Tunturiunelmia: Pääsiäinen pohjoisessa

Torstaina ajelimme pääsiäisenviettoon Dalvadakseen. Lomaa mulla ei ole nyt talvella, vaan pidän edellisvuosien tapaan kesällä/syksyllä sitten pitkän loman, elikkäs reissu jäi tällä kertaa kolmeen päivään, mutta näin talviaikaanpa se onkin ihan passeli aika.

Lähtiessä täällä kotosalla alkoi tuiskuttaa lunta/räntää, joten olikin oikein hyvä hetki poistua maisemista, ja jo Ranuan tienoilla alkoi paistaa aurinko ja hyvää säätä riittikin sitten pitkään. Jossain Inarin jälkeen alkoi ilta hämärtyä ja jonkin matkaa ennen Karigasniemeä taustapeilistä alkoi näkyä suuri oranssi kuu. Pakkanen kiristyi, ja kun kymmenen aikaan illalla lähdimme rinkkoinemme ja ahkioinemme nousemaan ylös mökille, oli mittarissa jo viitisentoista astetta pakkasta ja revontuliakin näkyi. Tällä kertaa nousu olikin suht helppo, kun saatiin kulkea kelkanjälkeä pitkin, eikä kylmässä oikein päässyt edes hiki tulemaan. Kaksissatuumin vedettiin ahkiota aina jokunen metri kerrallaan ja sitten pidettiin pikku tauko. Matkaa autolta tuli 800 m, joista 500 nousumetrin aikana noustiin 100 m lähtöpistettä korkeammalle. Syke vaihteli 86 ja 183 välillä ja kaloreita paloi 309. Mukava näin jälkikäteen katsella noita lukemia, joita kello on tallentanut. Aikaa meni 40 minuuttia keskinopeuden ollessa huimat 1,1 km/h, mikä ei ole yhtään hullummin kun ottaa huomioon, että joskus tuota on rämmitty puolitoistakin tuntia upottavassa hangessa. Vaikka kamiina lämmittikin pikku mökin suht nopeasti, niin seinistä, nurkista, lattiasta ja myös patjoista huokui kylmyys, joka meinasi tuntua vielä makuupussin sisälläkin. Ekka yöstä kun selvittiin niin sitten ei tarvinnut enää palella.

Saariselällä paisteli vielä ilta-aurinko.

Sulaojalla vettä ottaessa kuu mollotti jo taivaalla.

Dalvadas kuun valossa.

Yöpalaksi Saarioisten mikropitsa.

Perjantaiaamu valkeni kuulaana ja pakkasta oli vielä herätessä kymmenisen astetta. Lähdimme heti auringon noustua "tiedustelu"lenkille ylös tunturiin, katsomaan millainen hankikanto siellä vallitsee. Hiihtosää oli mitä mainioin, enää viitisen astetta pakkasta eikä juuri tuullut. Tällä reissulla minulla oli Vanni mukana, mutta päätin että seuraavan päivän pidemmälle retkelle en ottaisi koiria. Avotunturissa hanki kantoi Vannia ihan hyvin, mutta parin kilsan matka mökiltä puurajan yläpuolelle oli kuitenkin osittain upottavaa, eikä hiihtäminen yhdenkään, saati sitten kolmen koiran kanssa ole mitenkään nautinnollista, varsinkaan jos koirat joutuvat tarpomaan upottavassa lumessa. Skadjaroaivilta tultiin alas osittain persmäkeä, kun jäisessä rinteessä suksien vauhti meinasi kohota turhan suureksi. Kai se joku itsesuojeluvaisto on, mikä laittaa heittäytymään persiilleen kun alkaa tarpeeksi hirvittää. Mukavat mustelmat jäivät muistoksi. :D Viimeinen laskeutuminen mökille sujui nyt mukavammin kuin viime vuonna, jolloin olimme kumpikin nurin muutaman metrin välein. Nytkin taidettiin kumpikin kerran-pari pölähtää hankeen, mutta on nuo teräskanttiset sukset kuitenkin vähän paremmin hallittavissa kuin karhut ja myhkyrit... Loppupäivä lenkin jälkeen menikin puita kuskaillessa ja saunavesiä sulatellessa lumesta.

Aamuhetki.

Jokunen tunti myöhemmin aurinko oli jo noussut.

Kodan piippu oli myrskyssä lentänyt tantereelle.

Suunta ylös päin.

Vanni ei ole erityisen hyvä hiihtokoira.

Koivut olivat saaneet höyhenet.

Riekko kipitteli tästä.

Lauantaina hilipastiin koirien kanssa heti aamulla alas autolle hakemaan unohtuneita aurinkolaseja, ja tarkoitus oli myös täydentää juomavesivarastoja Nilijoesta. Joki oli kuitenkin vielä aika hyvässä jäässä, ja vaikka siinä pieni sula kohta olikin, niin sinne olisi ollut vähän hankala päästä vettä hakemaan. Niinpä täytyi vain pärjätä niillä vesillä mitä oli, ja tarvittaessa sulattaa lumesta lisää. Kelkanjälkeä pitkin kävin vielä Tenon rannassa mutkan ennen kuin palasin mökille.

