Hiihtimien päivitystä ja tammikuuta kuvina

Vuoden eka kuukausi paketissa ja taas ollaan vähän lähempänä kevättä. Tähän kuukauteen onkin mahtunut oikeastaan koko talvi pienoiskoossa. On ollut pakkasta, plussakeliä vesisateineen, lumipyryä, kantohankea ja kaikkea niiden väliltä. Liikkumaan on päässyt lumikengillä, suksilla ja kävellen ja koko talvivaatearsenaalikin on ollut käytössä. Mutta mikä parasta, päivä on pidentynyt jo huomattavasti ja aurinko on paistellut yllättävänkin usein.

Suksien vaihtaminen on pyörinyt mielessä oikeastaan jo viime pääsiäisen Lapinreissulta asti. Tunturinrinteitä laskiessa Karhuilla tulin todenneeksi että teräskantit olisivat oikeastaan aika jees, mikäli sukset meinaa saada pysähtymäänkin joskus ilman pakotettua kaatumista tai vaihtoehtoisesti puuhun törmäämistä (joista ensimmäistä kokeiltiin, jälkimmäistä onneksi ei). Niinpä aloin etsiskellä tällaisia suksia jo syksyllä. Lyhyisiin ja leveisiin suksiin tykästyneenä halusin malliltaan suht samantyyppiset kuin nuo Karhu Jakt-sukseni, mutta teräskanteilla. Myös siteiksi halusin jotkut muut kuin kenkiä raastavat finngripit, mutta kuitenkin sellaiset, joihin menisi tavallinen kenkä taikka saapas.

Madshusin valikoimaan tutustuessa sieltä nousivat mielenkiintoisimpina esiin Epoch-malliset sukset, joiden leveys on leveimmillään 10 ja kapeimmillaan n. 7 cm, ja joita saisi lähtien 165-senttisistä. Aika vähän noita oli myynnissä, mutta Varuste.netistä sattui vielä yhdet löytymään kohtuuhintaan ja ne lähtivät sitten lopulta tilaukseen. Suksia odotellessa kävin testaamassa miehen Myhkyri-suksissa olleita Tegsnäs Epok-siteitä ja totesin että sellaiset voisin haluta uusiin suksiini. Vaikka testireissu ei kaikilta osin mennytkään ihan putkeen:

Myhkyreissä on hyvä luisto...jokaiseen ilmansuuntaan.

Asia ratkaistiin lopulta siten, että nuo samaiset siteet ruuvattiin irti Myhkyreistä ja kiinnitettiin Madshuseihin, ja mies hiihtää nyt toistaiseksi armeijasuksillaan kunnes saa päätettyä millaiset sukset ja siteet haluaa itselleen.

Ensikosketus uusiin hiiksiin ei ollut ehkä lupaavin mahdollinen, kun luisto -30 asteen pakkasessa oli onneton ja sormet jäätyivät sun muuta (mikä nyt ei välttämättä ole suksien vika. :P), mutta en nyt silti heti työntänyt suksia uuniin, vaan kokeilin reippaasti uudelleen ilmojen lauhduttua. Hyviltä nuo tuntuvat nyt useamman reissun jälkeen. Laskuominaisuuksia en toki ole vielä päässyt testaamaan, mutta jospa siihenkin vielä mahdollisuus tulee. Ensi viikolla pitäisi saapua myös tilaamani nousukarvat, ja sitten alkaisi suksipaketti olla aika hyvin kasassa. Karhutkin löysivät uuden kodin, kun jäivät näiden myötä minulta tarpeettomiksi.

Uutukaiset hiikset.

Tositoimissakin kelvolliset.

Tammikuu on mennyt aika rauhallisissa merkeissä kotosalla ollessa ja lähimaastoissa liikuskellessa. Treenirutiineja olen koittanut taas joulun jälkeen herätellä henkiin, ja pakkasilla kun ei oikein juokseminen onnistu, niin hankittiin crosstraineri aerobisia treenejä varten yläkerran "kuntosalille". Mikäs tuolla on vintatessa kun samalla voi katsella tabletilta ohjelmia taikka kuunnella musiikkia, eikä edes pakkanen tai liukkaus ole enää tekosyy jättää treenaamatta. :P

Järven tarina käytiin katsomassa yhtenä viikonloppuna ja tänään katsottiin kotisohvalta Everest. Molemmat ovat ehdottomasti näkemisenarvoisia elokuvia, joten suosittelen katsomaan. Elokuvissakäynnin yhteydessä poikkesimme myös vilkaisemassa joutsenta Tuirassa, ja siellähän se pötkötteli voimalaitoksen kupeessa kavereineen. Sitä oltiin jo siirtämässä Ranuan eläinpuistoon, kun sen sulkiin kertyi edelleen jäätä, mutta kiinniotosta ei oikein tullut mitään, joten se sai nyt toistaiseksi jäädä Ouluun. Pitäisi käydä uudelleen päivänäöllä katsomassa niitä, jos vaikka saisi parempia kuviakin sitten otettua.

