Laavuilua jälleen

Siinäpä se tuli toinen retkiyö maaliskuullekin. Haaste siis toteutettu tältäkin kuukaudelta. Jokohan uskaltaisin myöntää osallistuvani, kun nämä kylmimmät kuukaudet (jotka sitten eivät olleetkaan lopulta niin kylmiä) on nyt suoritettu. Katotaanpa niin heti huhtikuussa sitten kosahtaa koko homma kun menin nyt tällain leveilemään. Noh, silleppä ei voi sitten mitään.

Oikeastaan minun ei nyt pitänyt lähteä laavulle ensinkään, mutta perjantaiaamuna kello 8.15 sain puhelun, joka sai minut melkeen lentämään persiilleni: lapsuudenystäväni, joka on...noh, miten sen kauniisti sanois... ehkä enemmän semmoinen kaupunki-ihminen, kertoi haluavansa lähteä laavulle yöpymään! Siis täh, nytkö? maaliskuussa? ootko nyt aivan tosissasi? No, oli se, joten pakkohan tuohon oli vastata myöntävästi. Illalla siis alkoi taas tavaraa kasaantua Abiskon pohjalle, ja kaveria varten pakkailin myös Kestreliin erinäistä rojua. Sitten kirvan nokka kohti Isokangasta. Tiet olivat jo lumettomia, mutta tilalla oli peilikirkas jää ja erittäin miellyttävät, syvät ja teräväreunaiset urat. Pientä sivuluisua mentiin välillä, mutta tiellä pysyttiin ja perille päästiin.

Iltarutiineissa ei mitään uutta. Tulet ja petijutut ja makkaranpaistot ja kaakaonkeittämiset, tiedättehän te jo nämä, turha joka postauksessa kovin yksityiskohtaisesti selittää samoja asioita. :D Sää oli mitä mahtavin. Päivällä puhaltanut myrskytuuli oli tyyntynyt ja taivaalla mollotti (melkein) täysi kuu tähtineen. Lämpötila oli jotain nollan tuntumaa, ehkä vähän plussalla jopa. Upea ilta olla laavulla! Yö sujui mukavasti ja ensikertalainenkin kehui nukkuneensa oikein hyvät unet. Jes! Aamulla taas tulistelua ja sitten kamppeet kasaan ja kotiin. Semmoista samaa kaavaahan nämä aina noudattaa, mutta mitäs sitten. Pääasia että on kivaa. :)

Kuluneella viikolla pääsin taas pitkästä aikaa juoksemaankin. Metsäteillä on vielä jääkerrosta paikoitellen, mutta hiekkamontuilla oli jo sen verran sulaa, että siellä pääsi heittämään lenkkiä ilman kaatumisenpelkoa. Ja samalla tuli mukavaa ylä- ja alamäkireeniäkin. Ihmeesti se vain muutamassa viikossa tuo kunto rapistuu, mutta jospa nyt taas pääsisi kunnolla vauhtiin tämänkin harrastuksen kanssa. Täällä kaupungissahan olisi toki määrättömästi sulaa asfalttia missä juosta, mutta jotenkin ajatus ei houkuttele ollenkaan. Haluan juosta metsässä! Toisaalta taas sulat metsät saavat aikaan mahdottoman vaelluskuumeen nousun. Ihan hyvä että tulee taas pakkasjakso niin saa vähän jäitä hattuun tämän asian suhteen. :D 

Aktiiviviikko

Viime viikko oli olevinaan joku hiihtolomaviikko täällä Pohojois-Suomesa. Just joo, toisilla loma, toisilla ei! Mutta eipä silti, tuli ainakin todistettua että retkeily ei välttämättä vaadi edes lomaa töistä. Tai no, riippuu varmaan vähän töistäkin. Itse olen siinä mielessä onnekkaassa asemassa, että mun asiakkaita ei kiinnosta minkänäköisenä menen heitä aamulla palvelemaan. Yhtä iloisia (tai vihaisia jos menen muutamankin minuutin myöhässä) ne ovat, vaikka saapuisinkin paikalle naama turvoksissa ja savulta haisevana suoraan laavulta.

