Suomea päästä päähän

Tämänvuotisen lomani teema taitaa olla autoilu. Sille se ainakin tuntuu nyt kun kilsoja alkaa olla neljän viikon aikana kertynyt jotain 5000 ja 6000 väliltä. Hossanreissun jälkeen poimiskelin vielä yhden päivän ajan marjoja mökillä ja toisen kotona, ja sitten suuntasin kohti Kuopiota. Oli minulla alunperinkin ollut tarkoitus käydä siellä loman aikana, mutta nyt reissulle sattui tulemaan vielä toisenlainenkin tarkoitus, sillä minulle napsahti koirakuriirin pesti. Madeiralta oli tulossa äidilleni 5 kk ikäinen sekarotuinen Olga-pentu, joka piti käydä noutamassa Helsinki-Vantaalta maanantai-iltana. Siispä matkustin ensin sunnuntai-iltana Leppävirralle sukulaisten luo, mistä jatkoimme tätini kanssa maanantaina Vantaalle ja palasimme takaisin illalla, tai olihan se jo yö hyvinkin ennen kuin oltiin perillä. Tämmöinen riiviö pirpana sieltä sitten tuli. Varoituksena kaikille, nyt seuraa koirakuvasaastetta.

Ai minäkö riiviö? Katso nyt kuinka kiltti ja suloinen olen.

Niinpä niin...

...Vanni-paran hermot olivat koetuksella.

Saivalle ei ihan uskaltanut riekkua samaan malliin.

Matkustajat

Tässä ollaan jo onnellisesti omassa kodissa. Pennut on ihan kivoja pieninä annoksina. 😆

Pennunhakureissun jälkeen olin vielä sukulaisten nurkissa pari yötä ja sitten kotia kohti ja viemään penikka omaan kotiinsa. Taas armotonta marjanpoimintaa kotosalla ja sitten jälleen Puolangalle yllättäen jatkamaan marjanpoimintaa. Nyt alkaakin olla Mustikkaa ja Vadelmaa sen verran paljon pakkasessa, että lienee pakko vähän rauhoittua, jotta tilaa jää vielä puolukoille ja karpaloillekin. 

Luonnonpäivän saalis.

Tunnelmaa kynttilänvalossa.

Maanantaina saapui kaveri Kuopiosta ja jo samana iltapäivänä lähdimme ajelemaan vaihteeksi kohti pohjoista. Vannin jätin tällä kertaa vanhempieni luokse ja Musto pääsi akkalauman matkaan reissuun. Seikkailimme hiukan eri reittejä tällä kertaa ja päädyimme maanantai-illan aikana Kutturantien ja Tolosjoen risteykseen telttamajoitukseen. Ilta-aikaan nelostie Sodankylän yläpuolella oli kyllä oikein kiva ajettava, joten mieli olisi tehnyt ajella pidemmällekin, mutta oli pakko etsiä yöpaikka ennen Ivaloa, sillä olin päättänyt käydä ostamassa sieltä edellisreissulla ohikulkiissani sovittamani päivärepun. Johan tuo tieten väsyttikin ja uni maistui teltassa oikein mukavasti.

Maantielaiva on lastattu.

Leiripaikka aamun valossa.

Äitihyeena

Ja lapsihyeena.

Ja taas mennään!

Aamupalan ja leirin purkamisen jälkeen matka jatkui ensin tietysti sinne Ivaloon, mistä sain haaveilemani repun, Vaude Varyd 22:n. Sitten Sevettijärvelle, missä vierailimme Kolttien perinnetalolla. Kiinnostava paikka, suosittelen käymään mikäli historia kiinnostaa. Näätämön kautta Norjan puolelle Neideniin, missä pysähdyttiin ihailemaan hurjaa Skoltefossenia. Sitten rannikkoteitä pitkin Varanginvuonolle ja sieltä Nuorgamiin ja edelleen mökille.

Kolttien perinnetalon ulkomuoseota.

Skoltefossen

Eipä huvittaisi tuonne pudota.

Miellyttävä silta...

Näätämöjoki.

Jäämeren maisemaa.

Kalliota riittää noilla seuduilla.

Komian kokoisia mustikoita.

Simpukoitakin löytyi. Tai no kuoriahan nämä.

Haperot viihtyvät Jäämerelläkin.

Keskiviikkona oli koko reissun hienoin ilma, joten suuntasimme tunturiin päiväretkelle. Teimme lopulta noin 12 kilsan lenkin ja valmistimme matkanvarrella lounaaksi pekonipastaa. Tuuli oli hiukan turhan kova paikallaan olemiseen, mutta kävellessä se viilensi mukavasti. Lounastauon jälkeen Hilpa alkoi nilkuttaa toista etutassuaan ja pienen tutkiskelun jälkeen huomattiin että siellähän on ihan mojova haava anturassa. Repusta löytyi kyllä sideharsoa, mutta se ei oikein toiminut tunturivarvikossa ja -jäkälikössä, joten Tiia päätyi ratkaisuun kantaa koira hartioilla mökille. Minä otin Tiian repun kantoon ja Tiia koiran, ja niin sitä päästiin pari viimeistä kilometriä perille asti. Aika sissi tuo emäntä! 

