Kesäretki Tiilikkajärvellä

Viime viikonloppuna teimme ystäväni kanssa tyttöittenretken Tiilikkajärven kansallispuistoon, joka vaikutti sopivalta kohteelta viikonloppuretkelle ja oli sijainniltaan edes jokseensakin Muhoksen ja Kuopion puolivälissä. Tällä kertaa minulle tarjoutui mahdollisuus lähteä ilman omia koiria (lämmin kiitos hoitopaikoille), joten käytin tilaisuuden hyödykseni ja päätin kokeilla retkeilyä ilman kiskomisia, solmiutuvia hihnoja, ylimääräisten reppujen pukemista ja muuta sellaista venkslausta. Kaverin koirat kuitenkin lähtivät mukaan, joten ihan täysin koiratonta reissua tästäkään ei toki tullut.

Perjantaipäivä oli melkoisen kiireinen: Aamulla kuudelta töihin ja siellä pikaisesti hommat valmiiksi, puoli yhdeksältä kotiin ja suihkuun, naaman kampaus ja autoon, autolla Puolangalle mökille, sieltä isotädin hautajaisiin, piipahdus vielä mökillä ja sitten viimein auton keula kohti Kajaania ja Rautavaaraa. Olin puolisen tuntia aikataulusta edellä (sovimme tapaavamme n. 18.30 lähtöpisteessä), joten koitin kuluttaa aikaani Kajaanissa. En tunne kaupunkia yhtään, mutta onnistuin jotenkin löytämään sieltä Citymarketin, mistä sain jäätelöä. Kuitenkin olin jo ehtinyt unohtaa mitä reittiä olin sinne tullut, joten poispääsy oli melko tuskaista. Navigaattori ohjasi minua milloin minnekin parkkihalliin tai p-paikoille, ja lopulta kun päätin olla uskomatta sitä niin pääsin viimein oikealle tielle. Loppumatkan navigaattori ohjasikin suht kiltisti perille saakka, ja ajoitus osuikin aika nappiin ja olimme retkikaverin kanssa lähes yhtäaikaa paikanpäällä.

Ensimmäisen yön olimme suunnitelleet viettävämme Kosevan tuvalla. Tiilikkajärvellä kun ei saa leiriytyä kuin tietyillä alueilla, niin vaihtoehtoja ei juurikaan ollut. Pystytimme teltan tuvan tulipaikan läheisyyteen kauniille hiekkarannalle. Myöhemmin tuvalle saapui kahden naisen retkue, ja pari retkeilijää poikkesi siinä myös, mutta muuten oli hyvinkin rauhallista. Illalliseksi teimme pyttipannua ja jokusen makkarankin paistoimme, kaakaota ja keksejä unohtamatta. Ilta oli lämmin ja tyyni, ja valvoimme aika myöhään. Juuri nukkumaanmennessä alkoi sataa, ja sadetta taisi riittää aamuun asti.

Aamu valkeni harmaana ja tyynenä, mutta kuitenkin lämpimänä. Edellisen hellepäivän jäljiltä koko yö oli ollut lämmin, välillä oli jopa kuuma nukkua. Nousimme ylös melko aikaisin, paistelimme munia ja pekonia ja tulistelimme kaikessa rauhassa ennen kuin pakkailimme kamppeet kasaan ja jatkoimme matkaa.

