Vätsärin laitamilla

Lomareissun viimeinen vaellusretki suuntautui jälleen Vätsäriin, johon ihastuimme ikihyviksi viime vuonna. Tällä kertaa valitsimme reissun aloituspaikaksi Semekurtan poroerotuspaikan, mistä lähtee parikin polkua erämaahan. Reittiä ei nytkään suunniteltu mitenkään tarkasti, lähinnä kartasta mallailtiin reittiä Sollumusjärven ympärille siten, että sekä alku-että loppumatka mentäisiin polkua pitkin.

Ennen lähtöä meidän täytyi kuitenkin käydä mutka Ivalossa hakemassa koirille nenäpunkkilääkkeet, kun Salli oli alkanut moisia oireita esittää. Onneksi eläinlääkäri suostui kirjoittamaan reseptin suoraan apteekkiin puhelun perusteella, niin ei tarvinnut eläinlääkärin kautta kuitenkaan mennä. Samalla käytiin myös pizzalla ja kaupassa, ja lopulta iltapäivän ollessa jo pitkällä pääsimme polulle. 

Salli taas suorastaan puhkuu intoa.

Muutamien poroaitojen läpi ja ali kukjettuamme löysimme polulle, joka vei Sollumuslompololle. Järven rantaan päästyämme vastassa oli joenylitys, joka vaikutti melkoisen haastavalle. Mies kävi tiedustelureissun alempana ja löysi paikan, mistä päästiin kiviä pitkin yli. Hyvä niin, sillä vedet olivat nyt hyvin korkealla, enkä tiedä olisiko alkuperäisestä kohdasta tohtinut edes krokseilla lähteä yli.

Ylityksen jälkeen ajattelimme leiriytyä sievään niemenkärkeen, mutta lähempänä haistoimme sieltä tulevan savunhajun ja näimme teltankin, joten jatkoimme matkaa. Ainakin neljän kuukkelin parvi oli matkalla sinne leiriin kerjäämään syötävää. Liekö saaneet saalista. :D

Reissun haastavin ylitys heti alkuun.

Oikein sievä leiripaikka löytyi lopulta pienen lammen rannalta, missä oli siisti kivikehäkin sopivasti valmiina. Leiri pystyyn ja tulille paistamaan panineja iltapalaksi. Folioon käärittynä ne lämpesivät ihan mukavasti eivätkä pahasti palaneetkaan. Ihan käypä retkieväs siis.

Vätsärin parasta antia.

Tällainen iltapala tällä kertaa.

Ei ehkä tyypillisintä nuotioevästä, mutta onnistuu näinkin.

Aamulla tutut leirirutiinit aamupaloineen ja nuotioineen, leirin purku ja matkaan. Emme tainneet suuremmin miettiä määränpäätä etukäteen, mutta pikkutauolla Sollumusjärven eteläpäässä sovimme, että lounasajan lähestyessä suuntaamme jonnekin lammelle mistä olisi kohtuullinen matka kalapaikoille, ja pystytämme leirin jo hyvissä ajoin.  

Lähtöselvitys vähän vaiheessa.

Tyypillistä Vätsärin maastoa.

Mustikkaa oli runsaasti, paikoin hirmuisen isojakin.

Kiva lampi ja tuuleton poukama löytyi, joten jäimme sinne. Mies häipyi lounaan jälkeen kalalle ja minä jäin laittelemaan leiriä ja pitämään tulia. Juuri kun olin saanut teltan pystyyn ja tavarat suojaan, ja ajattelin hetken istua tulilla lukemassa ja teetä juomassa, alkoi sataa. Niinpä otin koirat ja painuimme telttaan lukemaan. Mieskin sieltä aikanaan palasi, läpimärkänä tietenkin. Harreja oli saanut useampiakin, mutta ne pääsivät kaikki jatkamaan eloaan tällä kertaa. Sade onneksi taukosi, ja kastuneet kamppeet saatiin kuiviksi nuotiolla. Iltapalaksi paistettiin chorizo-makkaroita ja sitten hyvissä ajoin nukkumaan. Päivämatka jäi noin seitsemään kilometriin, mutta joskus siinäkin on ihan riittävästi. Vätsärin kaltaiseen paikkaan ei kannata mennä kiirehtimään, vaan ennemmin nautiskelemaan tervastulien tuoksusta ja metsän tunnelmasta kuukkeleiden ja korppien ääniä kuunnellen.

Maastoudun tänne suopursujen taakse.

Liekö asukas jo lähtenyt etelän maille.

Kaikki valmista. Sade voi mun puolesta alkaa.

Chorizo-makkaroiden paistelua. Ei mitään huippuhyviä.

Vähän Finrexiniä jomotuksiin.

