys, joka on otettu hieman ennen Hakokoskea.

Puukkojärvellä ystävä odotti sovitusti ja olimme kovin iloisia jälleennäkemisestämme. Ilta sujui siinä oikein mukavasti tulilla lörpötellessä ja kuulumisia vaihdellessa sekä lämmintä juomaa nauttiessa. Kun ei tuvalle kerran saapunut muita kulkijoita niin päätimme tehdä sinne pedit ja kamiinaan hieman tulta. Melkeinpä heti pimeän tultua kömmimmekin jo makuupusseihimme, emmekä ehtineet vielä nukahtaa kun ikkunasta alkoi kajastaa otsalamppujen valo ja kohta oven takaa kuului reipas "päivää". Miehet päättivät kuitenkin jatkaa matkaansa, kun me olimme kerran jo ehtineet tuvan vallata, ja nuo pikku tuvat kun ovat hyvin ahtaita. Vähän siinä tuli huono omatunto kun joutuivat meidän takia lähtemään, mutta kiitos heille kärsivällisyydestä. Toki me olisimme voineet siirtyä laavulle jos emme olisi jo ehtineet nukkumaan.

Lämpimässä tuvassa uni maistui hyvin ja nukuimmekin melkein kellon ympäri. Laitoimme pedit pakettiin, siivosimme tuvan ja siirryimme ulos tulille. Kiirettäpä tässä ei tarvinnut pitää kun päivämatka tulisi olemaan vain parin kilometrin siirtymä Kangaslammille. Ja hyvä niin, koskapa siinä aamusella ystäväni vettä hakiessaan otti ja mulskahti rannasta järveen kastellen toisen jalan sukan ja villasukan. Onneksi ei sen enempää vahinkoa tullut ja rinkasta löytyi kuivaa sukkaa tilalle, eikä kenkänäkään ollut mulahdushetkellä vaelluskenkä, vaan kroksi. Koitimme siinä kuivatella kastuneita sukkia tuvan lämmössä, mutta eiväthän ne oikein alkaneet kuivaa. Eilisiltaiset miehet tulivat tuvalle, olivat liikkeellä soutuveneellä. Jutustelimme hetken aikaa ja kun he lähtivät kokemaan verkkoja, niin mekin aloimme tehdä lähtöä. Mukavia ihmisiä, lupasivat meille kalankin jos saisivat, mutta emme sitten jääneet kovin kauaa odottelemaan kuitenkaan. Toivottavasti saivat saalista!

Pitkän ja uuvuttavan päivämatkamme (noin puoli tuntia) jälkeen saavuimme Kangaslammille, missä jatkoimme oleskeluamme. Sukka-arsenaali aseteltiin kuivumaan nuotion kiville, missä ne taisivat sitten lopulta ihan kuivuakin. Minä kävin vielä kävelyllä lammen ympäri. Melkoista rämpimistä se oli, mutta tulipahan vähän päivälenkkiä vielä. Ystävä ja mörkö kävivät myös tuon tuosta pikku mutkia ja lämpimiksemme pilkoimme polttopuita. Sitten taas lämmitettiin vettä ja juotiin teetä jne.

Illemmalla sitten kun katselin ystävän minusta ottamia puunhakkuukuvia, niin kamera alkoi herjata korttivirhettä. Samalla hetkellä muistin että korttihan pitäisi periaatteessa alustaa aina kuvien tyhjentämisen jälkeen, enkä ollut kyllä tainnut kertaakaan sitä vielä tälle kortille tehdä. Hupsista. Pikkuisen meinasi harmittaa. Alustaminen kun poistaa kaikki kortilla olevat kuvat, niin en halunnut sitä siinä hetkellä tehdä, jos vaikka kuvat saisi jotenkin vielä pelastettua (kotona kokeilin korttia vielä toiseen kameraan ja kun ei toiminut niin luovutin ja alustin kortin). Niinpä loppureissu oli pärjättävä puhelimen kameralla. Vähän harmitti kyllä kun arvasin että jo otetut kuvat olisivat luultavasti mennyttä. No, omapahan on tyhmyyteni kun olen unohtanut alustamisen tärkeyden, ja onni onnettomuudessa kuitenkin että tyhjennän kuvat aina reissujen jälkeen, joten en menettänyt kuin tämän reissun kuvat vain. Ja kenties minullekin tekee ihan hyvää katsella maailmaa välillä ihan omin silmin eikä vain kameran ruudun läpi...

