maanantai 15. kesäkuuta 2015

Viikonloppuretki Korouomassa

Onhan tätä jo pitkään suunniteltu että kävisimme Korouomankin katsomassa. Nyt oli sopiva sauma lähteä, ja säätieennustekin näytti lupaavalta, joten matkaan siis. Miehen perheen mökki on siinä aika lähellä, joten kyyti reitin alkupäähän saatiin järjestymään ja oma auto vietiin odottelemaan reitin loppupäähän. Lähtöpisteeksi valikoitui pikkutie noin kilometrin verran Koronlatvajärveltä etelään. Näin säästimme vähän aikaa kun lähtö venyi niin myöhäiseksi. Tavoite oli kävellä niin pitkälle kuin jaksetaan ja sitten leiriytyä joko jollekin laavulle tai sitten telttaan.


Ensimmäinen tauko pidettiin Koronlatvajärvellä. Kallion päältä näkyi kaunis maisema ja haukka liiteli järven yllä. Liekö ollut pesä jossain lähellä. Emme häirinneet kauaa.





Tuolla reitin eteläpäässä polku oli erittäin helppokulkuista. Tasaista havumetsää ja pieniä kirkasvetisiä lampia vähän väliä, hieno maisema kesäillassa käveltäväksi. Tyyntä, välillä pientä tihkua ja mikä parasta: ei sääskiä! Yhtäkkiä polun vierestä lehahti lentoon isokokoinen koppelo ja jätti pienet poikasensa siihen piipittämään ja juoksemaan suoraan surman suuhun. Säikähdin ihan mielettömästi, sillä tiesin että jos koirat vaan hoksaavat poikaset niin se on niiden lorun loppu se, tai no ainakin kahden. Onneksi luonto hoiti asian niin kuin pitää, ja koirat huomasivat ainoastaan emon siipirikkoesityksen ja keskittyivät vouhkaamaan sen perään niiden viiden sekunnin ajan, mikä minulta meni reagoida tilanteeseen ja keräillä hurttien hihnat lyhyemmälle. Poikaset siis pelastuivat.

Koivulammen laavu, joka oli potentiaalinen yöpaikkamme, oli täysin veden vallassa. Harmi, sillä se näytti oikein sievältä paikalta. Tässäpä saimme muistutuksen siitä, että ei pitäisi laskea koskaan sen varaan, että yöpaikka järjestyy sieltä minne on merkitty laavu, tupa tms. Kaikenlaista yllätystä voi olla vastassa. Siksi oma majoite on aina syytä pitää mukana, vaikka sen raahaaminen joskus tuntuukin turhauttavalta kun laavuja löytyy suunnilleen joka toisen lätäkön rannalta.

 Ensin ajattelimme suunnata neljän kilometrin päässä sijaitsevalle Pajupuron autiotuvalle, mutta huomattuamme että meidän perässämme tulee toinen retkeilijäporukka, annoimme tilaa heille ja päätimmekin jäädä telttailemaan johonkin sopivaan paikkaan. Määtänniityn kohdalla tuli kovempi sadekuuro, jonka ajan teimme ladon portailla sotasuunnitelmaa. Kartasta bongasimme harjun toisella puolella muutamia lampia ja sovimme että suunnistamme sinne ja etsimme sopivan leiripaikan sieltä. Päädyimme lopulta Kaivoslammen vuokrakodalle, joka oli tyhjä. Päättelimme että ketään tuskin haittaisi jos leiriytyisimme kodan pihapiirissä, ja törkeästi käytimme myös kodan ulkotulipaikkaa ja puuliiteriä hyödyksemme. Toivottavasti emme tehneet kovin pahaa rikettä. :)










Päivällinen tuli hieman myöhässä, noin puolen yön aikaan, mutta eihän retkellä ja varsinkaan kesällä tarvitse kelloa katsoa. Savukylkeä ja nyyttipottuja oli ruokalistalla. Sitten teltta pystyyn ja unten maille. Hyvin maittoi uni, joskin aamuyöstä alkoi tulla kuuma ja makuupussi muuntui peitoksi. Lintujen laulu oli kovimmillaan neljän-viiden maissa. Aamu valkeni aurinkoisena, mies oli jo noussut aiemmin, itse olisin vielä voinut nukkua pidempäänkin, mutta puoli kahdeksan aikaan kuitenkin kömmin ulos teltasta sievään aamuun. Aamupalaksi puuroa sekä kaakaota ja keksejä. Puoli kymmenen aikaan olimme jo taas polulla.