Mutta aloitetaanpa nyt alusta. Ihan ekkana olin edellisviikonlopun mökillä Puolangalla. Hoksasin, että mulla jäi koko syksy väliin mökkeilyn osalta. :O Viimeksi olin käynyt siellä Siikavaaranreissun yhteydessä, ja silloinkin vain muutaman tunnin ajan. Mihin se tuo syksy oikeen meni kun ei ees mökille kerennyt! Olipa ihana taas olla Puolangalla ja saunoa rantasaunassa ja tulistella kodassa. Lunta ei ollut Puolangallakaan erityisen paljoa. Lantikalla olisi luultavasti päässyt pihaan asti, mutta koska en ollut nyt sillä liikenteessä niin kävelin kelkkauraa pitkin viimeisen 1,5 km. Rinkan nostaminen selkään sai taas aikaan mielettömän hyvän fiiliksen. Jokojokojoko pääsee ihan oikeasti retkeileen???

Rentouttavan mökkiviikonlopun jälkeen pääsin taas maanantaina tulille. Kaveri, joka oli lomalla, oli kerrankin innokas lähtemään Isokankaalle tulistelemaan, joten olihan se minunkin lähdettävä. Livistin töistä vähän aikaisemmin ja painelimme Kummunkorvelle räntäsateeseen. Makkaranpaistoa ja kaakaota. Kiva maanantai-iltapäivä. :)

Tiistaina ja keskiviikkona nousin pitkästä aikaa hevosenselkään. Jännä, miten ne nuo reidet ja keskivartalon lihakset vaan kipeytyvät siinä hommassa, vaikka olen kuvitellut olevani ihan kohtalaisessa lihaskunnossa. Kai sitä vaan tekee töitä niin eri lihasryhmillä ratsastaessa. Keskiviikkona varsinkin, kun pääsin estetunnille ekaa kertaa yli 10 vuoteen, niin jopas olin kipeä! :D Pitäis ehkä harrastaa tuotakin lajia vähän useammin, on se nimittäin hyvää reeniä paitsi lihaskunnon, niin myös tasapainon ja kehonhallinnan kannalta. Esteratsastuksessa kun joutuu keskittymään paitsi suoritettavaan tehtävään, hevosen askelten sovittamiseen esteelle, hevosen hallintaan ja laukan lisäämiseen/kokoamiseen, niin myös omaan istuntaan, tasapainoon ja muutoinkin hypyissä mukana pysymiseen. Viimeisiin kolmeen ei tarvisi kiinnittää juurikaan huomiota, jos olisi pohjalla se ratsastusrutiini, joka toki onkin niillä jotka lajia säännöllisesti harrastavat. Oli minullakin joskus, mutta ei enää. Tässä sen huomaa kuinka vaikea laji tuo oikeastaan onkaan. Noh, jospa seuraavaan kertaan en odottaisi kymmentä vuotta. :D

Keskiviikkoiltana sitten alkoi jälleen rinkan pakkaaminen. Suunnaksi otimme, yllätys yllätys, Isokankaan, ja tällä kertaa Isokankaanjärven laavun, koskapa siellä pääsee aivan laavun viereen autolla, ja minulla oli tosiaan herätys aamulla kello 06.00 ja lähtö töihin. Seurana olivat tällä kertaa luottoretkikamu miehineen ja koirineen, ja toki myös oma hunnilauma. Ilta sujui mukavasti nuotiolla (kun se lopulta saatiin syttymään ja palamaan kunnolla). Kokkailimme kevyen iltapalan: savuläskiä ja sipulia ja pottumuusia, ja jälkkäriksi lättyjä. Kaakaota keiteltiin tottakai myös, ja taisipa siinä muutama vaahtokarkkikin pyöriä mukana. Kauheeta. :D Noh, yö sujui oikein kivasti. Juuri ja juuri mahduimme laavuun nukkumaan kaikki kolme. Koirat yöpyivät ekaa kertaa laavun ulkopuolella puussa kiinni, akan mussukat. :'( Mutta henkiin jäivät onneksi. Aamulla sytyttelin retkikamuille tulet (ja olin vähän kateellinen kun saivat jäädä nukkumaan tulen rätinään) ja läksin töihin. 

