Viikonloppuretki Ranualla

...tai jossain siellä päin. Virallinen nimi tuolle alueelle taitaa olla Simojärvi-Soppana-ulkoilualue. Kävimme siellä jo viime syksynä päiväretkellä, ja nyt sitten kun suunniteltiin sopivaa viikonloppuretkikohdetta niin päätettiin mennä tuonne, se kun vaikutti suht rauhalliselle ja maastoltaankin mukavalle.

Perjantai-iltana ajelimme pelipaikoille. Emme menneet viralliselle parkkipaikalle Matalakankaalle, vaan jatkoimme siitä pikkutietä vielä eteenpäin ja päädyimme Paha-paason tielle, jonka varteen jätimme auton. Siitä oli noin kilometrin taival Paha-paasonjärvelle ja sen rannalla olevalle Kostin kodalle, missä olimme aikoneet yöpyä. Tuon pidempää matkaa oli vähän turha lähteä kulkemaan, sillä pimeä alkoi tulla ja otsalampun kanssa kulkiessa tulisi missattua aika iso osa maisemista. Kota oli onneksi tyhjillään, joten asetuimme taloksi. Kodassa olikin mukavan tunnelmallista ja lämmintäkin, eikä ulkona vallinnut sateinen ja tuulinen ilma haitannut. Illalliseksi oli nyyttipottuja ja läski-sipulipaistosta, maistuihan se taas kovin hyvälle! Tuhdin iltapalan jälkeen maistui myös uni kodan leveällä laverilla nuotion lämmössä. Olisinkohan kaikenkaikkiaan kymmenisen tuntia vetänyt sikeitä, kunnes seitsemän jälkeen heräilin aamupalalle. Mies oli ollut valveilla pidempään, joten sain nousta makuupussista lämpimään kotaan. Aika luksusta!

Lähtöpisteessä, sadetta ja tuulta.

Ruuanvalmistusta.

Me ei koskaan saaha mitään...

Läskit ja sipulit paistuu.

Valmis ateria. Ruokajuomaksi limpparia!

                                     

                                     

Mukava tunnelma kodassa.

Pakollinen yhteiskuva miehen kameralla.

Joku porsas jo untenmailla.

Aamupala, teetä ja ruisleipää.

                                     

Ja jälkiaamupala, lisää teetä ja hannu ja kerttu-jäljitelmiä, jotka eivät nämäkään pärjää alkuperäisille (joita ei enää valmisteta :/ )

Partaukkoja seuraaville tulijoille valmiiksi.

                                    

                                     

Kostin kota Paha-paasonjärvellä.

Aamupalan jälkeen pakkailimme kamppeet kasaan ja lähdimme kulkemaan näköalapolkua pitkin aikomuksenamme poiketa siltä Korouomaan vievälle reitille. Tämä reitti oli merkitty karttaan retkeilypolkuna, mutta ei merkittynä reittinä. Polkujen risteykseen oli asetettu risuja ikään kuin merkiksi että tuolle polulle ei olisi menemistä. Ei siellä kuitenkaan mitään kieltoja ollut, joten ajattelimme ottaa riskin ja lähteä katsomaan missä kunnossa reitti olisi. Alku sujuikin hyvin, polku erottui maastosta suht selkeästi, purojen yli pääsi siltoja pitkin, mitä nyt yhdessä kohtaa joutui vähän kahlaamaan, ja reittimerkinnätkin olivat havaittavissa vaikka niitä oli selvästi koitettu hioa pois. Kynttilälammen tulipaikkakin näytti olevan ihan toiminnassa, oli puita ja kaikkea. Emme kuitenkaan pitäneet siellä kummempaa taukoa vaan jatkoimme matkaamme kohti Kaarlolammen kotaa. Soiden kohdalla meille kuitenkin valkeni miksi tämä reitti oli poistettu käytöstä. Pitkokset olivat aivan lahot, raksahtelivat tuon tuostakin poikki jalan alla, harjateräspiikkejä törrötti liitoskohdissa, ja puut olivat monin paikoin vajonneet syvälle suohon. Sai kävellä todella varovasti että pysyi pystyssä, eikä aina pysynytkään. Mies taisi kaatua kerran ja minä kahdesti, toisella kertaa vieläpä hyvin märässä kohdassa, missä pitkosten vierellä sauva upposi yli puoli metriä suohon. Hieman saappaat hörppäsivät vettä, mutta muuten säästyin pahemmalta katastrofilta. Jalkinevalintani osui kyllä nappiin tällä reissulla, kumpparit olivat aivan ylivoimaiset tuolla suossa ja märillä poluilla rämpiessä.