Ihana aamu.

Telttakaveri.







Kipusimme harjun yli takaisin reitille. Ladon kohdalla jouduimme taas pysähtymään, kun näytti että kohta tulee vettä ja paljon. Siispä laitoimme sadetakit päälle vain huomataksemme hetken kuluttua että eipä sitä sadetta tullutkaan. Jälleen siis pysähdys ja sadekamppeet pois. Melko arpomista. :D Pidimme taukoa autiotuvalla, jossa oli myös kahden naisen retkue tauolla. Heidän lähdettyään istuimme hetken aikaa tuvassa ja kohta sitä vettä sitten tulikin oikein kunnolla. Odottelimme tuvassa sateen laantumiseen asti ja jatkoimme matkaa poutasäässä. Aika kiva tuuri että satuimme tuonne juuri oikeaan aikaan.














Matka jatkui Korojoen vartta mukaillen helpohkoa polkua pitkin kohti pohjoista. Kaunista jokivarsimaisemaa, välillä pieniä koskia, välillä isompia, välillä verkkaista virtausta. Pikkuhiljaa maasto alkoi saada enemmän muotoa ja rotkolaakso hahmottua yhä selkeämmin. Kevättulva oli jäljistä päätellen ollut todella korkealla ja jättänyt jälkiään maastoon. Ilma oli pääasiassa pilvinen, mutta välillä aurinkokin näyttäytyi ja lämmitti mukavasti. Aika täydellistä retkeilyä.























Ruskeavirran putouksen luona pidimme pikaisen lounastauon. Ruokalistalla oli tällä kertaa kokeilussa pari valmisruoka-annosta; Erämessuilta saatu Blåbandin kana-peruna-pinaattipata sekä Reiterin Travellunch pasta polognese. Pastan mies sai uppoamaan kokonaan, joskin eväs oli kuulemma turhan suolaista. Pinaattimuhennoksen söimme minä ja koirat. Se oli kauniisti sanottuna ihan kauhean makuista, mutta kaipa sillä vähän sai nälkää siirtymään. Koiratkaan eivät ihan riemusta kiljuneet sitä maistellessaan. En voi siis erityisesti suositella maistamaan. :P

Tuo vihreä yökötys. Hyih.






Lounastauon jälkeen matka jatkui pikataipaleena Piippukallion laavujen ja kodan ohi. Väkeä tuli vastaan runsain mitoin, joten emme jääneet ihmettelemään vaan jatkoimme matkaamme kohti "väljempiä vesiä". Maasto muuttui kosteammaksi ja metsätyyppi lehdoiksi. Olimmekin lehtojensuojelualueella. Kaunista jokivartta tämäkin, ja polku todella helppokulkuinen. Jossain vaiheessa matkaa repustani alkoi tulla kaasun hajua. Ehdin jo vähän säikähtää että ei kai vain toinen Trangian kaasupurkeista vuoda, mutta tarkempi tutkimus paljasti että lihapullapakettihan se vain oli saanut pienen osuman ja vuoti pahanhajuista kaasua ilmoille. Parempi näin. Puristelin paketista loputkin ilmat ulos ja siihen loppuivat hajuhaitat.

Helpon osuuden jälkeen polku haarautui, ja alkoi loputtomantuntoinen nousu ylös. Rinne oli jyrkkä ja polku kivinen ja juurakkoinen, ja ylämäkeä tuntui vaan riittävän ja riittävän. Lopulta ylämäki loiveni ja maasto muuttui kallioisemmaksi ja maisemat alas rotkoon paljastuivat. Vastaan tuli pariskunta, jonka kanssa vaihdoimme muutaman sanan. Julmakallion laavulle ei kuulemma olisi enää pitkästi. Hyvä niin, sillä jalat olivat jo melko väsyneet kiipeämisen jäljiltä. Ajattelimme että pidämme laavulla kunnon tauon ja mietimme sitten jatkosuunnitelmia. 

Sallilla on tapana hakeutua aina jyrkänteiden reunoille maisemia katselemaan. Tälläkin kertaa se riensi tyytyväisenä kallion reunalle ja en kerennyt yhtään ajattelemaan tilannetta kun näin sen ravistelevan itseään sillä seurauksella, että sen repussa ollut retkipatja putosi sievässä kaaressa maahan jatkaen siitä matkaansa, minnekäs muuallekaan kuin reunan yli alas rotkoon. Noh, oma vikani kun en ollut tarkistanut että se on kunnolla kiinni repussa (meinaavat vähän väliä löystyä ne hihnat millä ne kiinnitetään). Eipä tuo onneksi suuri menetys ollut, mutta luonnossa on nyt vain yksi roska enemmän. :/






Hopsan, mitenkäs se alusta nyt tuolleen...