Illalliseksi oli tuttuun tapaan läskiä ja sipulia sekä pottumuussia. Hyvää se vaan on, ja helppoa retkioloissa valmistaa. Tällä kertaa ei tarvinnut ruokien säilyvyydestä huolehtia kun jääkaappi/pakastelokerolämpötiloissa oleiltiin, mutta tuo läskinpala on myös säilyvyytensä takia ollut hyvä ottaa mukaan retkelle. Ja energiaa siinä ainakin riittää! Sipuli kannattaa kuskata kokonaisena, sillä kokemus on opettanut että jos sen pilkkoo etukäteen niin koko rinkan sisältö haisee sitten sipulille, riippumatta siitä miten tiiviisti sen on olevinaan pakannut. Muussijauheista käytössä on yleensä rainbowin versio, joka on voilla höystettynä ihan hyvän makuista. Sipulijauhe ei varmaan huonontaisi muussia, mutta nyt kun ruuassa oli ihan oikeaa sipulia niin jauhetta ei ollut tarpeen enää lisätä. Illallisen jälkeen tiskatessani onnistuin räksäyttämään sporkin poikki ja sain kuumat vedet käsilleni. Ystävä riensi apuun ja asetteli hanskani kuivumaan nuotiolle. Ehkä en sittenkään ihan turhaan kuskaa aina kahta sporkkia mukana. :P

Illalla oli selkeä taivas ja auringonlaskun jälkeen saimme seurailla tähtien syttymistä. Menimme taas ajoissa nukkumaan, ennen kuin alkaisi palella, ja ihan yllättävän hyvin uni taas maistui. Kuuma meinasi jopa olla, ja minä kun olin ottanut kaksi makuupussia mukaan koska luulin palelevani. Toista pussia ei siis tarvinnut käyttää, mutta parempi näin päin, palelu kun ei ole niitä suosikkijuttujani. Muutenkin vaatetusta oli ihan reilusti matkassa: paksu untuvatakki, untuvahousut, paksu villapipo, villahanskat jne, mutta noitapa en ollut turhaan raahannut mukana, kaikki tulivat tarpeeseen nuotiolla istuskellessa.

Aamupalaksi oli pieni suolapommi, pekonia ja halloumia. Ja jälkkäriksi kaakaota ja keksjä ja vaahtokarkkeja... Mutta näillä meidän retkillä pitää aina "vähän" herkutella. :D Aika pian aamupalan jälkeen pakkailimme tavarat kasaan ja lähdimme palailemaan Huosivirralle. Oikaisimme tällä kertaa suoraan Laukkujärven polulle ja kuljimme sitä pitkin Torkonluikean kautta autoille. Kymmenen maissa päästiin jo kotimatkalle. Melkein eniten tämä kameraepisodi alkoi harmittaa jossain Näljängän kohdilla, kun kuuraiset puut loistivat valkoisena auringonvalossa vaarojen rinteillä. Se oli ihan mielettömän hienon näköinen maisema se, mutta onhan se onneksi tuolla oman pään kovalevyllä tallessa.

Mukava reissu oli ja oli ihanaa päästä pitkästä aikaa viettämään kunnolla aikaa ystävän kanssa. Toivottavasti seuraava yhteinen retki tehdään vähän lyhyemmän ajan päästä. Kiitos seurasta! <3 Se oli sitten 9. reissuni Hossassa, eli seuraava on tavallaan juhlaretki sitten. Pitää joku kakku varmaan ottaa mukaan. Saas nähä meneekö keväälle vai saisko sitä jonkulaisen talvireissun tehtyä peräti.

Nyt luulen että viikonloppuretkuilut olivat varmaan tän vuoden osalta tässä. Jotain yksittäistä yöpymistä metässä voisi vielä miettiä syksylle ja talvellekin, mutta sitä pidemmät retket saanevat odottaa lämpimämpää vuodenaikaa...Ehkä.

Viikonloppuretki Ranualla

...tai jossain siellä päin. Virallinen nimi tuolle alueelle taitaa olla Simojärvi-Soppana-ulkoilualue. Kävimme siellä jo viime syksynä päiväretkellä, ja nyt sitten kun suunniteltiin sopivaa viikonloppuretkikohdetta niin päätettiin mennä tuonne, se kun vaikutti suht rauhalliselle ja maastoltaankin mukavalle.