Lauantaina pääsin vielä kertaalleen tulille, kun minut vietiin Haukiputaalle Kiiminkijoen rantaan tulistelemaan ja makkaranpaistoon. Nätti oli paikka, mutta kova tuuli aiheutti vähän haasteita nuotion kanssa. Noh, hyvinpä tuokin retki silti meni. Kamerahommat jäivät vähemmälle tällä kertaa, mutta eipä nuo mun kuvat nyt ole muutenkaan niin erikoisia. Samat nuotio, makkaratikku ja vesikattila niissä on kaikissa, tausta vaan vaihtelee aina sen mukaan missä millonkin olen. :P

Retkeilyn kannalta varsin hyvä viikko. Liikunnan suhteen olen ollut aivan luvattoman laiska nyt, täytyisi yrittää ryhdistäytyä kyllä nyt ja käydä taas juoksentelemassakin pitkästä aikaa kun alkaa pahimmat jäätikötkin olla sulaneet. Retkiyöhaasteen osalta asiat näyttäis olevan hyvällä mallilla. Tällekin kuulle vielä toinen yö niin ois jo kolme kuukautta suoritettuna! Sitten kohtahan se alkaakin oikea retkikausi niin retkiöitä kertynee ihan mukavasti ihan itsestäänkin. :)

Helmikuun toinen retkiyö

Tulipahan sitten käytyä se toinenkin retkiyö tälle kuulle. Vähän rauhallisempi viikonloppu tälläkertaa niin samapa tuo oli painella mettään yöksi sen sijaan että olisi istunut kotona koneen äärellä koko illan.

Koko eilisen päivän satoi lunta, joten päättelin että omalla pikkukippoautollani olisi turha lähteä yrittämään Isokankaan metsäautoteille. Niinpä kävin hakemassa vähän järeämmän kulkuneuvon alle välttääkseni kiinni jäämisen. Ja hyvä että hain, nimittäin taisin joutua ajelemaan samaa uraa kuin ralliautot aiemmin samana päivänä. Tein pienen kunniakierroksen ennen kuin löysin sopivan paikan autolle. Siitä oli jokusen sadan metrin kävelymatka Kummunkorven laavulle, jolla olin aikonut yöpyä tällä kertaa. Samalla laavulla yövyimme viime syksyn reissulla, hirmu kiva paikka. Olihan muuten mahtava fiilis käppäillä pitkästä aikaa rinkka selässä!

Tulenteon kanssa oli taas työtä. Puut olivat kosteita, enkä ollut varannut mitään tulitikkuja kummempaa sytykettä mukaan. Olisi laavussa ollut jotain sanomalehteä sun muuta, vaan eihän niitä tietenkään voi käyttää jos ei ole ihan pakko. ;) Vuolin kiehisiä, jotka nekään eivät alkaneet palaa kunnolla. Sitten löytyi onneksi puuvajasta koivuklapi, josta sain vähän tuohta. Johan alkoi syttyä! Kiehistenkin arvoitus ratkesi aamulla kun päivänvalossa tutustuin puuvajan valikoimaan tarkemmin. Nehän olivat haapaa! Ihmekös sitä olikin niin helppo vuolla, ja ilmankos ne kiehiset eivät syttyneet. :D Tarkempana ensi kerralla sitten.

Yö meni jälleen loistavasti. Nukuin varmaan pisimmän yhtäjaksoisen pätkän koko retkihistoriani aikana, noin 7 tuntia heräämättä kertaakaan. Aamulla kävin sytyttelemässä nuotion uudelleen ja rymysin vissiin sen verran märässä lumessa, että olin sitten vienyt sitä lunta vaatteiden mukana makuupussin sisällekin. Ihme ja kumma kun oli vähän kosteat tunnelmat. Muuten kyllä tarkeni taas oikein mukavasti. Valoisan koittaessa ylös ja nuotionrippeistä pienet tulet, joilla sain paistettua loput makkarat ja lämmitettyä kaakaoveden. Lähteen vettä en tällä kertaa käyttänyt, koskapa olin ottanut kotoa vettä mukaan siltä varalta että joutuisin menemään jollekin muulle laavulle. Tokihan sitä oisi voinut lumestakin sulattaa, mutta kun tuo rinkka ei muutenkaan painanut juuri mitään niin eipä tuossa isoa vahinkoa tullut vaikka kannoinkin veden mukana.