Laavukin löytyi lopulta, ja jopas se olikin upealla paikalla. Raskaan nousun jälkeen tuntui mukavalta saada vaihtaa kengät krokseihin ja vapauttaa selkä rinkan painosta. Ilmoitin haluavani lättyjä, ja hetken asiaa mietittyämme päätimme että teemme jo nyt päivällisenkin ja jälkkäriksi sitten lätyt. Lihapullat pannulle ja muussivesi kiehumaan. Niin, laavun vesipiste ei olekaan ihan lähellä, vaan noin kolmensadan metrin päässä polun varressa. Onneksi olimme ennakoineet tämän ja ottaneet vesi"sankon" mukaan, joten saimme haettua kerralla isomman määrän, joka riitti koko ajalle. 







Syönnin jälkeen olimme molemmat melko väsyneitä, eikä muitakaan kulkijoita näkynyt, joten yhteispäätöksellä jäimme laavulle yöksi. Juuri ja juuri saimme pedit valmiiksi ja kaikki tavarat ja koirat laavun suojiin, kun pohjoisen suunnasta tuli kunnon kaatosade niskaan. Vettä, ja välillä rakeitakin tuli laavuun sisälle asti ja koko laakso peittyi harmaaseen usvaan. Aika äkkiä taivaanrannassa alkoi kuitenkin näkyä vaaleampaakin sävyä ja taivas rupesi selkenemään. Itse nukahdin tällä välin, joten en päässyt todistamaan sään vaihtumista. Mies oli kuitenkin seurannut tapahtumaa ja ottanut kuviakin. Puolen yön aikaan heräsin ja silloin oli jo selkeää ja aurinko oli juuri painumassa horisontin taa. Noilla korkeuksilla se taitaa vielä ihan hetken aikaa käydä horisontin alapuolella, mutta melkein tuota voi jo keskiyönauringoksikin kutsua. Sanoinkuvailemattoman hieno näky, joka ei kuvissa tietenkään välity samalla tavalla. Illan ja yön aikana laavun ohi kulki pari porukkaa, mutta muuten saimme olla keskenämme.













Aamu valkeni aurinkoisena. Puoli seitsemän aikaan könysimme ylös laavusta, vaikka vielä olisi nukuttanutkin. Kymmenen tunnin makaamisen jälkeen vaan alkoi jo olla selkä ja niska sen verran jumissa, että eiköhän nukkuminen alkanut jo riittää. Tulia emme tehneet, vaan keittelimme Trangialla vettä puuroon ja kaakaohon/kahviin. Pikkuhiljaa pakkailimme kamppeet kasaan, teimme vähän lisää puita sekä kiehisiä, ja puoli kymmenen maissa lähdimme reitin viimeiselle osuudelle.












Polku jatkui jo hieman helpompikulkuisena, ja jyrkin lasku tapahtui portaita pitkin. Pääsin laskuissa 379:ään portaaseen, hieman tuntui jo jaloissa tärinää noiden jälkeen. Mutta silti laskeudun mieluummin portaita kuin juurakkoista/kivikkoista jyrkkää rinnettä rinkan ja koirien kanssa. Portaiden jälkeen saavuimme Pirunkirkon laavulle. Nätti paikka tämäkin, ehkä tarkoitettu enemmänkin päiväretken taukopaikaksi kuin yöpymiseen, vaikka siistissä kunnossa olevalla laavulla olisi toki pystynyt yöpymäänkin. Tällä laavulla olen piipahtanut kerran aiemminkin joitakin vuosia sitten. Pirunkirkon jälkeen siirryttiin suo-osuuden yli kanjonin toiselle laidalle, josta alettiin hiljakseen nousta ylöspäin. Viimeinen etappi ennen parkkipaikkaa oli Koivukönkään putous ja laavu. Siinä piti tietenkin pysähtyä räpsimään valokuvia komeista kuohuista. Laavu oli myös hirmuisen viihtyisän näköinen ja todella siisti. Sitten enää muutaman sadan metrin matka P-paikalle, jossa auto meitä kiltisti oli odottamassa. Koirat ja kamppeet autoon, paluulimukat auki ja kotimatkalle.

