Retkeilyvuoden avaus

On se tämä elämä menny kiireiseksi kun ei ole kerennyt tietsikan ääreen sen vertaa istua että olisi blogia pitänyt ajantasalla. Kevät toi tullessaan pikku projekteja, kuten talon maalaamisen, 700 kg kattohuopaa (ja sen asennusta), pihanlaittoa, suursiivousta jne, joten välillä tuntuu että vuorokaudessa eivät tunnit riitä kaikkeen.

Retkeilyä olen kuitenkin kerennyt pikkuisen harrastaa. Kaksi viikkoa sitten, kun kesä tulla tupsahti kertaryminällä, niin pakkasin yöpymiskamppeet pikkurinkkaan ensimmäistä kertaa tälle vuodelle. Kyllä nyt olen ollut aika huono retkeilijä, kun vuoden eka retkiyö pääsi toukokuulle asti venähtämään, mutta kai se on parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Lähdin liikkeelle aika myöhään kotipihasta, aikomuksenani käppäillä tuohon muutaman kilometrin päähän missä olisi vähän kuivempaa maastoa ja jonkinlainen mahdollisuus löytää telttapaikka. Matka lämpimässä kevätillassa lintujen konsertin säestäessä kulkua, tuntui varsin mukavalta. Jalassa oli kumpparit, koska lunta oli vielä maassa ja vettä sitäkin enemmän. Kuorihousutkin olin laittanut jalkaan, koska en vaan voinut käsittää että ilma oli lämmin. Se kostautui, mutta enpä antanut pienen hikoilun häiritä.

En ollut aiemmin käynyt tuolla alueella, joten en tiennyt juurikaan mitä olisi edessä. Vaikka kartalla maasto näyttäisi mukavalle kangasmaastolle, niin todellisuudessa paikalla voikin olla tiheä taimikko, johon ei telttaa pystytetä hyvällä tahdollakaan. No, onneksi tällä kertaa löytyi ihan oikeaa metsääkin ja sopiva paikka teltallekin suht helposti. Mielenpahoitukselta en kuitenkaan välttynyt, sillä tottahan pienen metsäautotien päästä löytyi jonkun idiootin kaatopaikka, pitäen sisällään mm. skootterin. Olisikohan maailma vähän parempi paikka jos nuo roskaajat lähetettäisiin vaikka maata kiertävälle radalle?

Uuden teltan pystytys vähän vastusti, joten sen kanssa meni hiukan aikaa. Ilta oli jo sen verran pitkällä, että en jaksanut, enkä oikeastaan nähnyt tarpeelliseksikaan alkaa viritellä tulia risukeittimeen. Söin iltapalaksi palan patonkia ja limukan ja painelimme koirien kanssa teltan uumeniin. Oli aika mukava olla taas pitkästä aikaa metässä yötä ja kuunnella lintujen ääniä. Laulurastas piti senkokoista meteliä, että unta siinä ei pahemmin saanut, mutta enkös ollut juuri lintuja tullutkin kuuntelemaan. Siinä iltapalalla tulin vilkaisseeksi retkikartasta vähän tarkemmin että missäs sitä oikein ollaan, ja huomasin että paikan nimihän on Murhikangas. Onneksi olen varsin mielikuvitukseton ihminen, nimittäin muuten olisin voinut ruveta keksimään päässäni monenmoisia syitä moiselle nimelle.

Auringonlasku oli todellisuudessa paljon hienompi kuin kuvassa.

Kevään eka leiri pystyssä.

Iltapala.

Yö meni varsin katkonaisesti. Kun laulurastas meni nukkumaan, niin seuraava porukka aloitti konserttinsa, ja välillä joku kaveri lenteli teltan yli ees taas. Aamuyöstä kun kömmin teltasta ulos, niin ihan läheltä lähti lentoon valtava ukkometso, ja siinä kohtaa se laulurastaskin oli taas virittänyt äänihuulensa uuteen nousuun.

Aurinkoiseen aamuun on hyvä herätä.

Mukavasti on tilaa uudessa asumuksessa.

"Nukuin" ruhtinaalisen pitkään, eli melkein kahdeksaan asti (viime aikoina on tullut noustua siinä viiteen mennessä), kunnes nousin aamupuuron keittoon. Tai no puuroveden, mutta kuitenkin. Risukeittimeen löytyi reilusti polttopuuta lähistöltä ja pian olikin pannullinen kiehuvaa vettä puuroon ja teehen. On se vaan kätevä vekotin.

Täydellisyyttä hipova aamuhetki.

Uudessa teltassani on erikoinen pakkauspussi.

Omaisuus paketissa. Matka jatkuu taas.

Rauhallisen aamupalastelun jälkeen leiri pakettiin ja kotimatkalle. Poikkesin Murhikankaan korkeimmalle kohdalle ja törmäsin siellä pitkänomaiseen ystävään:

Rauhallinen mamma oli tämä. Vanni taisi sen päältä kävellä, mutta ei se juuri reagoinut, ja antoi kuviakin ottaa, mitä nyt vähän piti vahtia ettei tuo omituinen kummajainen nyt sentään liian lähelle tule. Ja tokihan minä käärmeen yksityisyyttä kunnioitin, ja muutaman kuvan jälkeen tiemme erkanivat. Laskeuduttuani alas tielle, ihmettelin kummallista ääntä, kunnes tajusin mistä on kyse. Sulamisvesilammikoissa kävi mieletön molske, loiske ja kurnutus, ja lähempi tarkastelu paljastikin sammakoiden kutupuuhien olevan kovassa vauhdissa.

Matkalla tapasin vielä yhden sammakon, joka paistatteli päivää keskellä tietä. Minä tietenkin otin ja siirsin sen tien reunaan, ettei se jäisi auton alle. Ojassa näin myös ensimmäisiä leskenlehtiä. Ihmettelin kun siinä kulkiessa alkoi tulla kauhean kuuma, ja kotona yllätyin kun mittari näytti +15 astetta. Kesä oli saapunut ja retkikausi avattu!