Perjantai-iltana ajelimme pelipaikoille. Emme menneet viralliselle parkkipaikalle Matalakankaalle, vaan jatkoimme siitä pikkutietä vielä eteenpäin ja päädyimme Paha-paason tielle, jonka varteen jätimme auton. Siitä oli noin kilometrin taival Paha-paasonjärvelle ja sen rannalla olevalle Kostin kodalle, missä olimme aikoneet yöpyä. Tuon pidempää matkaa oli vähän turha lähteä kulkemaan, sillä pimeä alkoi tulla ja otsalampun kanssa kulkiessa tulisi missattua aika iso osa maisemista. Kota oli onneksi tyhjillään, joten asetuimme taloksi. Kodassa olikin mukavan tunnelmallista ja lämmintäkin, eikä ulkona vallinnut sateinen ja tuulinen ilma haitannut. Illalliseksi oli nyyttipottuja ja läski-sipulipaistosta, maistuihan se taas kovin hyvälle! Tuhdin iltapalan jälkeen maistui myös uni kodan leveällä laverilla nuotion lämmössä. Olisinkohan kaikenkaikkiaan kymmenisen tuntia vetänyt sikeitä, kunnes seitsemän jälkeen heräilin aamupalalle. Mies oli ollut valveilla pidempään, joten sain nousta makuupussista lämpimään kotaan. Aika luksusta!

Lähtöpisteessä, sadetta ja tuulta.

Ruuanvalmistusta.

Me ei koskaan saaha mitään...

Läskit ja sipulit paistuu.

Valmis ateria. Ruokajuomaksi limpparia!

                                     

                                     

Mukava tunnelma kodassa.

Pakollinen yhteiskuva miehen kameralla.

Joku porsas jo untenmailla.

Aamupala, teetä ja ruisleipää.

                                     

Ja jälkiaamupala, lisää teetä ja hannu ja kerttu-jäljitelmiä, jotka eivät nämäkään pärjää alkuperäisille (joita ei enää valmisteta :/ )

Partaukkoja seuraaville tulijoille valmiiksi.

                                    

                                     

Kostin kota Paha-paasonjärvellä.

Aamupalan jälkeen pakkailimme kamppeet kasaan ja lähdimme kulkemaan näköalapolkua pitkin aikomuksenamme poiketa siltä Korouomaan vievälle reitille. Tämä reitti oli merkitty karttaan retkeilypolkuna, mutta ei merkittynä reittinä. Polkujen risteykseen oli asetettu risuja ikään kuin merkiksi että tuolle polulle ei olisi menemistä. Ei siellä kuitenkaan mitään kieltoja ollut, joten ajattelimme ottaa riskin ja lähteä katsomaan missä kunnossa reitti olisi. Alku sujuikin hyvin, polku erottui maastosta suht selkeästi, purojen yli pääsi siltoja pitkin, mitä nyt yhdessä kohtaa joutui vähän kahlaamaan, ja reittimerkinnätkin olivat havaittavissa vaikka niitä oli selvästi koitettu hioa pois. Kynttilälammen tulipaikkakin näytti olevan ihan toiminnassa, oli puita ja kaikkea. Emme kuitenkaan pitäneet siellä kummempaa taukoa vaan jatkoimme matkaamme kohti Kaarlolammen kotaa. Soiden kohdalla meille kuitenkin valkeni miksi tämä reitti oli poistettu käytöstä. Pitkokset olivat aivan lahot, raksahtelivat tuon tuostakin poikki jalan alla, harjateräspiikkejä törrötti liitoskohdissa, ja puut olivat monin paikoin vajonneet syvälle suohon. Sai kävellä todella varovasti että pysyi pystyssä, eikä aina pysynytkään. Mies taisi kaatua kerran ja minä kahdesti, toisella kertaa vieläpä hyvin märässä kohdassa, missä pitkosten vierellä sauva upposi yli puoli metriä suohon. Hieman saappaat hörppäsivät vettä, mutta muuten säästyin pahemmalta katastrofilta. Jalkinevalintani osui kyllä nappiin tällä reissulla, kumpparit olivat aivan ylivoimaiset tuolla suossa ja märillä poluilla rämpiessä.

Kirkas puro, josta saimme juomavettä.