Matka jatkui ensin takaisin autolle, mistä nappasimme mukaan vähän lisää evästä ja vesitäydennystä (järvivesi tuskin olisi juomakelpoista ilman keittämistä, joten kuljetimme kaiken juomaveden mukanamme) ja sitten jatkoimme järven itäpuolta kohti Tiilikanautiota. Alkumatkasta polku oli melko märkää ja pitkostetut kohdat lähes vaarallisen liukkaat ja paikoin hyvin lahotkin. Hitaasti ja varovasti sai edetä jotta pysyi pystyssä, mutta muutaman kilometrin jälkeen tilanne helpottui uusittujen pitkosten myötä ja matka taittui jouhevammin. Koirakiven tulipaikalla yhytimme tuvalla yöpyneet naiset, jotka kertoivat että Selkäsalmen yli pääsisi kahlaamalla ja uimalla Kalmoniemestä Pohjoisniemeen. Innostuimme ajatuksesta ja suunnittelimme käyttävämme sitä reittiä paluumatkalla sunnuntaina. Pidimme tulipaikalla lyhyen suklaatauon ja jatkoimme sitten Tiilikanaution pihapiirin läpi Autionkierrokselle.

Tiilikanautio oli mielenkiintoinen paikka. Hyvin vanhassa pihapiirissä on ehtinyt sattua ja tapahtua monenlaista. Tuvan pöydällä oli tietoa paikan historiasta, ja vaikkemme kaikkia lappusia lukeneetkaan, niin silmäni osuivat epäilemättä kaikkein karmivimmasta tapahtumasta kertovaan paperiin. 1600-luvun lopulla tuvassa oli asunut perhe, jonka vanhemmat pahan nälänhädän keskellä surmasivat ja söivät omat lapsensa ja myöhemmin vielä yhden orpolapsen. Perheen äiti oli tuomittu vankeuteen ja roviolle ja ties mitä, mutta hänen lopullisesta kohtalostaan ei ole olemassa dokumenttia. Isä taas oli ollut jo valmiiksi pahoin nälkiintynyt ja oli sitten kuollut vankilassa. Melko hurja tapaus. Pihapiiri oli kaikkinensa todella sievä, hienoa että se on säilynyt ja että sitä pidetään kunnossa.

Autionkierroksella kuljettiin lähes kokoajan suolla pitkospuita pitkin, ja mikäs sen mukavampaa kuin helppoa kävelyä kauniissa suomaisemassa niittyvillojen keskellä. Kierros päättyi Uiton kämpälle, mistä jatkoimme suoraan toisen yön leiripaikalle Venäjänhiekalle. Etukäteen olimme ajatelleet kiertää vielä Uitonkierron, mutta jotenkin meno ei luistanut nyt oikein hyvin, joten olimme molemmat sitä mieltä että jäädään suoraan leiripaikalle, tehdään ruokaa ja tulistellaan, vietetään kaikessa rauhassa aikaa nyt kun pitkästä aikaa taas tapaamme.

Aamupäivän aikana oli alkanut tuulla kovaa pohjoisen suunnasta ja tuuli tietenkin osui suoraan nuotiopaikallekin. Saimme kuitenkin tulet tehtyä ja pottunyytin lämpenemään. Pikkuhiljaa horisontti alkoi muuttua harmaaksi ja kohtapa saimmekin jo mojovan sadekuuron niskaamme. Siinä kun leikkasin savukylkeä ja sipulia kaatosateessa, niin tuli hiukan ristiriitainen olo. En oikein tiedä oliko tilanne kurja vaiko sittenkin melko koominen. Ruoka siinä kuitenkin valmistui (joskin potut epäonnistuivat kun folio paloi rikki heti kättelyssä) ja saimme syötyä sateen ja tuulen keskellä, läpimärkinä tottakai. Näin lämpimillä keleillä nuo juoksukamppeet ovat muuten aika mainiot retkeilyssäkin. Ei haittaa pieni kastuminenkaan, kun ne kuivuvat päällä melkein yhtä nopsaan kuin kastuvatkin. Ja kulkiessa ne hengittävät ja ovat kevyen ja mukavan tuntoiset päällä. Sade lakkasi aikanaan ja pääsimme pystyttämään teltan.

