Juhannus Lapissa

Tavoistamme poiketen vietimme juhannusta tänä vuonna Utsjoenmökillä. Kaikkiaan kolme päivää oltiin perillä, kaksi menikin matkaa tehdessä. Kahtena päivänä retkeiltiin ja yhtenä autoiltiin Norjassa Jäämeren maisemissa.

Kävimme Nuorgamissa pienen lenkin merkitsemätöntä maastouraa pitkin lammella, jonka rannassa piti olla laavu. Olihan siellä laavu, keskeneräinen sellainen, mutta vieressä oli myös mökki, joten emme tohtineet mennä laavulle, jos se olikin jonkun yksityisomaisuutta. Niinpä jäimme evästauolle vähän syrjemmälle. Mukava sää, oli n. 20 astetta lämmintä ja kova tuuli, joka piti enimpiä sääskiä loitolla. Sääskiarmeija oli tosiaan herännyt henkiin, ja notkoissa ja laaksoissa, joihin tuuli ei päässyt kunnolla puhaltamaan, syöpäläisiä oli valtavasti.

Viimeisenä päivänä lähdimme kompassisuunnalla mökiltä tunturiin. Tarkoitukseni oli vähän harjoitella suunnistamista, mutta lopulta jouduimme vähän muuttamaan alkuperäistä suunnitelmaamme, joten suunnistaminen tapahtui lähinnä maastonmuotojen mukaan, eikä kompassia lopulta juuri tarvinnut. Kartalla pysyttiin kuitenkin hyvin. Sää oli melkein helteinen ja sääskien takia oli pakko pitää villapaitaa päällä, joten hieman tukala retki, mutta mukava jokatapauksessa. Matkaa kertyi n. 9 km ja aikaa meni nelisen tuntia taukoineen päivineen.

Lauantaina ajelimme vaatimattoman 500 kilometrin lenkin Norjassa. Ensin Karasjoen kautta Lakselviin ja sieltä Ifjordiin ja edelleen Tana bruhun ja Utsjoelle. Hienoja maisemia, antaa kuvien kertoa lisää.

Lopuksi vielä tunnistamaton kasvi, joka kasvaa mökkimme pihalla. Hortonomin koulutuksella en tälle löytänyt nimeä. Kiinnostaisi tietää mikä laji on kyseessä.

Kesäloma alkoi viimeinkin, ja heti loman alkajaisiksi palaan takaisin Utsjoelle, tällä kertaa rinkan kanssa. Rinkka on jo pakattu melkein kokonaan, mitä nyt jotain pientä tavaraa ja osa ruoista vielä uupuu. Painoa sillä on tällä hetkellä reilu 10 kiloa, ei pahastikaan. Raporttia reissusta luvassa myöhemmin. Suunnitteilla on myös toinen, pienempi reissu heti Lapinvaelluksen perään, mutta siitäkin lisää lähempänä.

Retkeilijän kamera

Olen tässä jo pitkään miettinyt sopivaa kameraa vaellusharrastusta ajatellen. Kuvailen enimmäkseen järkkärillä, Olympus E-510:llä sekä Canon Ixus 210-pokkarilla. Järkkäri on mielestäni liian suuri raahattavaksi mukana vaelluksilla, ja pokkarilla taas ei saa kovin hyvää jälkeä aikaiseksi, joten oli aika ruveta miettimään jonkinlaista kompromissia näiden välille.

Lopulta suurensuuresta kameraviidakosta valikoitui Olympus Pen e-pm1-minijärkkäri kahdella objektiivilla, 12-50 mm sekä 40-150 mm. Painoa kameralle, objektiiveille ja laukulle tulee aika tarkalleen kilon verran. Onhan se paljon enemmän kuin pelkkä pokkari, mutta myös vähemmän kuin iso järkkäri objektiiveineen. Kuvanlaatu ja säätömahdollisuudet hakkaavat kuitenkin pokkarin mennen tullen, joten ehkä siitä ilosta olen valmis kantamaan vähän painavampaa taakkaa. Seuraava urakka olisikin viritellä laukku siten, että se kulkisi kätevästi rinkan lantiovyössä kiinni, jolloin kamera olisi koko ajan käden ulottuvilla, mutta kuitenkin suojassa omassa laukussaan.

Itsehän en ole mikään hyvä valokuvaaja. Räpsin summassa menemään, välillä manuaalisäädöillä, välillä automaatilla ja toivon parasta. Tarkoituksenani onkin saada perushyviä kuvia, joita on kiva katsella, eikä niinkään superhienoja otoksia. Ehkä tuleva kesä näyttää, mihin Penasta (annoin kameralle jo lempinimen) on. Tässä muutama testiräpsy.

Torstaina olisi sitten lähtö pohjoiseen. Mökkeilemään mennään juhannuksen ajaksi, ja varmaankin tullaan tekemään erinäisiä päiväretkiä Utsjoen alueella ja mahdollisesti Norjankin puolella. Hyviä säitä on ainakin luvattu, lauantaille jopa 25 astetta. Huh huh, ehkä ne merinokalsarit ja pipo olivat sittenkin vähän liioittelua pakata mukaan. :D Vaellusreissuunkaan ei ole enää kuin pari viikkoa, ja varusteiden kasaamisen olenkin jo aloittanut. Retkivalmisteluista lisää myöhemmin.