                                    

Joku on laittanut hanskat naulaan.

Vähän vuolaampi puronen.

Tässä kohtaa saappaat nousivat arvoon arvaamattomaan. Vettä oli syvimmillään lähes varren mitalta.

Mies vaelluskenkineen joutui kiertelemään kaukaa jotta pääsi kosteikon yli.

Joko mennään?

                                    

                                     

Kynttilälampi

Kyltitkään eivät ole ihan uusinta uutta.

Merkki on, mutta missäs polku.

Siitäpä vain reippaasti lahoille pitkoksille.

                                      

                                     

                                     

                                     

Hyvin maastoutuneet pitkospuut.

                                       

                                     

Räks poikki.

                                       

Voihan ne viitat näinkin sijoitella.

Viimein pääsimme polulle ja eroon lahoista pitkoksista. Märkää toki riitti soiden ulkopuolellakin ja polku kulki vielä jonkin metsäraiskion läpi, missä kulku oli hankalampaa. Lopulta kuitenkin saavuimme Kaarlonlammelle (tai järvelle, nimitys vaihtelee) ja löysimme kodankin. Tämä kota ei ollut kovin viihtyisä, vaan lähinnä sotkuinen ja nuhjuinen. Teimme tulet ulkotulipaikalle ja jäimme lounastauolle. Tauon aikana alkoi tuulla kylmästi, joten söimme hyvin pikaisesti ja lähdimme sitten käymään mutkan Korouomassa. Jätimme rinkat kotaan ja vieraskirjaan maininnan reissustamme siltä varalta että joku tulisi paikalle. Ilman rinkkaa kävely sujui nopsasti. Maasto oli mukavannäköistä ja polku helppokulkuista. Matkaa kodalta Korouomaan oli 3,5 km ja pieniä kuvaustaukoja pidellen aikaa meni aika tarkalleen kaksi tuntia edestakaiseen matkaan. Pitkokset olivat huonot tälläkin taipaleella, mutta niihinpä oltiin jo totuttu. Menomatkalla vastaan tuli metsämies, joka olikin ainoa näkemämme ihminen koko reissulla.

Niin kaunista maisemaa...

                                     '

Siihen on päättynyt jonkin linnun elämä.

Kaarlolammen kota.

                                     

                                    

Lounaaksi samanlainen kalkkuna-cheddar-reissumies kuin aamullakin. Ja teetä.

Ei ole kehumista näissäkään pitkospuissa.

                                       

Korojoki

Vanha niittylato/kämppä, mikä nyt olikaan.

Tästä kuljimme nelisen kuukautta sitten.

                                     

Takaisin kodalla.

Lämpimänä kesäpäivänä tämä ei olisi lainkaan hullumpi näkymä.

                                       

Palattuamme hengähdimme hetken ja lähdimme sitten melko suorilta suunnistamaan kohti Paasonjärveä, jonka rannalla sijaitsevalla laavulla ajattelimme yöpyä toisen yön. Emme palanneet ihan samaa reittiä, vaan uudempaa ja suorempaa reittiä, joka kiersi lammelta hieman eri suuntaan vanhempaan reittiin nähden, yhtyi siihen jälleen raiskion kohdilla ja jatkui pian taas eri taholle. Tämä polku erottui maastosta paikoin aika heikosti ja se kulki oikeastaan vähän tylsässä maastossa taannoin kynnetyssä metsässä. Sitten polku jossain kohtaa lakkasi olemasta, samoin reittimerkit. Tulimme suolle, joka oli myllerretty samalla koneella kuin metsä jokunen kilometri aikaisemmin, ja samalla pilkkapuut oli jyrätty matalaksi. Päättelimme että polku voisi jatkua kynnöksen toisella puolella, ja niin se onneksi tekikin. Pienen rämpimisen jälkeen yhytimme sen jälleen.

                                     

Taas joutui mies kiertelemään kuivempia maastoja kun minä lompsin vain menemään saappaineni.

Haastavahko silta.

Tästä alkoi se ikävämpi pätkä.

Merkinnät ovat uudehkot ja selkeät.

Siihen loppui polku.

Kenties täydellistä retkeilymaastoa.