Luppoaikaa jäi sen verran paljon, että ehdimme käydä vielä iltakävelyllä Kalmoniemen kärjessä katsomassa mahdollista ylityspaikkaa, että tohditaanko siitä lähteä yrittämään yli. Eipä tuo mitenkään mahdottomalta tehtävältä vaikuttanut, ainakaan tyynellä säällä katsottuna, ja kuuleman mukaan varsinainen uintimatka olisi kohtuu lyhyt ja loput sitten kahlaamista. Palailimme takaisin teltalle lätynpaistoon, minkä jälkeen painuimmekin aika pian teltan suojiin pois polttiaisten armoilta. Venäjänhiekka on arvatenkin suosittu leiripaikka, sillä meidänkin kanssa yhtäaikaa paikalla oli neljä muutakin telttaporukkaa. Onneksi tilaa oli mukavasti niin ei tarvinnut ihan vierekkäin olla. Me saimme vielä paikkamme pienen kumpareen takaa, mistä ei ollut näköyhteyttä kuin yhteen muista teltoista.

Yön aikana nousi jälleen kova tuuli, joka tuntui vain yltyvän ja yltyvän. Nousimme hyvissä ajoin ylös, paistoimme nopsaan pekonit ja munat trangialla ja pakkasimme kamppeet kasaan. Aamupalan aikana seurailimme tuulen kehittymistä ja yksissä tuumin päätimme että uintireissu jätetään nyt tekemättä. Kovassa aallokossa uiminen ei ole ihan vaaratonta, ja vähintäänkin kaikki tavarat olisivat kastuneet. Koirillakin olisi voinut olla vaikeuksia uida pidempää matkaa aallokon keskellä. Eikä kylmennyt ilmakaan ihan hirveästi houkuttanut uintihommaan ryhtymään. Niinpä suunta otettiin Kalmoniemen sijaan eilisille jäljille. Koko Autionkierrosta meidän ei toki olisi tarvinnut kiertää toistamiseen, jos vain olisimme tajunneet että Uiton kämpältä pitäisikin lähteä eri suuntaan kuin sinne mistä olimme edellispäivänä tulleet. Noh, kilometrin verran siinä vain tuli ylimääräistä, ja sievää suomaisemaa katseli ihan mielellään uudelleenkin. Isompia taukoja emme enää pitäneet vaan käppäilimme melko suorilta parkkipaikalle. Jotakuinkin 9 kilsaa matkaa otti 2,5 tuntia, ja puolilta päivin pääsimmekin jo kotimatkalle. Kiva retki, mukava retkikohde, ja retkiseura ensiluokkaista. :)

Retkikohteena Tiilikkajärvi oli oikein kiva. Kaunis luonto, pääasiassa hyväkuntoiset polut ja pitkokset (pientä pätkää lukuun ottamatta, mutta jospa nekin pian uusittaisiin), selkeät opasteet ja siistit tauko/leiripaikat (huusseissa jopa vessapaperit valmiina!). Korkeuseroja ei juurikaan ole, joten polut olivat myös helppokulkuisia. Kulkijoita oli paljon, mikä nyt oli toki arvattavissakin kun kyseessä on suht helposti saavutettavissa oleva kohde, joka on myös vesilläliikkujien suosiossa. Mutta kylläpä tuonne hyvin sekaan mahtui. 

Harvemmin noissa retkikohteissa tulee kiinnitettyä huomiota huussien sisustukseen, mutta tällä kertaa niissä oli aika mahtavia pieniä yksityiskohtia, josta ehdottomasti lisäpisteitä Tiilikkajärvelle! Antaa kuvien kertoa lisää:

Nyt tuleekin sitten vähän taukoa retkeilyyn, kun tähän pahimpaan sääskiaikaan ei oikein ole kiva lähteä. Jotain päiväretkeä nyt voisi toki tehdä, mutta katsotaan miten innostutaan nämä muutamat viikonloput tässä kuluttamaan. Neljän viikon päästä alkaa loma ja sittenpä sitä taas mennäänkin kohti pohjoista. Monenlaista suunnitelmaa olisi retkeilyn saralla olemassa, mutta senpä näkee sitten että minne päädytään. :)