Kirkas puro, josta saimme juomavettä.

                                    

Joku on laittanut hanskat naulaan.

Vähän vuolaampi puronen.

Tässä kohtaa saappaat nousivat arvoon arvaamattomaan. Vettä oli syvimmillään lähes varren mitalta.

Mies vaelluskenkineen joutui kiertelemään kaukaa jotta pääsi kosteikon yli.

Joko mennään?

                                    

                                     

Kynttilälampi

Kyltitkään eivät ole ihan uusinta uutta.

Merkki on, mutta missäs polku.

Siitäpä vain reippaasti lahoille pitkoksille.

                                      

                                     

                                     

                                     

Hyvin maastoutuneet pitkospuut.

                                       

                                     

Räks poikki.

                                       

Voihan ne viitat näinkin sijoitella.

Viimein pääsimme polulle ja eroon lahoista pitkoksista. Märkää toki riitti soiden ulkopuolellakin ja polku kulki vielä jonkin metsäraiskion läpi, missä kulku oli hankalampaa. Lopulta kuitenkin saavuimme Kaarlonlammelle (tai järvelle, nimitys vaihtelee) ja löysimme kodankin. Tämä kota ei ollut kovin viihtyisä, vaan lähinnä sotkuinen ja nuhjuinen. Teimme tulet ulkotulipaikalle ja jäimme lounastauolle. Tauon aikana alkoi tuulla kylmästi, joten söimme hyvin pikaisesti ja lähdimme sitten käymään mutkan Korouomassa. Jätimme rinkat kotaan ja vieraskirjaan maininnan reissustamme siltä varalta että joku tulisi paikalle. Ilman rinkkaa kävely sujui nopsasti. Maasto oli mukavannäköistä ja polku helppokulkuista. Matkaa kodalta Korouomaan oli 3,5 km ja pieniä kuvaustaukoja pidellen aikaa meni aika tarkalleen kaksi tuntia edestakaiseen matkaan. Pitkokset olivat huonot tälläkin taipaleella, mutta niihinpä oltiin jo totuttu. Menomatkalla vastaan tuli metsämies, joka olikin ainoa näkemämme ihminen koko reissulla.

Niin kaunista maisemaa...

                                     '

Siihen on päättynyt jonkin linnun elämä.

Kaarlolammen kota.

                                     

                                    

Lounaaksi samanlainen kalkkuna-cheddar-reissumies kuin aamullakin. Ja teetä.

Ei ole kehumista näissäkään pitkospuissa.

                                       

Korojoki

Vanha niittylato/kämppä, mikä nyt olikaan.

Tästä kuljimme nelisen kuukautta sitten.

                                     

Takaisin kodalla.

Lämpimänä kesäpäivänä tämä ei olisi lainkaan hullumpi näkymä.

                                       

Palattuamme hengähdimme hetken ja lähdimme sitten melko suorilta suunnistamaan kohti Paasonjärveä, jonka rannalla sijaitsevalla laavulla ajattelimme yöpyä toisen yön. Emme palanneet ihan samaa reittiä, vaan uudempaa ja suorempaa reittiä, joka kiersi lammelta hieman eri suuntaan vanhempaan reittiin nähden, yhtyi siihen jälleen raiskion kohdilla ja jatkui pian taas eri taholle. Tämä polku erottui maastosta paikoin aika heikosti ja se kulki oikeastaan vähän tylsässä maastossa taannoin kynnetyssä metsässä. Sitten polku jossain kohtaa lakkasi olemasta, samoin reittimerkit. Tulimme suolle, joka oli myllerretty samalla koneella kuin metsä jokunen kilometri aikaisemmin, ja samalla pilkkapuut oli jyrätty matalaksi. Päättelimme että polku voisi jatkua kynnöksen toisella puolella, ja niin se onneksi tekikin. Pienen rämpimisen jälkeen yhytimme sen jälleen.

                                     

Taas joutui mies kiertelemään kuivempia maastoja kun minä lompsin vain menemään saappaineni.

Haastavahko silta.

Tästä alkoi se ikävämpi pätkä.

Merkinnät ovat uudehkot ja selkeät.

Siihen loppui polku.

Kenties täydellistä retkeilymaastoa.