Ystävänpäivän retki

Hetken hiljaiselon jälkeen on viimeinkin jotain päivitettävää retkeilyrintamalla. Viime viikot ovat menneet muuttohommissa ja uuteen elämään sopeutuessa. Laumamme siis hajaantui, ja sen myötä muutin koirineni takaisin kaupunkiin. Tutuille seuduille kuitenkin päädyin, sillä olen tässä samassa talossa (joskin eri asunnossa) asunut aiemminkin viisi vuotta. Nyt siis ollaan taas ihmistenilmoilla, mutta samalla tavallapa sitä täältäkin pääsee retkeilemään, vaikka metsään ei enää pääsekään kotiovelta.

Helmikuu on jo puolivälissä ja vielä ei ole yhtäkään retkiyötä tullut nukuttua. Joo joo, enhän edes aikonut osallistua siihen haasteeseen, mutta jos kuitenkin yrittäisi edes. :) Kävin koko eilisillan ajan taistelua itseni kanssa, että lähdenkö vaiko en. Luottokamu oli jo kerennyt sopia muuta aktiviteettia eilisillalle, joten kukaan ei ollut potkimassa persiille lähdön suhteen ja jouduin päättämään asian ihan itse. Puoli 10 aikaan illalla sitten kyllästyin jahkailemaan ja rupesin pakkailemaan rinkkaa. Kauhukseni huomasin että en löydä puukkoani mistään, eikä minulla ollut mitään mielikuvaa siitä, mihin olisin sen voinut muuton yhteydessä laittaa. Eihän retkeilystä tulisi yhtään mitään ilman rakasta puukkoani. :(

Noh, puukko löytyi lopulta risukeittimen pussista, joten pakkaaminen saattoi jatkua. Kello oli jo yli kymmenen kun viimein pääsin lähtemään ja olisinko joskus yhdentoista aikaan päässyt viimein laavulle asti (myönnetään, että tein pienen harharetken kun olin jo kerennyt unohtaa että mistä risteyksestä sinne Myllykoskelle nyt käännyttiinkään). Laavulle menevä tie oli erittäin jännittävässä kunnossa: syvät, joskin hyvin painuneet urat ja keskellä kunnon lumivalli. Nooh, mikäs siinä, kaasu pohjassa eteenpäin. P-paikalle päästyäni auto näytti tältä:

Ja joo. EN ajanut penkkaan vaan etupuskuri vain vähän aurasi lunta vähemmäksi tieltä. :P Ei taida kirvasta olla off-road-autoksi, mutta tällä kertaa se ei kuitenkaan jäänyt edes kiinni! Tarkoitus oli kyllä hakea Land Cruiseri isäukolta lainaksi, mutta kun jahkasin lähdön kanssa niin myöhään niin en jaksanut enää kiertää ylimääräistä lenkkiä.

Niin mutta asiaan. Laavvulle päästyäni tein ensimmäisenä tietenkin tulet ja sitten laittamaan makuukset laavuun ja makkaranpaistoon. Polttopuut olivat kosteita, eikä niitä olisi oikein huvittanut palaa kunnolla, kyttelehtivät vain hiljakseen. Noin 120. puhalluksen jälkeen annoin periksi enkä enää yrittänytkään elvyttää tulta. Sen verran oli kuitenkin syntynyt hiillosta, että makkarat sain paistettua ja kaakaovedenkin lämpimäksi. Se riitti. Ja sitten kun sain vesikattilan ritilältä pois ja vähän hämmensin niin johan se alkoikin palaa iloisesti. Latasin siihen muutaman isomman pölkyn siinä toivossa että siinä olisi vielä hiillosta aamulla (eikä tarvisi enää tehdä isoa notskia silloin). Sitten nukkumaan ja odottelemaan että tuleeko mörköjä vai ei.