Sorsalauma olisi kai halunnut pullaa.

Sitten tammikuun kuvasaalista ennen kuin siirrytään helmikuun puolelle.

Osmankäämipelto

Varokaa heikkoja jäitä, sanoo Musto. Onneksi turkki ei ihan vähässä päästä vettä läpi.

Repolainen was here.

Jokin pikkukaveri jättää aika kivaa jälkeä.

Auringonnousu.

Pakkaspäivinä kierrettiin koirien kanssa lumikenkäreittiä jalkaisin.

Pupun matkan pää.

Kolmikko poseeraa.

Vanni tanssii.

Jääkukkasia vintin ikkunassa.

Aina joku ilmestyy kuvaan.

Joutsenen koski kohisee jo jään alla.

Lisää näitä hienoja jälkiä.

-30 mittarissa.

Viime viikonloppuna tehtiin tällainen löytö. Metsokukon surmaajan ehdimme vilaukselta nähdä, ja epäily kohdistui maakotkaan.

Suollakin piipahdettiin.

Kotimetsän lumikenkäpolkua.

Ojassa on jännittäviä, paperinohuita jääkerroksia. Pahaa-aavistamattoman lumikenkäilijän koivet kiittää.

Näidenkin jälkien jättäjät olisi kiva tietää (suksisauvan tunnistan).

Herra hirvi lontosteli tästä.

'

Kappale kauneinta suoluontoa? 

Operaatio joutsen

Joulun jälkeisenä sunnuntaina olimme tavalliseen tapaamme lähipelloilla hiihtelemässä ja koukkasimme mutkan myös jokirannassa, peltojen päässä, missä ruukaan usein käydä ottamassa kuvia. Hetken siinä räpsittyäni mies huudahti että katso, joutsen tuolla koskessa. Ja totta tosiaan, sulassa koskessa uiskenteli joutsen. Ajattelimme että kyse on vain ohikulkumatkalla olevasta yksilöstä, mutta asia jäi kuitenkin jollain tapaa painamaan mieltä.

Ensimmäinen havainto. Hailakka hahmo joutsenesta näkyy kuvan keskivaiheilla.

Seuraavana päivänä mies palasi koskelle tarkkailemaan joutsenta vähän tarkemmin ja pisti merkille että joutsen päästää yllättävän lähelle eikä lähde ihmistä pakoon. Tiistaina kävimme paikalla taas yhdessä ja teimme havainnon, että joutsenen siivet eivät näytä olevan ihan kunnossa. Siinä se uiskenteli menemään ja kaakatti meille, ikäänkuin olisi uteliaana tullut meitä katsomaan sen sijaan että olisi koittanut lähteä pois päin.

Tässä vaiheessa aloimme jo tosissaan huolestua joutsenen kohtalosta. Nyt sillä oli vielä runsaasti sulaa vettä, mutta seuraavalle viikolle oli luvassa kovia pakkasia ja edellistalvesta tiesimme, että koski tulisi jäätymään umpeen luultavasti jo tämän tulevan pakkasjakson aikana. Meillä ei ollut aavistustakaan mille taholle tällaisesta linnusta pitäisi ilmoittaa ja pikainen googlettelukaan ei tehnyt hullua hurskaammaksi. Niinpä päätin kokeilla somen voimaa, ja hetikohta sainkin linkin Pohjois-pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen sivuille, mistä löytyi lista numeroita, joihin voisi ottaa yhteyttä. Soitin heti yhteen ja näin homma saatiin alkuun. "Lintuihminen" kertoi että kiinniottaminen olisi mahdollista vasta kosken jäädyttyä umpeen, sillä lintu pysyttelisi visusti sulassa vedessä ja sinnepä on ihmisen mahdotonta päästä. Kävimme ahkeraa viestikeskustelua kosken ja joutsenen tilanteesta, jota me täällä tiiviisti seurasimme.

Lapista tultuamme riensin heti maanantaina katsomaan joutsenta. Koskessa oli vielä mukavasti sulaa, mutta koko ajan joutsenen tila kävi pienemmäksi ja pienemmäksi. Samalla huomasin erikoisen ilmiön, nimittäin koski oli puskenut valtavan määrän vettä jään päälle. Myös hieman alempana, sillan kohdalla oli suoranainen tulva.

Talvitulva

Tiistaina pidimme välipäivän joutsenen kyttäämisestä, jotta emme turhaan aiheuttaisi sille enempää stressiä. Tässä vaiheessa pakkanen alkoi kunnolla kiristyä ja keskiviikkona olikin jo 25 astetta pakkasta. Menimme koskelle ja sulaa oli enää muutamia neliömetrejä. Kerroin uutiset lintuihmiselle, joka lupasi ruveta järjestämään kiinniotto-operaatiota lauantaille. Kehotti kuitenkin meitäkin olemaan valmiina nappaamaan lintu kiinni jos se tulisi maalla vastaan. Joutsen saattaa kuulemma lähteä kävelemällä etsimään uutta sulapaikkaa ja metsässä sen kiinniottaminen olisi suht helppoa.