Tässä kohtaa maasto muuttui taas kauniimmaksi ja pian ylitimme pienen kirkkaan puron. Aloimme täyttää vesipullojamme ja samalla huomasimme puron saavan alkunsa pienestä lähteestä. Olipas se miellyttävä löytö! Mieli vähän virkistyi, vaikka matkanteko alkoikin jo vähän painaa. Ohitimme pienen lammen, jonka yhdellä rannalla oli pystyjyrkkä kallio. Pohdimme siinä että olisipa tässä kaunis paikka laavulle. Sitten alkoi nousu Paasonvaaralle. Vaaranrinne oli sinisenään vielä yllättävänkin hyvässä hapessa olevia mustikoita, jotka meinasivat olla minulle ihan liikaa. Ilmeisesti oli vähän energia- ja nestevajettakin kun olisin voinut syödä niitä vaikka kuinka paljon. Matkaa oli kuitenkin jatkettava, ja loputtomalta tuntuvan ylämäen raahustamisen jälkeen saavuimme lopulta vaaran laelle. Jännä, että viittakylteissä ei mainittu sanallakaan mitään Paasojärven laavusta. Luotimme kuitenkin laavun olevan siellä missä piti, ja pienen laskeutumisen jälkeen se sitten löytyikin, samoin kaipaamamme viitat laavun perukoilta. Siellähän ne toki opastavatkin parhaiten. :D Laavu oli ihan todella hienolla paikalla ja pitkän päivän jälkeen oli mahtavaa kun leiri saatiin valmiiksi ja ruoka tulille. Auringonlaskua ja tähtien "syttymistä" taivaalle oli mukava seurata. Tässä tulikin oma päivämatkaennätykseni, 20 km, josta tosin 7 km ilman rinkkaa, mutta kuitenkin.

Pienestä lähteestä...

...sai alkunsa yllättävänkin vuolas puro.

                                       

Puu on kaatuessaan kahminut jokusen kivenkin mukaansa.

                                    

Nätti kallioranta. Täällä olisi mainio paikka laavulle.

Kopsakoita mustikoita ja hyviäkin vielä.

                                     

Paasonvaaran kyltit.

Paasonjärven laavu näkyy jo.

Ilta laavulla sujui leppoisasti. Illalliseksi oli kotona valmiiksi tehtyä possukastiketta sekä pottumuussia. Kastiketta olikin sen verran reilusti että myös koirat saivat vähän extraa nappuloihinsa. Hyväähän se taas oli ja maha tuli täyteen. Vieraskirjaa lueskellessa törmäsin erikoisiin valituksiin mm. siitä, että laavun paikalla ei ollut mökkiä missä olisi voinut syödä eväitä (ja samassa kirjoituksessa puhuttiin myös uimisesta, joten oletan että ihan hyvällä säällä on oltu liikkeellä. Tosin ranta oli kuulemma kovin huono uimiseen), ja jonkun mielestä polku laavulle oli aivan liian pitkä, eikä puhelimessa ole edes kenttää. Jospa noita asioita voisi miettiä hetken aikaa ennen kuin lähtee metsän keskelle retkeilemään. Mutta saahan noista hupia ainakin. :D Odottelimme vähän revontulia, mutta tällä kertaa ne eivät meille näyttäytyneet. Eipä sillä, ei me kovin myöhään jaksettu edes valvoa, päivä oli ollut sen verran rankka että uni tuli pian. Yöllä kävi pakkasella, mutta aamulla heräsimme vesisateessa.

Mies usutti minut kuvaamaan auringonlaskua ja teki sitten kunnolla savuttavan nuotion. "Hää hää!"

Karvaporsaat olivat tyytyväisiä päästessään lepäämään.

Muussivesi kiehuu.

Ja porsaskastike lämpiää.

                                       

Lopputulos oikein maistuva.

Sallikaan ei kauheasti nirsoillut.

                                       

Paasonjärvi.

Hämärtyy.

                                     

                                     

                                     

                                     

Päiväkirjan kirjoittelua.

Tunnelmallinen ilta.