Yöllä sateli lunta, ja aamullakin oli vielä vähän utuista.

Kylänraitti.

Talvinen Teno-joki

Takaisin ylös päästessä usva oli hälvennyt ja aurinko paisteli.

Sitten lähdettiinkin jo kohta tunturiin hiihtoretkelle, repussa puita ja makkaraa tulistelua ajatellen. Nousu oli pehmeässä lumessa vähän takkuinen (minun nousukarvatkin päätyivät lopulta miehen suksiin), mutta ylhäällä tunturissa vaivannäkö palkittiin: Ihan huikea aurinkoinen ja lämmin ilma, ei juurikaan tuulta (vielä tässä vaiheessa), kantavat hanget ja kauniit maisemat ympärillä. Puurajan tuntumassa bongasimme jonkin matkan päässä riekkoja koivuissa. Jälkiä oli myös runsaasti, ja kuulemma niitä onkin nyt aika mukavasti tänä talvena. Otimme kohteeksemme suuren laakean tunturin etelässä, nimeltään Jorba-Mavnna dahjege, ja hiihtää päkyttelimme sitä kohti. Pikkuhiljaa tuuli alkoi yltyä, ja päätimme jäädä tulille tunturin rinteen kivitöyräälle. Vähän meinasi olla vilakka siinä istuksiessa, mutta pikaisesti paistettiin makkarat kuitenkin ennen kun lähdimme paluumatkalle. Paluumatka olikin enimmäkseen mukavaa laskettelua edellisyönä sataneessa puuterilumessa, jossa vauhti ei päässyt ihan hurjaksi äitymään. Varsinkin Skadjaroaivilta sai tällä kertaa oikein mukavan laskun, kun rinne ei ollut enää jäinen. Loppumatka koivikossakin sujui suht mukavasti kun etsi aina sopivan kumpareen jota kohti laski, jolloin vauhti pysähtyi ylämäkeen ja saattoi taas katsella uuden määränpään. Yhdellä kertaa kuitenkin jokin meni pieleen ja tumpsahdin suoraan naamalleni kinokseen (edellispostauksessa tästä olikin kuva). Onneksi oli pehmeää lunta. :P Matkalla näimme koivuissa pari kuukkelia. Harmi kun ei sattunut kameran pitkä objektiivi mukaan...

Matalalentoa.

Puuraja saavutettu.

Kuka lie siinä loikkinut.

Pieni hiihtäjä valkeassa maailmassa.

Ihan kelvolliset tulistelumaisemat.

Alkutulet...

...Ja kunnon nuotio.

Pääsiäisherkkuja

Rastigaissa siintää horisontissa vasemmalla. Sieltä olisi varmaan aika hienot näkymät tällä säällä.

Joku on kaivanut kameraa esille hiihtäessään. :P

Hiihtokalusto

Joku muukin oli hiihdellyt täällä.

Kukkula, jolla lepää kissa (?) nimeltään Chai Lai.

Lasketteluosuus alkaa.

Koivikossa on hieman tasaisempaa.

Kyllä lumi on sitten ihanaa!

Yleistä kaaosta.

Sunnuntai olikin sitten autoilupäivä. Karigasniemeä pidemmällä emme käyneet, mutta johan sitä oli siinäkin. Samalla haettiin vielä lisää vettä Sulaojasta. Tälle reissulle hoksasin muuten ottaa neopreenihanskat mukaan ihan tuota vedenottoa ajatellen, ja se kannatti. Olipa mukava täytellä vesipulloja kun käsi pysyi kuivana ja lämpimänä. Pieni mukavuuslisä on aina paikallaan. :) Loppupäivä meni taas perusjutuissa, lumien sulattelussa, puiden kuskaamisessa sekä loikoillessa ja värityskirjaa värittäessä. Nyt ekaa kertaa sain sellaisen käsiini, ja olihan se melko koukuttavaa, mutta myös mukavaa hommaa. Sunnuntain aikana ilma lämpeni plussan puolelle ja etelätuuli sen kuin voimistui. Maanantaina kotiinlähtiessä oli jo 4 astetta lämmintä ja aurinkoinen, hyvinkin keväinen sää. Vähän harmitti lähteä kotiin, olisi ollut mukava suunnata vaikkapa Jäämerelle, mutta eipä auta. Pitää mennä töihin että saa rahaa että saa polttoainetta että pääsee töihin että saa rahaa että saa polttoainetta että pääsee töihin jne... Kovaa on ihmisen elo. Mutta onneksi kevät tulee kohisten ja kesä monine seikkailuineen on edessä!