Tässä kohtaa maasto muuttui taas kauniimmaksi ja pian ylitimme pienen kirkkaan puron. Aloimme täyttää vesipullojamme ja samalla huomasimme puron saavan alkunsa pienestä lähteestä. Olipas se miellyttävä löytö! Mieli vähän virkistyi, vaikka matkanteko alkoikin jo vähän painaa. Ohitimme pienen lammen, jonka yhdellä rannalla oli pystyjyrkkä kallio. Pohdimme siinä että olisipa tässä kaunis paikka laavulle. Sitten alkoi nousu Paasonvaaralle. Vaaranrinne oli sinisenään vielä yllättävänkin hyvässä hapessa olevia mustikoita, jotka meinasivat olla minulle ihan liikaa. Ilmeisesti oli vähän energia- ja nestevajettakin kun olisin voinut syödä niitä vaikka kuinka paljon. Matkaa oli kuitenkin jatkettava, ja loputtomalta tuntuvan ylämäen raahustamisen jälkeen saavuimme lopulta vaaran laelle. Jännä, että viittakylteissä ei mainittu sanallakaan mitään Paasojärven laavusta. Luotimme kuitenkin laavun olevan siellä missä piti, ja pienen laskeutumisen jälkeen se sitten löytyikin, samoin kaipaamamme viitat laavun perukoilta. Siellähän ne toki opastavatkin parhaiten. :D Laavu oli ihan todella hienolla paikalla ja pitkän päivän jälkeen oli mahtavaa kun leiri saatiin valmiiksi ja ruoka tulille. Auringonlaskua ja tähtien "syttymistä" taivaalle oli mukava seurata. Tässä tulikin oma päivämatkaennätykseni, 20 km, josta tosin 7 km ilman rinkkaa, mutta kuitenkin.

Pienestä lähteestä...

...sai alkunsa yllättävänkin vuolas puro.

                                       

Puu on kaatuessaan kahminut jokusen kivenkin mukaansa.

                                    

Nätti kallioranta. Täällä olisi mainio paikka laavulle.

Kopsakoita mustikoita ja hyviäkin vielä.

                                     

Paasonvaaran kyltit.

Paasonjärven laavu näkyy jo.

Ilta laavulla sujui leppoisasti. Illalliseksi oli kotona valmiiksi tehtyä possukastiketta sekä pottumuussia. Kastiketta olikin sen verran reilusti että myös koirat saivat vähän extraa nappuloihinsa. Hyväähän se taas oli ja maha tuli täyteen. Vieraskirjaa lueskellessa törmäsin erikoisiin valituksiin mm. siitä, että laavun paikalla ei ollut mökkiä missä olisi voinut syödä eväitä (ja samassa kirjoituksessa puhuttiin myös uimisesta, joten oletan että ihan hyvällä säällä on oltu liikkeellä. Tosin ranta oli kuulemma kovin huono uimiseen), ja jonkun mielestä polku laavulle oli aivan liian pitkä, eikä puhelimessa ole edes kenttää. Jospa noita asioita voisi miettiä hetken aikaa ennen kuin lähtee metsän keskelle retkeilemään. Mutta saahan noista hupia ainakin. :D Odottelimme vähän revontulia, mutta tällä kertaa ne eivät meille näyttäytyneet. Eipä sillä, ei me kovin myöhään jaksettu edes valvoa, päivä oli ollut sen verran rankka että uni tuli pian. Yöllä kävi pakkasella, mutta aamulla heräsimme vesisateessa.

Mies usutti minut kuvaamaan auringonlaskua ja teki sitten kunnolla savuttavan nuotion. "Hää hää!"

Karvaporsaat olivat tyytyväisiä päästessään lepäämään.

Muussivesi kiehuu.

Ja porsaskastike lämpiää.

                                       

Lopputulos oikein maistuva.

Sallikaan ei kauheasti nirsoillut.

                                       

Paasonjärvi.

Hämärtyy.

                                     

                                     

                                     

                                     

Päiväkirjan kirjoittelua.

Tunnelmallinen ilta.

Kosteassa, koleassa säässä ei juuri huvittanut jäädä enää lässehtimään laavulle, vaan pakkasimme suht pikaisesti kamppeet kasaan. Aamupalaksi napsimme pähkinöitä, keksiä, leipää ym nopeasti käsillä olevaa ja sitten lähdimme palailemaan autolle. Näköala järvelle olisi ollut varmasti hieno hyvällä säällä, mutta sateessapa siitä ei juurikaan ollut iloa. Täytynee siis palata takaisin joskus paremmalla säällä. Noin tunnissa olimme autolla ja pääsimme kotimatkalle. Kosteus ja kylmyys tuntui luissa ja ytimissä koko automatkan, mutta onneksi kotona pääsi saunaan lämpenemään.