Aamulla heräiltiin kaikessa rauhassa ja syötiin tulilla sievässä säässä. Sitten lähdettiin jatkamaan matkaa tavoitteenamme löytää Sollumusjärven itäpuolta kulkevalle polulle. Polkuhan löytyikin helposti ja jatkoimme sitä jonkin matkaa, kunnes erkanimme Itään kohti Venttijärveä, missä oli oleva seuraavan yön leiri. Maasto oli melkoista louhikkoa. Kuljin edeltä muistinvaraisesti auringosta suuntaa ottaen, ja mies tuli perässä tarkkaillen suunnassapysymistä gepsistä. Yllättävän hyvin suunta pysyikin niin kauan kun aurinko oli näkysällä, mutta pilvipeiton voimistuessa aloin kulkea vikasuuntaan. Ihan hauska kokeilla välillä tälläistakin suunnistusta.

Perus retkiaamiainen.

Ja tietenkin myös jälkkäriaamiainen.

Sitä vähän helppokulkuisempaa Vätsäriä.

Venetie.

Lounastaukoa pidettiin pienen lammen rannalla. Nätti puolipilvinen sää ja ilman viileydestä huolimatta ukkonenkin jyrähteli muutaman kerran. Lounaaksi hautui ruokatermarissa sweet & sour chicken-retkimuonaa, joka maistui erittäin hyvin (kirjoitin vahingossa ensin että sweet&sour-retkeilijää... :D ). Näemmä puolikas annos, eli kuivana n. 60 g evästä on minulle juuri sopiva kerta-annos. Ei ehdi kyllästyä, mutta nälkä lähtee. Jaan nuo retkiruoat aina minigrippeihin ennen lähtöä, ja kun termari on mukana haudutusta varten niin tilaa vievät pussitkin saa jättää roskiin jo kotona. 

Lounaan jälkeen matka jatkui edelleen kivikossa, kunnes saavuttiin määränpäähämme. Tai ainakin melkein. Suunniteltu leiripaikka oli Venttijärven ja sen naapurin välissä, joten loppumatka kuljettiin tämän toisen järven rantaa pitkin. Hieno, todella kirkasvetinen ja syvä järvi, jonka vesi näytti auringossa turkoosille. Järven pohjoispäässä olisi ollut oikein kiva leiripaikka, mutta ikävä kyllä, nuotiopaikat olivat niin törkyisessä kunnossa että siihen ei huvittanut jäädä, vaan siirryimme Venttijärven puolelle vähemmän hyvälle, mutta kuitenkin siistille paikalle. Mikä ihme ihmisiä vaivaa! Eiköhän pitäisi olla jokaiselle luonnossaliikkujalle itsestäänselvää, että roskaa ei jätetä luontoon, edes niille leiripaikoille lojumaan!

Lounastauolla.

Mallikelpoinen kelo.

Viittoilusta huolimatta menimme toiseen suuntaan.

Mies kävi jo totuttuun tapaan kalalla ja minä jäin leirivahdiksi koirien kanssa. Päivämatka ei tälläkään kertaa ollut varmaan juuri kymmentä kilometriä pidempi, mutta hankala maasto verotti voimia, joten pienen iltakävelyn jälkeen mentiin aikaisin nukkumaan.

Tulilla jälleen.

Leppoisaa iltaohjelmaa.

Naapurijärvelle paistoi aurinko.

Välttävä leiripaikkamme.

Selkä jumissa uuteen päivään. Telttapaikka oli huono, ja nukuin jonkin epämääräisen patin päällä selkä ties millä mutkilla. Mutta siitäkin selvittiin. Näytti että alkaa sataa, joten pidimme aamutoimissa vähän kiirettä ja lähdimme hyvissä ajoin liikkeelle kohti Sollumusjärven tupaa. Maasto oli nyt vähän helpompaa ja matka taittui nopeasti. Jo puoli yhdeksän maissa saavuimme tuvalle, missä pidimme pienen tauon. Tuvan oven Säppi oli auki, joten emme viitsineet kurkistaa sisälle siltä varalta että siellä olisi nukkujia, aikainen ajankohta kun oli. Niinpä jatkoimme matkaamme hetken tauon jälkeen.

Loppumatka tuvalta autolle olikin valmista polkua. Paikoin polku oli melkoisen märkää ja maasto muutenkin vähän mitäänsanomatonta, ei kovinkaan vätsärimäistä. Törmäsimme naiskaksikkoon, joka oli kartoittamassa porojen laitumien tilannetta. He olivatkin ainoat tapaamamme ihmiset, vaikka lähtiessä samalla parkkipaikalla oli useampi auto meidän lisäksi.

Aamupalaa jälleen.

Puro, joka yritti viedä juomapulloni.

Sollumusjärvi.

Sollumusjärven tupa.

Kuva ei taas kerro totuutta tämän koosta.

Reissu heitetty.

Itse erämaahan emme tällä reissulla lopulta päätyneet, vaan pysyimme koko ajan erämaan rajojen ulkopuolella. Mutta tokkopa tuolla käytännössä on mitään merkitystä. Komeaakin Vätsäriä nähtiin, vaikka alku- ja loppumatkasta olikin vähän mitättömämpää maastoa. Kirakkajärveltä oli viime vuonna jotenkin paljon mukavampi lähteä kuin tuolta Semekurtasta, ja maastokin oli siellä komeampaa. Mutta tulipahan kokeiltua nyt tämäkin. Mukavan leppoisa retki, mukavat säät ja paljon tulistelua, en siis löydä juurikaan valittamista.