Ei kuulunut eikä näkynyt mörököllejä sen kummemmin kuin muitakaan kulkijoita. Nukahdin aika pian, mutta kahden aikaan piti käydä viestikeskustelua tämän luottoretkikamuni kanssa. Sillä on selkeesti joku tarve saada häiritä retkiyön uniani aina kahden aikaan. :D No, ei se haittaa! Seuraavan kerran kävin hereillä puoli kuuden maissa, jolloin herättelin melkein hiipuneen nuotion jälleen eloon. Olen oikeastaan aika ylpeä itsestäni että sain tulen elpymään aivan mitättömän pienestä hiilloksesta jälleen kunnon liekkeihin, ja ilman tulitikkuja toki!

Tuossa vaiheessa huomasin myös aavistuksen pienistä vilunväreistä. Tämän olin jo osannut ennakoida ja olin varannut käden ulottuville pähkinäpatukan, jonka vetäsin naamatauluun samantien. Se auttoi, eikä sen koommin enää palellut. Jei, olen taas ratkaissut yhden lähes jokaisella retkellä esiintyvän ongelman!

Aamulla ei olisi millään raskinut nousta lämpimästä makuupussista ylös. Olisko ollut puoli 9 aikaan kun annoin periksi lopulta. Nuotiossa oli juuri sen verran palamatonta puuta, että kokoamalla ne yhteen sain passelit tulet aamukaakaota ja loppuja makkaroita varten. Eikä tälläkään kertaa tarvinnut tulitikkuja. 

Aamupalan jälkeen enää kamppeet kasaan, autolle ja kotia kohti. Nappiin meni jälleen kerran, ei voi muuta sanoa. Tämä oli nyt toinen yksin vietetty yö maastossa, ja eka kerta pimeässä. Jostain syystä en ole koskaan osannut pelätä metsässä, ja näemmä pimeydelläkään ei ollut vaikutusta asiaan. Tokihan koirakin luovat turvallisuutta siinä mielessä, että ainakin ne ilmoittavat jos joku tai jokin alkaa lähestyä laavua. En tokkiinsa tiedä, olisiko noista sitten tositilanteessa mitään muuta apua kun ovat tuommoisia mussukoita. Mutta ainakin heräisin itse tiedostamaan tilanteen. Liekö se sitten hyvä asia ollenkaan. :D 

Nyt olisi sitten helmikuullekin yksi retkiyö nukuttuna. Kai se pitäisi yrittää se toinenkin sitten saada, jos nyt ei kauheita pakkasia taas tulisi. Parin viikon päästä olisi tarkoitus lähteä Puolangalle viikonlopuksi, niin josko sitä siellä vaikka jotain keksisi. Jääpi nähtäväksi. :)

Muokkasin tällä kertaa kuvat vähän isompaan kokoon kuin aiemmin (kiitos vain palautetta antaneelle. ;) ). Vieläkö pitäisi isontaa vai onko nyt hyvä? Itse kun en osaa oikein arvioida kun näen kuvat niin moneen kertaan ja monenkokoisina. :)

Pakkasyöpyminen vol. 2

No niin. Tulihan ne kunnon pakkaset sieltä tällekin talvea. Ulkotyöläisenä en ole kovin onnellinen kovista pakkasista, ja erityisesti säälittää pikkueläimet, joilla ei ole näin vähillä lumilla mitään kunnon suojaa pakkaselta. :( Mutta näin ihmisen kannalta ajateltuna, on näissä ilmoissa ihan hyviäkin puolia: aurinkoiset pakkaspäivät ja kaunis luonto, ja sitten tietenkin mahdollisuus kokeilla rajojaan ja kehittää itseään retkeilijänä. Viimeviikkoisesta onnistuneesta laavuilusta innostuneina aloimme kaverin kanssa suunnitella heti seuraavaa yöpymistä.

Alkuun mietimme laavullemenoa, mutta siihen liittyi muutama ongelma. Ensinnäkin sääennuste lupaili jo alkuviikosta pe-la-yölle lähes 30 asteen pakkasta. Mitättömällä talviretkeilykokemuksella ja kolmen vuodenajan varusteilla yöstä voisi tulla hyvinkin kylmä, ja laavulta ei ihan noin vain siirrytä lämpimään, vaikka auto olisikin lähellä. Toisekseen autojen käynnistäminen lämmittämättä kolmenkympin pakkasilla ei ole hyvä juttu. Olisin toki voinut lainata isäukon lantikkaa, jossa on webasto (ja jolla ei jäisi lumihankeenkaan kiinni. ;) ), mutta aloimme kuitenkin miettiä josko yöpyisimmekin ihan vain omalla pihalla. Silloin voisimme vielä perua koko jutun jos ei sitten muka huvittaisikaan.