Kosteassa, koleassa säässä ei juuri huvittanut jäädä enää lässehtimään laavulle, vaan pakkasimme suht pikaisesti kamppeet kasaan. Aamupalaksi napsimme pähkinöitä, keksiä, leipää ym nopeasti käsillä olevaa ja sitten lähdimme palailemaan autolle. Näköala järvelle olisi ollut varmasti hieno hyvällä säällä, mutta sateessapa siitä ei juurikaan ollut iloa. Täytynee siis palata takaisin joskus paremmalla säällä. Noin tunnissa olimme autolla ja pääsimme kotimatkalle. Kosteus ja kylmyys tuntui luissa ja ytimissä koko automatkan, mutta onneksi kotona pääsi saunaan lämpenemään.

Märkää ja koleaa. Ei huvittaisi nousta makuupussista.

   

Laavu siivottu.

Hyvällä säällä täältä olisi ihan kivat maisemat.

Täällä päässä on hieman kattavammat viitat.

Paha-paasonjoki.

Ensimmäisen yön yöpaikkamme.

Kiva kävellä välillä ehjillä pitkoksilla.

Maali!

Perinteiset paluujuomat.

Sellainen reissu se. Oikein onnistunut oli kaikin puolin ja mukavasti noista reiteistä sai viikonloppuretken rakennettua. Huonokuntoisille pitkoksille tuskin kannattaa enää palata, mutta tulipahan tuokin reitti kuljettua. Paljon sievempi se olisi maisemien kannalta tuohon uudempaan reittiin verrattuna, joten harmi jos sitä ei enää kunnosteta. Mutta kyllähän ne määrärahat, tai oikeastaan niiden puute tiedetään, joten olisiko tässäkin kyse vain siitä että pitkoksien uusiminen olisi liian kallista, joten edullisempaa ja helpompaa vain linjata uusi reitti kuivempia maita pitkin. Vielä noista reiteistä olisi se Simojärven puoleinen osuus kiertämättä, joten ehkäpä sinne joku päiväretki tässä vielä tehdään, jos ei tänä syksynä niin kenties ensi vuonna sitten.

Kumpparit olivat nyt ekaa kertaa rinkkareissun jalkineina, ja hyvinpä nuo asiansa ajoivat. Paksuilla villafroteesukilla ja perinteisillä mummonkutomilla villasukilla pärjäsi hienosti ilman hiertymiä, ja vaikka lauantaina jalat hieman kerkesivät hikoamaan, niin lopputulos oli kuitenkin huomattavasti miellyttävämpi kuin läpeensä märät vaelluskengät. Ehdottomasti siirryn käyttämään noita Viking Trophyja jatkossa aina märillä keleillä. Pieni pettymys tosin tuli niiden kanssa tuossa ennen retkeä, kun toisesta saappaasta irtosi kiristysremmi ihan vain tuossa lähipellolla iltakävelyllä. Mies onneksi neuvokkaana otti ja korjasi remmin painoniitillä, joten nyt pitäisi pysyä. Minulla tuntuu nyt olevan vähän huonoa tuuria jalkineiden kanssa.

Tuosta se vain irtosi.

Ärh. Luvassa marmatusta. Siirryin Photobucketista Flickrin käyttäjäksi ja joko olen täys uuno tai sitten tuo on ihan järkyttävän monimutkainen käyttää. Jollain ilveellä sain viimein kuvat linkitettyä tänne bloggeriin, mutta nyt ne sitten ovat ihan miten tykkäävät eivätkä suinkaan sievästi kaikki samassa linjassa. Ja osassa on kehykset, osassa ei. Huoh. Koitan nyt tulla toimeen tuon kanssa vielä hetken ennen kuin luovutan. Ja se mikä nyt ainakin lähtee vaihtoon heti kun vain mahdollista, on Soneran liittymä. Hyvä että yhden reissun kuvat saa ladattua nettiin niin jo se herjaa että nettipaketin käyttömäärä on täynnä. Ja sellaista liittymävaihtoehtoapa ei Soneralla ole tarjolla, missä tätä rajoitusta ei olisi. Saunalahteen on siis siirtyminen heti kun tuo vuoden määräaikainen sopimukseni umpeutuu keväällä. Erillistä nettiä on kuitenkin aivan turhaa pitää ja maksaa, kun puhelimessa kerran netti on. Ja kun tykkään räpsiä paljon kuvia ja myös käyttää niitä täällä blogissani (kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa), niin kyllä vain haluan niitä myös ladata nettikansioihin. 

Nyt alkaisi taas rinkanpakkausoperaatio, sillä tulevana viikonloppuna olisi taas retkeilyä tiedossa. Ilmojen puolesta näyttäisi lupaavalle, joskin lämmintä kampetta saa kyllä varata mukaan.