Risukeitin

Risukeittimet tuntuvat olevan nyt suosiossa, joten olen alkanut vähitellen itsekin kiinnostua sellaisesta. Niinpä ostin Ikeassa käydessäni pari aterinten kuivauspurkkia ajatuksena väsätä niistä omatekoinen risukeitin tämän ohjeen mukaan. Kippojen lisäksi tarvittiin pultteja ja siipimuttereita sekä metallilevyjä, jotka saatiin leikattua isosta naulauslevystä.

Tuossa videolla setä sahaa toisesta purkista pohjan pois ja halkaisee sen rautasahalla. Kokeiltiin, mutta olisi käynyt niin työlääksi, että päädyimme rälläkkään. Itse en toki sellaista osaa käyttää mutta mies auttoi sen verran. Miestä tarvittiin myös rälläköimään metallilevyt sekä poraamaan niissä olevia reikiä suuremmiksi (meillä oli vain 6 mm pultteja, jotka eivät sopineet reikiin). Kasaamisen hoidin itse. Aikaa tähän ei paljon tuhraantunut ja lopputulos oli yllättävänkin jämäkkä.

Heti vain ulos testaamaan. Keitin kannon päälle ja risuja keräämään. Syttymisen kanssa meni hetki, mutta lopulta nyljettyäni yhden koivuklapin tuohesta, sain risut palamaan kunnolla. Trangian pannullinen vettä tulille ja tasaisella syötöllä lisää risua pesään, niin eipä mennyt kauaakaan kun vesi jo kiehui. Aika tehokasta, tosin keitintä ei kestä jättää yksin, vaan risua pitää tosiaankin lisätä melkein koko ajan. Ainakin jos meinaa käyttää tuollaista ohutta kuivaa oksaa.

Tällainen hökötys
 (joo tiedän, yksi "kattilanpidike" on vinossa :P ).

Pannu tulilla

Kiehuu se

Tuli hiipuu nopeasti

Lopputuotteena hieman tuhkaa ja "kekäleitä"

Mielenkiintoinen kapistus. Pitää alkaa harjoitella tuon käyttöä ihan kunnolla jotta opin käyttämään sitä. En usko että tuo tulee kaasutrangiaa korvaamaan vaelluksilla ainakaan ihan hetkeen, mutta eipä sitä tiedä kuinka innostun vielä tuota käyttelemään. Onhan se vähän kevyempi ja ekologisempi, kun polttoaine löytyy luonnosta, mutta erätaitojen pitää kyllä vähän kehittyä ennen kuin uskallan tuon varassa lähteä reissuun. Harjoitusta siis kehiin vain.

Luontopolulla

Lumet ovat sulaneet vauhdilla, ja nyt kun maa on viimein sula niin alkaa tulla yhä vain suurempi retkikuume. Pari kuukautta pitää kuitenkin vielä malttaa odottaa lomaa, jonka alkajaisiksi olisi tarkoitus suunnata Utsjoelle ja sieltä Paistunturin erämaahan vaeltamaan. Reissun suunnittelu on jo hyvässä vauhdissa. Sitä ennen pitää kuitenkin hoitaa yksi pieni projekti, tai oikeastaan kaikki kuusi, jotka tupsahtivat maailmaan viime viikolla. Nimittäin uusi sukupolvi mainioita karvaisia retkikavereita. :)

Viikonloppuna piti kuitenkin käydä vähän fiilistelemässä retkitunnelmaa ja suuntasimme seitsemän kilometrin mittaiselle Pilpasuon luontopolulle käppäilemään ja paistelemaan makkaraa. Alavalla suoalueella oli vielä vähän lunta ja sitäkin enemmän tulvavettä, mutta melko kuivin jaloin silti selvittiin. Toisaalta aika hienoa luontoa tuolla oli, vanhaa hoitamatonta metsää ja kunnon märkää rämettä. Toisaalta taas välillä kuljettiin ihan hoidetussa mäntykangasmetsässäkin leveää hiekkatietä pitkin. Mukava reitti kaikenkaikkiaan. Olen tuolla käynyt joskus toistakymmentä vuotta sitten koulun kanssa, mutta kovin suuria muistikuvia ei ole mieleen jäänyt. Saisi olla täällä Oulun seudulla enemmänkin näitä pikkuretkipaikkoja. Uusi tervereitistö kulki vähän matkaa luontopolun kanssa samaa polkua, olipahan hienot upouudet opasteet ja reittimerkit! Kaipa sitä tuotakin reittiä pitäisi joskus ihan "yleissivistyksen" takia käydä käppäilemässä, vaikken olekaan erityisen innostunut täällä mitään päiväretkeä pidempää reissua tekemään. Liian asuttua seutua tämä on minun makuuni retkeilyä ajatellen: Kun lähden vaeltamaan niin en halua törmätä tuon tuostakin metsäautotiehen tai riiviöiden sotkemiin laavuihin (minkä hemmetin takia kaikki paikat pitää sotkea tai rikkoa?).