Perjantai-iltana mittari näytti lähes -24 asteen pakkaslukemia, kun me elokuvan ja Amarilloillallisen jälkeen viimein pääsimme virittelemään makuualustoja pihamaalle. Päädyimme nukkumaan paljaan taivaan alla kuun loisteessa, kun ei kerran satanut eikä tuullutkaan. Pujottelin Haglöfsin kesäpussin Panyamin sisälle. Hyvin se sinne mahtui, mutta eteen tuli pieni probleema, sillä pussit ovat erikätisiä. Haglöfsissä vetoketju on vasemmalla, kun taas Panyamiin tilasin sen vartavasten oikealle puolelle. Miksi ihmeessä? Älkää kysykö, en tosiaankaan tiedä, kun minusta se on noin vieläpä vaikeampi käyttääkin. -_- Tyhymä mikä tyhymä. Noh, kyllä sinne pussien sisälle lopulta jotenkin pääsi ujuttautumaan. Päällä oli merinokerrasto, villapaita, kevyttoppahousut ja vielä UL-untuvatakki, joka tosin lensi jossain vaiheessa yötä pois päältä kun meinasi tulla kuuma. :P Jalassa oli semipaksut merinosukat sekä pitkävartiset perinteiset  villasukat. Päässä tuttuun tapaan karvareuhka, käsissä merinosormikkaat ja kaulassa puffi. Makuualustana oli tällä kertaa seuraavanlainen yhdistelmä: alimaisena 15 mm solumuovi, sen päällä Neoair ja sen päällä vielä 5 mm solumuovi. Oikein prinsessapatja, vain herne puuttui. -_-

Alkuyön nukuin aika katkonaisesti. Olin koko eukko siellä pussien uumenissa, joten ei voinut oikeen tähtiäkään ihastella. Toki vähän typerää hengittää siellä pussien sisällä, mutta muuten oisi naama jäätynyt. Ja tälleen yhden yön aikana se kosteus ei vielä ehdi juuri vaikuttaa mihinkään. Pidemmät reissut sitten asia erikseen. Kahden aikaan tosiaan alkoi olla melko lämmin, joten siirsin untuvatakin päältä pois lantion kohdalle lisälämmikkeeksi. Sen jälkeen nukuinkin tosi hyvin puoli 7 saakka, jolloin sisäinen kelloni herätti minut (se ei ymmärrä, että viikonloppuisin se en ole minä jonka ne hevoset pitää ruokkia 7.00). Tuossa vaiheessa oli jo vähän semmoinen viileä, ja varsinkin varpaat alkoivat hiljalleen kylmettyä. Kaveri luovutti tässä vaiheessa ja nousi ylös ja painui sisälle kaakaota keittelemään. Itse koitin vielä saada unen, mutta tunnin jälkeen luovutin ja nousin myöskin ylös. Aamun pakkaslukema näytti tältä:

Eipä voi oikein muuta kuin olla tyytyväinen tähänkin yöhön. En olisi itsekään uskonut että pystyn nukkumaan nykyisellä varustuksellani mukavasti noissa pakkaslukemissa, ja että ylipäätään kehtaan ruveta moista kokeilemaan. Mutta niin sitä vaan yllättää joskus itsensäkin. Ja suuri osuus asiaan on tuolla minun urhealla ystävälläni, jonka kanssa toinen toisiamme yllyttäen tulee helpommin tällaisia tempauksia tehtyä. :D Ehkä tämän kokemuksen jälkeen voisi miettiä laavuyöpymistä n. -20:ssa. Katsotaan mitä tässä talven mittaan keksitään. Mukava kun päivät pitenevät koko ajan niin tulee taas enemmän intoa retkeilyyn. :)

Huomasin sitten semmoisenkin asian, että tälle kuulle ois nyt kaksi retkiyötä plakkarissa. Eihän mun pitäny edes osallistua siihen haasteeseen. :O Haittaakse?

Edit: Lisätty vielä kuva.