Kuva: TM

Kuva: TM


























Onnistunut ja hieno reissu. Säät olivat muutamaa sadekuuroa lukuun ottamatta suotuisat ja sääskistä ei vielä ollut riesaa. Muita kulkijoita toki näkyi paljon, mutta se oli toki odotettavissakin, mutta silti saimme olla molemmissa leiripaikoissa suht rauhassa. Maisemat ja luonto olivat kyllä näkemisen arvoiset ja reitti suht helppokulkuinen, jos ei tätä yläpolkua huomioida. Panimme kuitenkin merkille, että rakenteet, kuten sillat ja pitkokset olivat paikoin jo aika huonossa kunnossa, ja pari jopa vähän vaarallistakin paikkaa löytyi, joissa lahot pitkokset toimivat siltana kivilouhikoissa. Sellaisessa kohdassa saisi olla kyllä ehyt ja muutenkin jämäkämpi silta. Samoin opasteita olisi voinut olla vähän paremmin, varsinkin reitin loppupäässä. 

Tämä oli ensimmäinen pidempi reissu uusien kenkieni kanssa. Kengän alle laitoin ensin alimaiseksi ohuet polyestersukat ja niiden päälle toiset, ohuehkot keinokuituiset urheilu/vaellussukat. Tällä yhdistelmällä kengät toimivat paremmin kuin pelkällä paksulla villafroteella, joka hankasi isovarpaiden pohjat rakoille Julman Ölkyn kierroksella. Mutta tämä on ehkä enemmän sukkien kuin kenkien ongelma. Kengät itse toimivat hyvin sekä kivellä että pehmeälläkin polulla, pitävät veden ja tuntuvat hyvältä jalassa. Enpä löydä moittimista. Miehellä oli testissä uusi rinkkansa, Bergans Trollhetta 75. Kuulemma rinkka toimi oikein hyvin, eikä siitäkään tainnut kummempia moitteita löytyä. 

Nyt sitten alkaakin jo uusi pakkausoperaatio, sillä keskiviikkona suuntaamme pohjoiseen ja torstaina olisi tarkoitus nostaa rinkat selkään jossain päin Finnmarkia. Muutaman päivän juhannusretki siis tiedossa. toiveissa olisi nähdä keskiyönaurinko. :)

10 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia! Hauskat muuten nuo koiran selkäreput, enpä ole ennen nähnyt. Meijän koira ei tuohon hommaan taitas suostua. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ne reput ovat kyllä ihan kätevät, niin on pikkuisen vähemmän painoa omassa repussa. Koirat kantavat siis lähinnä omat ruokansa ja tavaransa ja sitten meiltä ihmisiltä tulleet roskat. Kovin suurta painoa en ole raskinut koirille laittaa. Eivät nuokaan kovin paljon reppujaan arvosta, mutta tyytyvät kohtaloonsa. :D

      Poista
  2. Voi että miten ihana reissu teillä on ollut :) Tuon keskiyön auringon haluaisin kyllä joskus kokea pohjoisessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan se kyllä varsin onnistunut retki. Keskiyönaurinko on ehdottomasti kokemisen arvoinen juttu, suosittelen! :)

      Poista
  3. Jep. jep kyllä oli hienot kuvat ja jutut reissusta . Siinä kun kattelin teidän varusteita ja toimia niin kyllä näki että ammattilaiset oli asialla , ja karvakuonot olivat innolla mukana . Siihen ku ottas vielä mukaan pari hyvin koulutettua Itälaika tyttöä juhtakoiriksi niin pääsisitte itte vähä helepommalla .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tehdäänpä vaihtokauppa ensi kerralla, me otetaan laikat kantojuhdiksi ja te saatte töppöjalkalauman tilalle. Laikoillehan voisikin jo lastata vähän isommat reput ja enemmän tavaraa selkään. Niin ja kiitokset muuten vielä kyydityksestä!

      Poista
    2. Molemmille kaks Muulia, niin omaan selkään ei tarviskaa ko takin :´)

      Poista
  4. Olipas mukava matkakertomus. Tämän innoittamana lähdemme miehen kanssa saman reissun tekemään :). Kiitos kuvista ja hienosta matkakertomuksesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäsit ja että innostuitte tekin lähtemään. Mukavaa retkeä! :)

      Poista