Vasa on tullut tiensä päähän.

Lauma tunturissa.

Tytär ja äiskä.

Uusi pikkureppuni osoittautui oikein hyväksi.

Pasta keitetty, pekoni ja valkosipuli paistuvat.

Sitten koko sotku yhteen, kermaa perään ja kiehautus.

Ja sitten syömään. On muuten hyvää!

Minä en kyllä nyt voi enää kävellä...

Pakettijalka kantoon ja menoksi.

Aika ilkeä haava. Tällaisilta vie aika pitkään parantua.

Tassuvamman myötä retkeilyt oli tämän reissun osalta nyt retkeilty. Torstaina käytiin Karigasniemellä kaupassa ja puuhasteltiin pikkuhommia mökillä. Illalla kipaistiin vielä alas Tenon rantaan.

Ruokaa laittaessa roiskautin tulikuumaa öljyä kämmeneeni ja sain ihan reippaan palovamman. Kirvely oli jotain ihan jäätävää, mutta onneksi apteekintäti sattui olemaan langoilla ja ohjeisti tekemään vamman päälle rasvasiteen. Rinkassa mulla kulkee aina vaseliinipurkki mukana, lähinnä hiertymien ehkäisyä varten, mutta nytpä se nousikin arvoon arvaamattomaan palovamman hoidossa (tarpeen vaatiessa esim huulirasvakin käy kuulemma. Pihkasalva, bacibact tms toki myös). Kirvely loppui tyystin, eikä vamma ole ollut kipeä sen koomminkaan, vaikka siihen on noussut komeat vesikellot. Sidettä siinä on pidettävä edelleen, sillä kämmen on aika herkkä osumaan milloin mihinkin. Onneksi käsi on kuitenkin suht käyttökelpoinen.

Näiden pikku tapaturmien myötä tulikin pohdittua ensiapupakkauksen sisältöä ja tärkeyttä tarkemmin. Päiväretkillekin pitäisi aina muistaa ottaa ea-välineitä mukaan, paitsi ihmisille niin myös koirille. Ainakin itseliimautuva tassuside ja/tai tassutossu olisi hyvä olla juurikin tällaisten vaurioiden varalle. Lisäksi tietenkin perussidetarpeet, laastarit, rakkolaastarit, ihoteippi ja puhdistusainetta (betadine hyvä koirien kanssa kun ei kirvele niin paljoa), ja no jotain rasvaa näköjään myös. Minulla on sekä rinkassa että päivärepussa vakiona omat ae-pakkauksensa lääkkeineen, sekä muuta itselleni joka retkellä tarpeellista tavaraa. Aion varustaa ea-pakkauksella, tulitikuilla, nenäliinoilla taittokuksalla, sporkilla ja muilla "välttämättömillä" perusjutuilla myös uuden pikkureppuni. Näin ollen ei tarvitse retkelle (tai reissuun), lyhyellekään, lähtiessä miettiä että ovatko nuo mukana.

Dalvadaksen kylä.

Toinenkin tassuvamma.

Tunturihärkki lienee tämä.

Nilijokisuu.

Päivänsankari 11 v 1.9.

Kaunis se on tuo Teno.

Nilijoki.

Koska reissumme nyt sai tällaisen käänteen, että retkiä ei enää voitu tehdä, niin päätimme lähteä jo perjantaiaamuna paluumatkalle. Taas mentiin hiukan eri reittejä, eli Karasjoen ja Kautokeinon kautta Hettaan lapinkoirapatsasta katsomaan. Kiersimme läpi myös luontokeskuksen näyttelyn ja valuskelimme sitten 8-tietä etelää kohti. Sellainen reissu se, vajaat 2000 kilometriä autolla mutta vain n. 15 kävellen. No, mukavaa oli jokatapauksessa. Ehkä ensi vuonna uudelleen paremmalla tuurilla (tai sitten huonommalla. 😜 ).

"Hei kaveri siellä!"

Tunturi-Lapin poropaimenet.

Tässä pitäisi nyt malttaa olla pari päivää kotosalla ennen seuraavaa reissua. Tällä kertaa lähdetään ihan rinkkareissulle, mutta siitä lisää myöhemmin.

Ja huomasin, että vanhempien postauksieni kuvat eivät nyt näy. Kiitos photobucketin, missä aiemmin säilytin kuviani. 😣 Koitan tuossa syksyn pimeinä iltoina sitten korjailla tilannetta jotenkin.