perjantai 24. kesäkuuta 2016

Hyvää juhannusta!

Tämän piti olla erämaajuhannus, mutta puolentoista tunnin piipahdus Tsarmitunturin pohjoislaidalla osoitti räkkätilanteen olevan ihan hirveä. Sateessa miljoonan sääsken ja mäkäräisen ympäröimänä teimme päätöksen että emme ala taistella noita vastaan kolmea päivää vaan palaamme autolle ja lähdemme mökille juhannusta viettämään. Koirillekin retki olisi voinut olla melkoinen tuskien taival. Tsarmitunturiin kyllä palaamme joskus sääskettömään aikaan, kiinnostavan näköistä seutua.

Niinpä sitä ollaan nyt onnellisesti Dalvadaksessa. Norjaankaan ei päästä kun unohdin yhden koiran passin kotiin, mutta eiköhän tuo juhannus saada kulumaan tässä lähituntureilla käppäillen. Ötökkää kyllä riittää täälläkin mutta onneksi mökkiin pääsee niiltä suojaan.

Mukavaa juhannusta lukijoille! :)










lauantai 18. kesäkuuta 2016

Kukkivaa kesäkuuta

Aina se tämä alkukesän vehreys ja kukkaloisto jaksaa ihmetyttää ja ilahduttaa. Tänä kesänä suot ovat hohtaneet valkoisenaan tupasvilloista, ja se onkin ajanut suolle useampaan otteeseen ihailemaan hienoa näkyä. Ja eipä siinä, suo on yksi suosikkiluontotyypeistäni, joten mielelläni siellä käyn muutenkin. Heti kuun ekana päivänä painuttiin koirien kanssa suoreitille uuden sääskisukupolven kaluttaviksi. Että nuo ensimmäiset pistot voivatkin kutista!

OI000603

OI000605

OI000606

OI000611

OI000616

OI000617
Vanni 4 v 6.6.

OI000621

OI000627

OI000629

1.6. Hyvä sato tulossa.

OI000633

OI000635''

OI000654


Heti muutamaa päivää myöhemmin palasimme samalle reitille kaverini kanssa, kun hän oli koirineen meillä viikonlopun ajan kylässä. Lauantaille, 4.6. oli nimittäin koiralauman nuoriso-osastolaiset ilmoitettu Kemiin luonnetestiin. Nytpä on minun omistuksessa olevat koirat kaikki testattu, ja näköjään on pojasta ja tytöstä polvi parantunut, kun Sallin penskat saivat emäänsä paremmat pisteet. Myös meidän Vanni sai oikein hyvän pistesaldon ja koko jengi todettiin myös laukausvarmoiksi. Hyvä päivä siis koleasta säästä huolimatta!

 Mutta niin, sunnuntain suolenkki tehtiin ja sen jälkeen minulla menikin loppupäivä toimintakyvyttömänä sängyssä migreenin kourissa. Kohtauksen pahin vaihe oksenteluineen kesti noin 15 tuntia, mutta kunnolla se meni ohi vasta maanantaina illalla. Tämä oli jo kolmas raju kohtaus 1,5 kk sisään, joten ei muutakuin lääkäriin. Pyysin, ja sain lähetteen magneettikuvaukseen, josta onneksi selvisi että pääni sisältö näyttää oikein normaalilta (mitä on vähän vaikea uskoa. :P) ja siistiltä. Ei siis tarvinnut vielä lähteä hautakivikauppaan, vaikka noiden pahimpien kohtausten aikana olin miltei varma että pää ottaa ja halkeaa hetkenä minä hyvänsä. Sain täsmälääkkeet tulevia kohtauksia varten ja toivon mukaan niistä saisi avun tähän kurjaan vaivaan. Kauhulla olen miettinyt tulevia vaelluksia ja lomareissuja yhdistettynä mahdolliseen migreenikohtaukseen. Huh.


3.6. Hunnilauma kokoontuu.
Lappalaiset virallisesti Talvikylän Metsänhaltia, Ciasman Lordi, Ciasman Pirttihirmu, Tulettaren Charlotta, Ikijään Erämaan Enkeli ja Talvikylän Metsänpeikko. 