Tila alkaa kaventua.

Torstaina pakkanen hipoi kolmeakymmentä kun palasimme jälleen koskelle. Jo vähän ennen rantaa huomasimme joutsenen rantarisukossa ja pian selvisi että se on jumissa eikä pääse liikkumaan. Lähestyimme sitä varovasti, mutta ei se juuri jaksanut enää pyristellä pakoon. Vähän se yritti meille sähistä ja jokusen pyrähdyksen koitti ottaa, mutta siinä kaikki vastarinta. Huonossa kunnossa oli ressukka. Saimme sen irti risukosta ja minä jäin sen kanssa odottelemaan kun mies lähti kotoa hakemaan ahkiota. Joutsenen siivissä ja pyrstössä roikkui suuret jääkimpaleet, joten sen kantaminen olisi ollut hankala toteuttaa siten että siivet eivät olisi kärsineet. Niinpä ahkio oli paras keino joutsenen kuljettamiseen. Siinä se kyyhötti paikallaan ja tärisi kylmästä ja varmaan vähän pelostakin, onhan siinä luonnonelukalla aikamoinen hätä päällä puolustuskyvyttömänä ihmisen vierellä. Pitelin sitä nätisti kaulasta kiinni, mutta eipä se siitä olisi varmaan minnekään liikkunut vaikken olisi pitänytkään. Tuskin olisi seuraavaa päivää enää nähnyt jos olisi siihen jäänyt.

Siihen se oli takertunut.

Sievästi odotellaan kyytiä.

Viimein mies ja ahkio saapuivat. Nostimme joutsenen sievästi ahkioon ja asettelimme peitteet päälle. Koko matkan meille se oli aivan liikkumatta ja mietin jo että liekö tuo enää hengissäkään kun pääsemme kotiin. Olihan se hengissä. Mies oli laittanut autotalliin lämmittimen päälle ja avannut koirien metallisen kuljetushäkin valmiiksi. Lintu siirtyi yllättävän siististi ahkiosta häkkiin, mihin se jäi lämmittelemään siksi aikaa kunnes saisimme sen johonkin parempaan paikkaan. (Autotallissa lämpötila oli ehkä hiukan plussalla tuossa vaiheessa, ja kuulemma se olisikin hyvä että lintua ei viedä suorilta huoneenlämpöön. Onhan se jo järjelläkin ajateltuna turhan raju sellainen yhtäkkinen 50 asteen lämpötilanmuutos.) En uskaltanut antaa sille mitään syötävää ennen kuin saisimme asiantuntijalta neuvoja mitä sille voisi antaa. Myöhemmin sain kuulla että kauran- tai ohranjyvät ja sulatetut pakasteherneet vesiastiasta tarjoiltuna olisivat joutsenelle käypäistä ravintoa, hyvä tietää tämäkin vastaisuuden varalle (vaikka toki toivon että vastaisuudessa tapaamani joutsenet olisivat ihan kunnossa olevia yksilöitä). Emme kuitenkaan ehtineet ruokintaa toteuttamaan, kun sain puhelun toiselta lintuihmiseltä, jonka viestini joutsenen kiinnisaamisesta oli tavoittanut, ja saimme lähteä viemään joutsenen hänen hoteisiinsa. Isäni toi ystävällisesti meille lantikan lainaan, sillä tuo koirien häkki ei meidän autoon kokonaisena mahdu, emmekä halunneet tässä vaiheessa alkaa lintua siirtämään laatikkoon.

Joutsenkuljetus valmiina lähtöön.

Seuraava osoite.

Hoplaa!

Harvemmin sitä tulee kuskattua joutsenta auton kontissa. 

Lintuihmisen luokse päästyämme joutsen oli jo vähän virkistynyt ja oli hienosti nokka ojossa ottamassa uuden auttajansa vastaan. Sinne se jäi kuntoutumaan ja tarkkailtavaksi ja jos sen siivissä ei ole muuta vikaa kuin puuttuvat sulat, se päässee jonnekkin sulapaikkaan talvehtimaan. Kesällä sen sitten pitäisi sulkasadon yhteydessä saada uudet sulat siipiinsä. Myöhemmin saimme viestin että jääkalikat oli saatu sulatettua lämpimällä vedellä ja joutsen oli alkanut syödä, mikä on hyvä merkki. Toivotaan että joutsen siitä toipuisi ja pääsisi jatkamaan normaalia joutsenen elämää. :)

Kiitokset asiantuntijoille arvokkaista neuvoista ja avusta joutsenen pelastamisessa.