Märkää ja koleaa. Ei huvittaisi nousta makuupussista.

   

Laavu siivottu.

Hyvällä säällä täältä olisi ihan kivat maisemat.

Täällä päässä on hieman kattavammat viitat.

Paha-paasonjoki.

Ensimmäisen yön yöpaikkamme.

Kiva kävellä välillä ehjillä pitkoksilla.

Maali!

Perinteiset paluujuomat.

Sellainen reissu se. Oikein onnistunut oli kaikin puolin ja mukavasti noista reiteistä sai viikonloppuretken rakennettua. Huonokuntoisille pitkoksille tuskin kannattaa enää palata, mutta tulipahan tuokin reitti kuljettua. Paljon sievempi se olisi maisemien kannalta tuohon uudempaan reittiin verrattuna, joten harmi jos sitä ei enää kunnosteta. Mutta kyllähän ne määrärahat, tai oikeastaan niiden puute tiedetään, joten olisiko tässäkin kyse vain siitä että pitkoksien uusiminen olisi liian kallista, joten edullisempaa ja helpompaa vain linjata uusi reitti kuivempia maita pitkin. Vielä noista reiteistä olisi se Simojärven puoleinen osuus kiertämättä, joten ehkäpä sinne joku päiväretki tässä vielä tehdään, jos ei tänä syksynä niin kenties ensi vuonna sitten.

Kumpparit olivat nyt ekaa kertaa rinkkareissun jalkineina, ja hyvinpä nuo asiansa ajoivat. Paksuilla villafroteesukilla ja perinteisillä mummonkutomilla villasukilla pärjäsi hienosti ilman hiertymiä, ja vaikka lauantaina jalat hieman kerkesivät hikoamaan, niin lopputulos oli kuitenkin huomattavasti miellyttävämpi kuin läpeensä märät vaelluskengät. Ehdottomasti siirryn käyttämään noita Viking Trophyja jatkossa aina märillä keleillä. Pieni pettymys tosin tuli niiden kanssa tuossa ennen retkeä, kun toisesta saappaasta irtosi kiristysremmi ihan vain tuossa lähipellolla iltakävelyllä. Mies onneksi neuvokkaana otti ja korjasi remmin painoniitillä, joten nyt pitäisi pysyä. Minulla tuntuu nyt olevan vähän huonoa tuuria jalkineiden kanssa.

Tuosta se vain irtosi.

Ärh. Luvassa marmatusta. Siirryin Photobucketista Flickrin käyttäjäksi ja joko olen täys uuno tai sitten tuo on ihan järkyttävän monimutkainen käyttää. Jollain ilveellä sain viimein kuvat linkitettyä tänne bloggeriin, mutta nyt ne sitten ovat ihan miten tykkäävät eivätkä suinkaan sievästi kaikki samassa linjassa. Ja osassa on kehykset, osassa ei. Huoh. Koitan nyt tulla toimeen tuon kanssa vielä hetken ennen kuin luovutan. Ja se mikä nyt ainakin lähtee vaihtoon heti kun vain mahdollista, on Soneran liittymä. Hyvä että yhden reissun kuvat saa ladattua nettiin niin jo se herjaa että nettipaketin käyttömäärä on täynnä. Ja sellaista liittymävaihtoehtoapa ei Soneralla ole tarjolla, missä tätä rajoitusta ei olisi. Saunalahteen on siis siirtyminen heti kun tuo vuoden määräaikainen sopimukseni umpeutuu keväällä. Erillistä nettiä on kuitenkin aivan turhaa pitää ja maksaa, kun puhelimessa kerran netti on. Ja kun tykkään räpsiä paljon kuvia ja myös käyttää niitä täällä blogissani (kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa), niin kyllä vain haluan niitä myös ladata nettikansioihin. 

Nyt alkaisi taas rinkanpakkausoperaatio, sillä tulevana viikonloppuna olisi taas retkeilyä tiedossa. Ilmojen puolesta näyttäisi lupaavalle, joskin lämmintä kampetta saa kyllä varata mukaan.