OI000652

OI000651

OI000650

OI000649

OI000648

OI000645

OI000644


Muutenpa tämä kesäkuun alkupuolikas on mennyt rauhallisesti. Viime viikonloppuna oltiin Ranualla ja tämä viikonloppu ihan vain kotosalla. Retkelle olisi mieli tehnyt, mutta tulevina viikkoina on luvassa ohjelmaa sen verran paljon, että ihan hyvä hengähtää nyt hetki niin jaksaa sitten reissailla. Juhannukseksi lähdetään erämaahan, joten onpa tässä luvassa reittisuunnittelua ja pakkailuakin jo. :)

Viime päivät olen vimmatusti katsellut telttoja. Haussa on nyt edullinen ja kevyt pikkuteltta, johon menee yksi henkilö ja pari koiraa, tai tarvittaessa kaksi henkilöä. Tämä tulisi lähinnä varateltaksi niitä tilanteita varten kun tarvitsemme miehen kanssa molemmat telttaa omilla reissuillamme, ettei kummankaan tarvisi raahata painavaa Abiskoa mukanaan. Muutamakin potentiaalinen ehdokas on löytynyt n. 150-250 euron hintaluokasta, ja tällä hetkellä on yksi aika selvä suosikki. Mutta katsotaan mihin lopulta päädyn.

31.5. Pieni ystävä.

2.6. Kukkiva suo.

OI000674

OI000673

OI000671

10.6. Häkkieläin.
Aavaa harmittaa.

OI000669

OI000668
Itälaika Aava.

OI000667

OI000663

11.6. Kymmenen minuuttia vaille keskiyön aurinko.

OI000661

OI000660

OI000659

OI000657

OI000656

OI001063

13.6. Ritariperhonen.
Ritariperhonen.

8.6. Luonnon asetelma.

12.6. Kissankäpälä.

OI000686

OI000685
Hetki ennen sadetta.

OI000683

OI000682

OI000681

OI000680

OI000678
Uusia perhosia tilauksessa.

OI000677

OI000675

Eilen pääsin taas linnunpelastushommiin, kun töissä löysin varpusen kellumasta hevosen kupista. Pää oli pysynyt pinnalla ja lintu oli hengissä, vaikkakin kohmeinen ja läpimärkä. Ajattelin ensin että siitä ei tule enää eläjää, mutta päätin kuitenkin kokeilla kuivatella ja lämmittää sitä kun ei sillä vammoja näyttänyt olevan. Käärin sen pyyhkeen sisään ja kun sain hommat loppuun, pidin sitä jonkin aikaa käsissäni lämpimässä. Ja katsos vain, siitä se alkoikin virkustua ja kohta jo räpistelikin siipiään ja pomppasi kädestäni lattialle. Nostin sen karsinan seinän päälle ja kun hetken kuluttua palasin katsomaan, se olikin jo poistunut paikalta.

Keskiviikkona kävin katsomassa kummipoikaani Tuirassa ja kävimme kävelyllä rannassa, missä joutsen kavereineen majailee. Siellähän se näytti voivan oikein hyvin ja oli vaalentunut niin paljon ettei sitä enää erottanut "Raahen joutsenesta". Kamera unohtui kotiin, joten kuvaa minulla ei nyt ole, mutta kiva oli nähdä että siellä oli kaikki hyvin.

DSC_1120
Kuivattelua,

DSC_1124
Lämmittelyä

DSC_1129
Ja matka jatkuu.

15.6. Sinisiipi.
Sinisiipi.

Meidän pellolla asustaa töyhtöhyyppäperhe, ja vanhemmat ovat hyvin äkäisiä jos siitä sattuu erehtymään ohi kulkemaan. Kaikistellen pihallakaan ei saa kulkea ilman että ollaan syöksymässä kohti ja huutamassa ääni käheänä. Eilen uhmasin kohtaloani ja kävin nappaamassa äksyilijästä muutaman kuvan. Nopea se on, vaikea saada hyvää kuvaa, mutta tässä muutama onnistunein.

lintu1

lintu3

lintu4